TULEVAISUUS KUULUU ISLAMILLE

Käännös Mark Steynin kirjaa ’America Alone’ lainaavasta artikkelista: http://www.macleans.ca/culture/books/article.jsp?content=20061023_134898_134898

(isovimman kommentti: artikkelin 9/11 viittauksista en, kuten sivupalkin linkkiluettelosta käy ilmi, ole täysin samaa mieltä, mutta kaikesta siitä mitä Mark Steyn sanoo tapahtuvan ”jäävuoressa, pinnan alapuolella” olen kirjoittajan kanssa yhtä huolestunut ja täysin samoilla linjoilla)

Muslimimaailmassa on nuoria, lukumääräistä volyymiä ja globaaleja tavoitteita. Länsi vanhenee ja heikentyy eikä tahtoa syrjäyttäjien torjuntaan enää löydy. On tuntemamme maailman maailmanloppu.

11. syyskuuta 2001 ei ollut ”päivä kun kaikki muuttui”, vaan päivä, joka paljasti kuinka paljon oli jo muuttunut. Kuinka monella toimittajalla oli yhteystietoluettelossaan Amerikan-Islamislaiskomitean tai Kanadan-Islamilaskongressin tai Britannian Muslimikomitean tiedot? Jos väittäisit, että se mikä - jos jokin - loukkaa Muslimeita on 2000-luvun hallitseva poliittinen dynamiikka Tanskassa, Ruotsissa, Alankomaissa, Belgiassa, Ranskassa ja Englannissa, niin suurin osa ihmisistä ajattelisi, että olet hullu. Kuitenkin sinä tiistaiaamuna jäävuorenhuippu hypäti esiin ja luhisti kaksoistornit.
Samanaikaisesti kehittyneissä maissa 7/8 jäävuoresta on pinnan alla ja käynnissä paljon suurempien voimien leikki – leikki, joka ajaa Euroopan niin heikoksi ettei se pysty vastustamaan säälimätöntä muuttumistaan Euroarabiaksi - mikä kysyttäessä, on pitkälti myös muun maailman tulevaisuus. Avaintekijöitä ovat: demografinen heikentyminen, demokraattisen yhteiskuntatilan jatkuvuuden epävakaus, ja sivistyksen hiipuminen.

Aloitetaan demografiasta, koska kaikki perustuu juuri sille:
Se, että koulussanne on 200 heppua ja pelaatte toista koulua vastaan, jossa on 2000 oppilasta ei välttämättä tarkoita, että pesäpallojoukkueenne tulee häviämää, mutta epäilemättä asetelma tarjoaa vastustajille selvän etulyöntiaseman. Aivan samoin on vallankumouksen laita, jos haluat ajaa muutosta seitsemän, iältään kahdeksankymppisen (80) vallankumouksellisen voimin tuskin onnistut. Mutta jos sinulla on kaksituhattaseitsemän vallankumouksellista ja he ovat kaikki alle kolmekymppisiä (30) – niin jo alkaa lyyti kirjoittaa.

Kuinkakohan moni ”Lähi-idän rauhan prosessin” hurskas lähettiläs on koskaan tutkinut seuraavaa lukua: Gazan keski-ikä on 15,8 vuotta.

Kun tiedämme edellisen, kaikki muu on pilkunviilausta. Jos olisit ”hillitty palestiinalainen” johtaja, tarkoitatko todella, että haluaisit houkutella YK-ohjatun ja Euroopan rahoittaman kuoleman kultin kasvattaman, työttömistä ja kouluttamattomista teinipojista kootun kansakunnan – tai näennäiskansakunnan – toimimaan järkevästi? Mikä tahansa ”Palestiinan ongelmaa” koskeva analyysi, mikä ei ota huomioon tärkeimpiä perussyitä on ajan hukkaa.

Samanaikaisesti toisaalla: Euroopan, Kanadan, Japanin ja Venäjän silmiinpistävä piirre on lasten loppuminen. Se mitä kehittyneissä maissa nyt tapahtuu on yksi historian nopeimpia väestöllisiä evoluutioita: Useimmat meistä ovat nähneet läjän sydäntälämmittäviä etnisiä komedioita - Kreikkalainen naimakauppa ja muita samaan ryhmään kuuluvia filmejä – joissa joku yksinäinen, yksikseen kasvanut tiukkapipo alkaa deitata neitosta, äärettömästi-kaikkia-rakastavasta-ja-nopeasti-sikiävästä välimeritaustaisesta perheestä, jossa siskoja, serkkuja ja setiä pursuaa joka tuutista sellaisella volyymillä ettei tulokas meinaa mahtua sekaan. Totuus on itse asiassa päinvastainen. Kreikassa syntyvyys leijuu juuri ja juuri 1,3 lapsen/pariskunta yläpuolella, luku mitä väestötutkijat kutsuvat pisteeksi ”alhaisin-alhaisesta”, mikä käytännössä tarkoittaa alhaisinta mahdollista syntyvyysastetta, josta mikään ihmisyhteiskunta on koskaan toipunut. Ja Kreikan syntyvyys on tervein Välimeren alueen maiden Euroopassa. Italiassa syntyvyys on 1,2/pariskunta, Espanjassa1,1. Jos missään kehittyneessä maailmassa enää nykyään voidaan puhua ”suurista” perheistä, löytyvät ne amerikkalaisen valkoisen väestön keskuudesta. Amerikassa syntyvyys on 2,1 ja Uudessa Seelannissa hivenen alempi. Pysyäkseen ajan tasalla Hollywoodin pitäisi tehdä elokuva Tiukkapipoinen protestanttinen naimakauppa, jossa surullinen, kreikkalainen, perheen ainut lapsi naidaan suurisydämiseen uusseelantilaisperheeseen, missä tulevalla puolisolla tosiaankin on vielä sisaruksia.
En puhu ennusteista; tämä kaikki tapahtuu nyt. Ei ole mitään syytä puhua extrapoloinnista; olettamuksista mihin nykyinen kehitys johtaa, mutta jos kuitenkin haluaisimme päätellä tulevaa nykyisen valossa, niin luvut näyttäisivät melko mielipuolisilta – kokeillaan – ihan vaan huviksemme: Vuoteen 2050 mennessä 60%:lla italialaisista ei ole yhtäkään siskoa, veljeä, serkkua, tätiä eikä setää. Suuri italialainen perhe, jossa papa kaataa viiniä ja mama kauhoo pastaa pitkän pöydän loputtomille lautasille sisarustenlapsia ja isovanhempia on mennyttä aikaa, poistunut, kuollut kuin dinosaurukset. Kuten Noel Coward toisessa asiayhteydessä kerran huomautti ”Funiculi, funicula, funic yourself” (funicular railway on köysirata, mistä voisi päätellä, että lauseessa kehoitetaan ihmisiä eri persoonapronomineissa hinaamaan itsensä ylös). Vuosisadan puoleenväliin mennessä Italialaiset eivät enää voi asialle mitään.

Asiantuntijat puhuvat alkusyistä, mutta väestökehitys on kaikkien alkusyiden alkusyy. Ihmiset jotka eivät lisäänny eivät voi mennä eteenpäin – eivät mene minnekään. Ne jotka lisääntyvät muovaavat aikakauden, jossa elämme.

Väestörakenteen heikkeneminen ja yhteiskunnan demokraattisen rakenteen jatkuvuuden epävakaus kulkevat käsikädessä. Amerikassa valtion velkaantumista vastustavat poliitikot vetoavat siihen, että kasaamme velkaa lastemme ja lastenlastemme harteille. Mutta Euroopassa tilanne on vieläkin surkeampi; hankitut edut joihin ei ole varaa, laitetaan lasten ja lastenlasten maksettaviksi, joita ei ole.

Sama kaavamuodossa:

Ikä + hyvinvointi = Tuho itsellesi

Nuoruus + tahto = Tuho kaikelle, mikä osuu tiellesi

”Tahdolla” tarkoitan kulttuurin kuvainnollista selkärankaa. Afrikassa, toisena esimerkkinä, on paljon nuoria, mutta väestöä karsitaan AIDSilla eivätkä afrikkalaiset miellä itseään afrikkalaisiksi; kuten Ruandan tapahtumat osoittivat, heidän pääasiallinen identiteettinsä perustuu heimoihin ja enemmistöllä heimoista ei ole minkäänlaisia maailmanlaajuisia tavoitteita. Toisin on Islamilla, jolla on vakavia maailmanlaajuisia tavoitteita ja uskonto (Islam) itsessään muovaa sitä kannattavien ihmisten pääasiallisen, sisimmän identiteetin – Lähi-idässä, Etelä Aasiassa ja muualla.

Islamilla on nuoruutta ja tahtoa, Euroopalla on ikää ja hyvinvointia.

Olemme todistamassa 1900-luvun lopun edistyksellisen hyvinvointidemokratian loppua. Finanssikonkurssi on vain oire paljon perustavanlaatuisemmasta konkurssista; kyvyttömyydestä toteuttaa elävän/jatkuvan yhteiskunnan perusperiaatetta. Espanjan tulevaisuuden puolesta katkeran sisällissodan taistelleiden fasistien ja tasavaltalaisten lapset ja lapsenlapset kohauttelevat nyt hartioitaan ulkomaalaisjoukkojen tunkeutuessa heidän pääkaupunkiinsa. Liian hillittyinä edes asettamaan ehtoja, he yksinkertaisesti ja välittömästi antautuvat. Toisella puolella yhtälöä moderni monikulttuurinen valtio on liian laiha konsepti, jotta se voisi sitoa maahanmuuttajien suuret joukot toimimaan maan (johon heillä nyt on nimellinen kansalaisuus) eduksi. Niinpä he tähyilevät toisaalle ja löytävät jihadinsa. Länsimainen muslimien pan-islamistinen identiteetti on puhtaasti maailman ensimmäinen suuri aiheuttaja sille, että globaalit kieroutuneet ideologiat anastavat paikan vanhan koulukunnan kansallismielisyydeltä.

Väestön heikkenemisen eri vaiheissa ja sosiaalisiin ohjelmiin törsättyjen varojen yhä paisuessa yksinkertainen kysymys kuuluu: Onko heillä (kehittyneiden maiden väestöllä) potentiaalia tajuta missä mennään? Pystyvätkö he lainkaan ns. ”kasvamaan aikuisiksi” ennen kuin tulevat vahoiksi? Jos vastaus on ei, niin he tulevat päättämään päivänsä yhteiskunnissa, joita johtaa ihmiset, joilla on hyvin erilainen maailmankatsomus.

Tästä pääsemme kolmanteen tekijään – Länsimaiden veltostumiseen, niiden kansakuntien sivistykseen kyllästymisen tilaan, jotka ovat liian syvällä kulttuurirelativismin pauloissa ymmärtääkseen mitä ovat menettämässä. Kuten näemme, kolmas tekijä on läheisesti kytköksissä kahteen ensimmäiseen. Amerikkalaisille ei ole läheskään aina ilmiselvää, että ”terrorismin vastaisen sodan” ja kotimaan politiikan ns. ”pankkikirja asioiden” välillä olisi minkäänlaista yhteyttä. Mutta yhteiskunnan demokraattisen tilan rakenteellisen heikkouden ja maailmanlaajuisen Islamin nousun välillä on selvä yhteys. Valtion vastuualueeseen on pala palalta liitetty kaikki aikuisuuden velvollisuudet – terveydenhoito, lastenhoito, vanhustenhoito – aina siihen pisteeseen asti, että järjestelmä on tehokkaasti tuhonnut kansalaistensa ensisijaiset ihmisyyteen liittyvät vaistot – eikä vähäisimpänä elinjäämisvaistoa. Amerikan tapauksessa liittovaltiollinen alijäämä ei ole ”itse” ongelma, vaan ongelma on hallituksen ohjelmat, jotka luovat alijäämän. Ja huomioitakoon, että nämä ohjelmat olisivat siitäkin huolimatta väärin, vaikka Bill Gates kirjoittaisi kuukausittain shekin kattamaan kaikki niiden kulut. Ohjelmat syövyttävät kansalaisten kyvyn luottaa omaan apuunsa - aina potentiaalisesti tappavalle tasolle asti. (Selkokielellä: ihmiset eivät enää selviydy peruselämänhallinnasta ilman yhteiskunnan apua, mikä johtaa kuolettaviin seurauksiin järjestelmän paisuessa niin massiiviseksi ettei se voi enää tyydyttää aiheuttamiaan tarpeita). Suuri hallitus on kansallinen turvallisuusuhka; se lisää haavoittuvaisuuttamme sellaisia uhkia vastaan kuin Islamismi ja aiheuttaa sen, että tuskin saamme kerättyä tahtoa sen torjumiseksi. Meidän olisi pitänyt oppia läksymme 11. syyskuuta 2001, kun iso hallitus isosti floppasi ja kun ainoat tuon päivän hyvät uutiset koskivat Lennon 93 ad hoc (”tätä tarkoitusta varten” syntynyttä) kansalaismilisiä.
(isovimman kommentti: Tässä kappaleessa esitetään selvästi syy (jota kaikki varovat lausumasta ääneen tai edes ajattelemasta) siihen miksi lapsemme ja nuoremme Suomessa voivat huonosti ja miksi me aikuiset olemme kyvyttömiä pelastamaan heidät).

1900- luvun lopulla maailmassa liekitteli kaksi voimaa: Itäisessä ryhmittymässä kommunismin romahdus ja läntisessä luottamuksen romahdus. Yksi Francis Fukuyaman kuuluisan väitöskirjan Historian loppu ja viimeinen ihminen - kirjoitettu liberaalin pluralistisen demokratian voittaessa neuvostokommunismin - kiistattomimmista väitteistä on se etteivät voittajat nähneet voittoa voittona. Amerikkalaiset - tai ainakin ei-demokraatti-äänestäjä-amerikkalaiset – saattavat puhua kylmän sodan ”voittamisesta” mutta ranskalaiset, belgialaiset, saksalaiset ja kanadalaiset eivät puhu, samoin kuin harva englantilainenkaan. Nämä kaikki ovat virallisia NATO liittolaisia – eli teknisesti ottaen voittajan puolella hirveää tyranniaa vastaan, jonka alla harva heistä olisi itse halunnut elää. Euroopassa vallitsi hetken euforia; oli vaikea olla liikuttumatta nähdessään väkijoukkojen pyyhkäisevän Berliinin muurin läpi, etenkin kun niin moni heistä oli seksikkään näköinen Punainen pimu, ahnaana nauttimaan Carsbergia tai Stella Artoisia (oluita) jopa kaikkein taukeimman imperialistisen koiran kanssa.
Mutta huumaavan hetken hälvettyä ei Euroopan mantereella, Fukuyaman mukaan, vallinnutkaan meidän Iso Ideamme voitti heidän Ison Ideansa - mielialaa. Hyvällä tahdollakaan ei voi kiittää Italian tai Ranskan kansalaisia siitä, että he olisivat millään tavalla osallistuneet kommunismin voittamiseen. Päinvastoin, miljoonat heistä äänestivät vuodesta toiseen kommunismin puolesta. Ja Neuvostouhan päätyttyä Lännen veltostuminen vain entisestään lisääntyi.

Thomas P.M Barnettin kirjassa Blueprint For Action, lainataan Robert D. Kaplania - erittäin älykästä globaalien ilmiöiden tarkkailijaa – hänen verratessa kartan laittomia reuna-alueita ”intiaani territorioon”. Sukkela mutta harhaanjohtava vitsi. Ero vanhan ja uuden intiaaniterritorion välillä on se ettei kenenkään tarvinnut aikoinaan pelätä Sioux intiaanin ratsastavan halki viidennen bulevardin. Nykyään kaveri pahis-maasta pääsee vain tuntien kuluessa metropolin sydämeen muutaman pankkikortille talletetun satasen avulla.
Ja toinen ero: Ennen vanhaan valkoinen mies asettui intiaani territorioon. Nyt pahis-maiden radikaalien imaamien opetuslapset asettuvat metropoleihin.
Ja vielä kolmas ero: Teknologia. Ennen vanhaan inkkareilla oli jouset ja nuolet ja ratsuväellä kiväärit. Nykyajan intiaaniterritorioilla, mailla, jotka eivät pysty ruokkimaan kansaansa, on ydinaseet.
Edellisistä tosiasioista irrotettuna, itse ilmaisu ”intiaaniterritorio” sisältää ajatuksen, että nämä pahis-maat tullaan väistämättömästi saattamaan järjestetyn maailman rajojen piiriin. Itse asiassa suuri osa nykypäivän ”intiaaniterritoriota” oli suhteellisen järjestyksessä sukupolvi tai kaksi takaperin – Länsi Afrikka, Pakistan, Bosnia. Vaikka Itä Eurooppa, Latinalainen Amerikka ja osa Aasia ovat nyt vapaampia kuin 1970-luvulla, muut kartan alueet ovat taantuneet. Mikä siis on todennäköisempää? Että paineenalaiset maapallon alueet muuttuvat kommunismin-jälkeiseksi Puoliksi (Puola), vaiko että ne muuttuvat kommunismin-jälkeiseksi Jugoslavioksi? Euroopassa demografinen (väestöllinen) paine suosii jälkimmäistä vaihtoehtoa.

Tulevaisuuden vihollisemme tulee olemaan suuressa määrin al-Qaedan kaltainen; monikansallinen, maailmanlaajuinen, paikallisesti päätäntävaltainen, kauttaaltaan ulkoistettu – mutta ennen kaikkea tiukasti yhtenäinen yhteisen, vahvan, rajojen ja mantereiden ylittävän identiteetin kautta. Se ei tule olemaan kansallisvaltio eikä sillä ole mitään halua tulla kansallisvaltioksi vaikka se saattaakin tekeytyä sellaiseksi kuten Afganistanissa ja Somaliassa. Jihad on ensimmäinen (vihollisista), mutta on tuleva muita monikansallisia epämuodostumia, jotka ottavat omakseen samat tekniikat. Eivätkä kymmenet YK:n ja EU:n kaltaiset instituutiot ja niiden haarat - mitä todennäköisimmin - tule tarjoamaan toimivia ratkaisuja ongelmaan.

Siitä voidaan toki väitellä mitä seuraamuksia nykyinen väestörakenteellinen trendi tuo tullessaan, mutta ryhtyä väittämään huolettomasti ettei mitään seuraamuksia tule – on naurettavaa. Perusdemografia selittää – esimerkiksi – sen miten kriittisen erilainen on amerikkalaisten ja eurooppalaisten ”terrorismin vastainen sota”. Yhdysvalloissa kyseinen sota on jotain mitä käydään Sunni triangelin salakavalassa hiekassa ja Hindu Kushin luolissa; matkustetaan kauas ja tapetaan ulkomaalaisia. Kun taas Euroopassa on kysymys sisällissodasta. Neville Chamberlain luovutti Tshekkoslovakian ”kaukaisena maana, josta tiedämme vähän”. Tällä kierroksella suurelle osalle läntistä Eurooppaa, ”luovutettu maa”, josta he tietävät vähän osoittautuukin heidän omaksi maakseen.

”Terrorismin vastaisen sodan” kestettyä neljä vuotta Bushin hallitus alkoi käyttää uudistettua sananmuotoa; ”pitkä sota”. Ei hyvä merkki. Lyhyessä sodassa kannattaa veikata pommien ja tankkien voittoon. Pitkässä sodassa parempi veikkaus on tahto ja ihmisvoima. Mitä pidemmäksi pitkä sota venyy, sitä vaikeammaksi se käy, muuttuessaan kilpailuksi aikaa ja lisääntyviä demografisia, ekonomisia - ja geopoliittisia etuja vastaan. ”Demografisella” tarkoitan Muslimimaailman korkeita syntyvyystilastoja, jotka vuosisadan puoleenväliin mennessä nostavat pienen Jemenin populaation valtavan Venäjän väestöä monilukuisemmaksi. ”Ekonomialla” tarkoitan Eurooppalaisia tällä vuosikymmenellä kohtaavaa täydellistä myrskyä, jonka aiheuttaa heidän kristillisyyden-jälkeinen syntyvyystasonsa, jonka avulla on enää mahdotonta ylläpitää ylellisiä hyvinvointivaltioita. ”Geopoliittisella” tarkoitan sitä, että, jos kuvittelet nyt YK:n ja muiden kansainvälisten organisaatioiden tuntevan antipatiaa Amerikkaa kohtaan, niin odotapa muutamia vuosia ja tulet näkemään millaista tukea saat puoli-islamilaiselta Euroopalta.

Lähes jokaisella geopoliittisella tulevaisuudenhaasteella on juurensa demografiassa, mutta jokainen demografinen kriisi ei tule ilmenemään yhtenevästi. Tämä tekee tilanteeseen vaikuttamisen entistä hankalammaksi – sillä eri maiden reaktiot heidän omiin, nimenomaisiin kansallisiin olosuhteisiin tulevat ilmenemään epävakautena kansainvälisellä näyttämöllä. Japanissa demografinen kriisi näyttää tapahtuvan käytännöllisesti katsoen laboratorio-olosuhteissa – ei komplikaatioita aiheuttavia tekijöitä; Venäjällä lopputuloksen määrää suhteet täyteen dumpattuun naapuriin – Kiinaan; ja Euroopassa, uudet omistajat ovat jo asemissa – kuin vuokralainen, jolla on kourassaan osto-oikeussopimus.

Aloittakaamme maailman geriatrisimmasta toimivallasta. Japanissa nouseva aurinko on siirtynyt seuraavaan vaiheeseensa pitkässä auringonlaskussa: nettopopulaation tuhoon. 2005 oli ensimmäinen vuosi sitten aikakirjojen alun kun maassa kuoli enemmän ihmisiä kuin syntyi. Japani suo tilaisuuden seurata demografista kuolemanspiraalia kaikkein puhtaimmassa muodossa. Japani on siirtolais – ja vähemmistövapaa maa, joka ei halua maaperälleen kumpiakaan, maa, jossa pelkästään japanilaiset vanhenevat ja hupenevat pois.
Ensialkuun edellinen ei kuulosta kovinkaan pahalta; Yhdysvaltoihin verrattuna suurin osa kehittyneistä yhteiskunnista on hyvin täyteen ahdettuja. Jos olet tupaten täyteen tungetussa huoneistossa keskellä tiheään asuttua kaupunkia, niin muutaman sadantuhannen ihmisen katoaminen kuulostaa pelkästään hyvältä vaihtoehdolta. Vaikeus, modernissa sosiaalidemokraattisessa valtiossa, piileekin sen hallinnassa ketkä ihmisistä on varaa menettää; Japan Timesin mukaan populaatiokato aiheuttaa jo nyt hallitukselle ahdistavia haasteita sosiaalisessa ja ekonomisessa eturintamassa, kuten sosiaaliturvanalaisiin palveluihin tarvittavien varojen ja työvoiman turvaamisessa. Eräänä esimerkkinä se, että lasten vähyys on johtanut synnytyslääkäreiden puutteeseen. Miksi kukaan kunnianhimoinen, lahjakas lääketieteenopiskelija haluaisi laskusuuntaiselle alalle? Seurauksena tästä, jossain osissa Japania, synnytyksessä tärkeintä on nykyään ajoitus. Oki saarella on parasta yrittää ajoittaa supistukset maanantaiaamuun. Tuolloin on se hetki kun synnytysosasto on auki – viikon ensimmäisenä päivänä, kymmeneltä aamulla synnytyslääkäri lentää paikalle hoitamaan raskaana olevia äitejä, jotka sattuvat sopivasti tarvitsemaan apua. 5:30 iltapäivällä lääkäri lentää tiehensä. Siispä, jos tuleva äiti on ollut huolimaton ja ajoittanut lapsensa syntymän tiistain ja sunnuntain väliin, ei hänen auta muu kuin kavuta helikopteriin ja hurauttaa vieraaseen sairaalaan synnyttämään ilman läheistensä tukea. Mahtavatko Okin saaren synnytysvalmennuskurssit nykyään opettaa hengitystä helikopterinpotkurin surinan tahtiin?
Viimeinen paikallinen synnytyslääkäri lähti saarelta vuonna 2006 eikä terveyspalvelut odota paikkaa enää korvattavan. Epäilemättä monet meistä muistavat lukeneensa vastaavia tarinoita Amerikan, Kanadan ja Australian syrjäisiltä maaseuduilta. Ja loppujen lopuksi, miksi ihmeessä parinsadan asukkaan kylässä pitäisikään olla upea terveydenhuoltojärjestelmä? Mutta Okin saaren asukasluku on 17000 eikä siellä siitä huolimatta ole synnytyslääkäriä: synnytykset ovat kuoleva liiketoimi.

Eli mitä tulee tapahtumaan? On olemassa muutama skenaario: Mikä tahansa onkaan japanilaisten oma mielipide maahanmuuton suhteen, hienon perusrakenteen omaava maa ei tule pysymään tyhjillään kauaa – yhtä vähän kuin konkurssin tehnyt viimeisimmällä huipputekniikalla varustettu tehdas pysyy vailla seuraavaa yrittäjää. Jossain vaiheessa joku muu muuttaa Japanin maaperälle.

Entäpä toinen vaihtoehto? Kirjassa The Children Of Men, P.D James tarjoilee dystopisen fantasian hedelmättömästä maailmasta, jossa äitiyden täyttymystä vaille jääneet leikisti-äidit vievät tarkoitusta varten kehitetyt tekolapsinuket puistoon – kävelylle ja keinumaan. Japanissa tämä ei ole enää dystopista fantasiaa. Vuosisadan alussa maan leluvalmistajat huomasivat omaavansa ongelman: lelut ovat lapsia varten – ja lapsia ei Japanissa ole montaa. Mitä tehdä? Vuonna 2005 Tomy alkoi markkinoida uutta nukkea nimeltä Yumel – pientä, 1200 lausetta hallitsevaa poikalasta, joka oli suunniteltu seuraksi vanhuksille. Yumel ei sano pelkästään tavallista – ”I lav juuta” – vaan kysyy kysymyksiä, joita lapsenlapset kyselisivät, jos vanhuksella sellaisia olisi: ”Miksi elefanteilla on pitkät nenät?” Yumelilla on myös ystävä, vierelle painautuva Ifpot, lelu, joka on suunniteltu käymään viisi vuotiaan lapsen tasoista keskustelua, minkä sen luojat, ovat japanilaiselle ominaisella tehokkuudella, arvioineet olevan tarpeeksi rupattelua estämään vanhuksen kalkkeutuminen.
Kuulostaa sosiaalidemokraattisesta valtiosta asiallisesti lausutulta loppukommentilta: Lapsellisessa, itseensä-syventyneessä yhteiskunnassa, missä aikuisilta on poistettu kaikki velvollisuudet, asukkaiden ei tarvitse koskaan lakata leikkimästä leluilla. He ovat itse ne lapset, joita he eivät milloinkaan synnyttäneet.

Ja miksi pysähtyä tähän? Luuletteko, että jatkuvasti pienenevä joukko nuoria haluaa tuhlata aktiiviset vuotensa huoltaakseen jatkuvasti kasvavaa vanhusmäärää? Vai onko helpompaa pistää japanilainen huipputeknologia tehokäyttöön ja investoida Herra Robotoon ja ihmisen-jälkeiseen tulevaisuuteen? Loppujen lopuksi mikä on helpointa hallitsevalle luokalle? Lellityn populaation vieroittaminen ”hyvästä elämästä” ja biologisten impulssien uudelleen opettaminen, vaiko se, että Sony-yhtiölle annetaan lisenssi kehittyä Klooni-yhtiöksi? Jos etsit oikeutusta kaikelle tälle, niin ei kun nappaat kouraasi tilastot ja sanot, että demografinen taantuma on universaali ilmiö. Se on kuin parin vuosisadan takainen teollistuminen; lopulta kaikki saapuvat sen piiriin, mutta ne, jotka saavuttavat sen kärkijoukoissa, hyötyvät eniten: Huomioitakoon ettei vertaus ole relevantti 1900-luvun alun Englannin, teollistumisen synnyttäneeseen populaatioaaltoon nähden, vaan ainoastaan suhteessa teollistumisen vallankumoukseen. Teollisuuden aikakautena ihmistyövoima oli välttämätön ja ratkaiseva tekijä. Uuden teknologian aikakaudella ihmistyövoima tulee olemaan vaihtoehtoinen ja harkinnanvarainen osatekijä – ja tosiaankin, jos suurin osa tarjolla olevasta työvoimasta on Muslimeita, niin ihmistyövoiman käyttö on tosiasiassa enemmän haitta kuin etu.
Kaikkein kehittyneimpänä yhteiskuntana, kaikkein pisimmälle ehtineen demografisen kriisin kynsissä, Japani mitä luultavimmin tulee olemaan ensimmäinen toimivalta, joka ottaa käyttöönsä robotit ja kloonauksen ja astuu transhumanismin kaltevalle pinnalle.

Demografinen lähtökohta ei välttämättä tarvitse aina olla kaiken loppu. Vuonna 1775 Benjamin Franklin kirjoitti kirjeen Joseph Priestlylle ehdottaen, että yhteinen englantilainen ystävä voisi kenties hyödyntää hänen ajatuksiaan Kruunun kohtaaman arvoituksen suhteen:

Englanti on tappanut 150 Jenkkiä kolmen miljoonan hinnalla, mikä tekee 20000£/pää … Samaan aikaan Amerikkaan on syntynyt 60000 lasta. Näiden tietojen perusteella hänen matemaattinen päänsä pystyy helposti päättelemään tarvittavan ajan ja kustannukset meidän kaikkien tappamiseen.

Selvästikin Franklin yli-yksinkertaisti asiaa. Jokainen Amerikan siirtolainen ei suinkaan identifioitunut kapinalliseksi. Vallankumouksen jälkeen tapahtui massiivisia populaation joukkosiirtymisiä: Kuten Yhdistyneet Kuningashuonelojaalistit hyvin tietävät, suuria joukkoja new yorkilaisia jätti siirtokunnan asettuakseen nykyiseen Ontarioon. Jotkut Amerikan neekerit olivat niin kiivaita Kuningas Yrjö III:nen kannattajia, että siirtyivät ja asettuivat niinkin kauas kuin Sierra Leoniin. Näiden ihmisten ensisijainen identiteetti ei ollut Amerikan siirtolaisuus, vaan alamaisuus Englannille. Kun taas toisten kohdalla heidän uusi identiteettinsä amerikkalaisina, oli syrjäyttänyt virallisen alamaisuuden Kruunulle. Tämän päivän Euroopan kysymys kuuluu: Onko nopeimmin kasvavan väestöryhmän ensisijainen identiteetti muslimi vaiko belgialainen, muslimi vaiko hollantilainen, muslimi vaiko ranskalainen.
Tässä kohtaa astuu kuvaan kulttuurillinen luottamus: Mikäli hollantilaisuus tai ranskalaisuus kuulostaa heikolta, huonolta tilalta, silloin vahvempi identiteetti tulee voittamaan. Voimme nähdä muitakin samankaltaisuuksia vallankumouksellisen Amerikan ja nyky-Euroopan välillä: Yhdistyneet Kuningashuonelojaalistit olivat iäkkäämpiä ja varakkaampia, kun taas kapinalliset olivat nuorempia ja köyhempiä. Loppujen lopuksi ensimmäiseltä ryhmältä yksinkertaisesti vain puuttui jälkimmäisen voima ja tahto.

Euroopalla on käsissään, samoin kuin Japanilla, katastrofaaliset syntyvyystilastot ja paisunut, lellitty vanhusten luokka, joka vaatii saada elää ekonomisten faktojenkin uhalla. Mutta ero Mantereen ja Japanin välillä on se, että vanhan alleen peittoava populaatio on jo Mantereella asemissaan ja ainoa kysymys kuuluu, kuinka verinen tulee kiinteän omaisuuden luovutus olemaan.

Se, etteivät Amerikan ”liittolaiset” ymmärtäneet 11.syyskuun merkitystä, johtuu siitä, että Euroopan kotokutoinen terrorismiongelma on vaikuttanut näennäisesti vakaan populaation keskuudessa, kuten Pohjois-Irlannissa ja Baskimaalla. Tilanteesta Pohjois-Irlannissa oli mahdollista tehdä yleisesti ottaen turvallisia päätelmiä kuten Hänen Korkeutensa hallituksen kyynisellä strategistilla oli tapana sanoa; ”siedettävä määrä väkivaltaa”. Mutta samojen kolmen vuosikymmenen aikana kun Pohjois-Irlanti kamppaili ”Huoliensa” parissa, siihen asti hillitty Etelä Aasian muslimi populaatio radikalisoitiin poliittisella islamilaisuudella; aikaisemmin virallisesti ei-islamistinen yhteiskunta, kuten Nigeria muuttui puoli-islamistiseksi, ja suuria muslimi populaatioita asettui osiin Eurooppaa, joissa oli vähän, tai ei lainkaan tietoa joukko-siirtolaisuudesta.

Euroopan mantereella ja muualla lännessä alkuperäisväestö ikääntyy, hiipuu ja korvautuu säälimättömästi nuorella muslimiväestöllä. Aika pakollisten ”eivät tietenkään” läpinöiden on ohi: Eivät tietenkään kaikki muslimit ole terroristeja – vaikkakin tarpeeksi suuri määrä käy kuumana jihadille, mahdollistaakseen tehokkaan tukiverkoston Wienin, Tukholman, Toronton ja Seattlen moskeijoiden välillä. Eivät tietenkään kaikki muslimit tue terroristeja – joskin tarpeeksi suuri joukko kannattaa yhteistä perustavoitetta (saada elää islamilaisen lain alaisuudessa Euroopassa ja Yhdysvalloissa) ja toimivat näin ollen joko tieten tahtoen tai muutoin vain ”hyvänä kyttänä” islamilaisessa hyvä kyttä/paha kyttä rutiinissa. (ks. selitystä hyvä/paha kyttätoiminnalle: http://en.wikipedia.org/wiki/Good_cop/bad_cop)
Vähintäänkin, tämä nopeasti etenevä väestönmuutos suo suotuisan vyöhykkeen minkä kautta jihad voi liikehtiä ja tunkeutua sisään. Ja vielä syvemmälle ajateltuna se (väestönmuutos) järkeistää kaiken sen mitä muussa tilanteessa kutsuttaisiin terroristien mielipuolisiksi vaatimuksiksi. IRA:n mies räjäyttää pubin vastustaakseen demokraatista realismia – koska tietää Pohjois-Irlannin hallituksen kannattajien voittavan, ja Irlannin kansallismielisten häviävän vaaliuurnilla. Kun Eurooppalainen jihadisti jysäyttää jotain ilmaan, hän ei tee sitä vastustaakseen demokraatista realismia, vaan ainoastaan ilmentääkseen tulevaa demokraattista realismia.

Saatat hämärästi muistaa iltauutisten kuvia palavista autoista vuoden 2005 lopussa. Mitä ilmeisimmin jotain oli Ranskassa tekeillä. Jotain joka koski – mikä se sana nyt onkaan? – ”nuoria”. Kun nostin esiin median oudon haluttomuuden käyttää m-sanaa kahinoivien ”nuorien” sijaan, sain tonneittain sähköposteja, jotka kiistivät että olisi olemassa jonkinlainen islamilainen elementti – ei, he eivät ole madrasa (islamistinen koulu) joukkoa, he saattavat olla muslimeita, mutta uskonnostaan vieraantuneita, länsimaalaistuneita ja aivan kuten ketkä tahansa muut terveet länsimaiset nuoret, jotka käyttävät huumeita, räppäävät, harrastavat irtoseksiä, rähinöivät, rosvoilevat, sytyttävät tulipaloja ja rikkovat toisten omaisuutta. Näillä kavereilla on taloudellisia huolia, syy on työpaikkojen puute, syy on olosuhteiden, joita Ranska ei ymmärrä, jne. Erään kirjoittajan sanoin: ”Sinä oikeistolainen, jonka aivojen tilalla on paskaa, luulet, että kaikessa on kysymys jihadista”.

Itse asiassa en ajattele, että kaikessa on kysymys jihadista. Mutta ajattelen, kuten olen sanonut, että runsaat 90% kaikesta liittyy demografiaan – väestölliseen muuntumiseen. Ajattelepa vaikka median karakterisointia noista ranskalaisista mellakoitsijoista – eli ”nuorista”. Mikä siis on nuorison erityispiirre? Se, että he ovat nuorekkaita. Harva kahdeksankymppinen haluaa tuikkailla yöt pitkät Renaulteja tuleen. Eikä ole sekään mitään helppoa, että kylväisi Molotovin koktailin poliisiasemalle ja linkuttaisi kadun yli walkeri korvissa ennekuin räjähdyksen korventava kuumuus sulattaisi lonkkaproteesit. Kyllähän se vaan niin on, että kansalaistottelemattomuus on nuoren miehen peliä.

Heinäkuussa 2006, 54-vuotias flaamilainen konduktööri Guido Demoor astui bussiin numero 23 mennäkseen töihin. Kuusi – mikä se sana taas olikaan? – ”nuorta” nousi samaan bussiin ja alkoi uhkailla muita matkustajia. Kyydissä oli kaiken kaikkiaan noin 40 matkustajaa, mutta ”nuoret” olivat hyvin nuorekkaita, muut matkustajat eivät niinkään. Joka tapauksessa Herra Demoor pyysi nuorukaisia lopettamaan ihmisten pelottelun minkä seurauksena nämä ottivat Guido Demoorin kohteekseen ja hakkasivat ja potkivat häntä. 40:stä matkustajasta kukaan ei puuttunut asiaan mukiloitavan miehen avuksi, sen sijaan seuraavalla pysäkillä kolmekymmentä neljästäkymmenestä rynni ulos, jättäen Herra Demoorin kuoliaaksi asti hakattavaksi. Kolme ”nuorta” pidätettiin ja heidän todistettiin olevan – yllätys, yllätys! – marokkolaista alkuperää. Joukonjohtaja pääsi pakoon ja huolimatta poliisin vakuutteluista, että kaikki asiaan liittyvät vihjeet käsiteltäisiin ehdottoman luottamuksellisesti, 40 matkustajasta ainoastaan 4 palasi puhumaan tapauksen tutkijoille. ”Siinä nyt näemme mitä tapahtuu kun sekaantuu” kommentoi Guido Demoorin työtoveri rautateiltä Belgialaiselle sanomalehdelle De Morgen, ”Jos Guido ei olisi avannut suutaan hän olisi edelleen elossa”.

Ei, ei hän olisi, hän olisi juuri niin kuollut kuin nuo muut 40 matkustajaa ja kuin on Belgian valtio, pitäen päänsä painuksissa, vältellen katsekontaktia, piiloutuen sanomalehtensä taakse penkin nurkassa ja toivoen ettei kukaan huomaa. Minkälainen tulevaisuus ”heidän omassa maassaan” on Herra Demoorin kahdella lapsella? Äitini ja isovanhempani tulevat Sint-Niklaasista, kaupungista, jonka muistan hyvin, monista lapsuusaikani visiiteistä. Kun kyläilimme iso-tädeillä ja muilla sukulaisilla rivitalojen yläkerroksissa ei ollut lainkaan kylpyhuoneita ainoastaan potat. Sisareni ja minä saimme vapaasti vaellella pitkin mukulakivikatuja pienen serkkumme kanssa kenenkään huolestumatta tuntienkaan retkistä ohi savuisten baarien ja kahviloiden toisinaan pysähtyen ranskalaisille majoneesilla. Taaksepäin ajatellen kaikki oli niin flaamilaista pikkukaupunkia kuin vain mikään voi flaamilaista pikkukaupunkia olla. Mutta ei enää. Viikkoa ennen Herra Demoorin keskellä kirkasta päivää tapahtunutta murhaa, Sint-Niklaasin bussikuskit kävelivät ulos työpaikaltaan protestoidakseen - taas tulee se sana – ”nuorten” ilkivaltaa. Vähän yli yhdessä sukupolvessa, kaupunki oli muuttunut.

Belgian alkuperäisväestöstä noin 17% on alle 18-vuotiaita. Maan turkkilaisesta ja marokkolaisesta populaatiosta 35% on alle 18-vuotiaita. ”Nuoret” käyvät koko ajan monilukuisemmiksi ja ei-nuoret koko ajan vanhenevat. Välttyäksemme Benjamin Franklinin armottomalta laskuopilta, noiden ”nuorien” on ruvettava tuntemaan itsensä enemmän belgialaisiksi. Voisiko niin tapahtua? Eversti Gadhafi ei usko moiseen: ” On olemassa merkkejä siitä, että Allah sallii Islamin voittaa Euroopassa – ilman miekkoja, ilman aseita, ilman tappioita. Euroopan 50 miljoonaa muslimia tulevat muovaamaan mantereesta muslimimantereen muutamassa vuosikymmenessä.”

11. syyskuuta 2001 Amerikan mantereelle hyökättiin ensimmäisen kerran sitten sodan 1812. Tekijät olivat ulkomaalaisia – saudeja ja egyptiläisiä. Sitten tuon kyseisen 11. syyskuuta, Eurooppa on nähnyt Lontoon metropommitukset, Ranskan mellakat ja Hollannin kansallismielisten poliitikkojen murhat. Syylliset ovat kunkin maan omia kansalaisia; Englannin kruunun alamaisia ja Ranskan tasavallan kansalaisia. Linzissä, Itävallassa muslimit vaativat, että kaikki naisopettajat – sekä uskovat, että vääräuskoiset – käyttävät päähuiveja luokahuoneissa. Englannin Muslimi Neuvosto vaatii Holokausti päivän poistettavaksi, koska se keskittyy ”ainoastaan” Natsien (väitettyyn) juutalais-holokaustiin eikä Israelin paraikaa harjoittamaan palestiinalais-holokaustiin.

Miten valtio reagoi? Sevillessä, Kuningas Ferdinand III ei ole enää vuosittaisen juhlan suojeluspyhimys, koska hänen suurenmoinen maineensa sodassa Espanjan itsenäisyyden puolesta mauritanialaisia vastaan loukkaa muslimiväestöä. Lontoossa, tuomari suostui poistamaan tapausta käsittelevät juutalaisen ja hindun, koska muslimisyytetyn asianajaja väitti ettei syytetty voinut saada oikeudenmukaista päätöstä kyseisten etnistenryhmien edustajilta. Englannin kirkko harkitsee Pyhän Yrjön siirtämistä pois maan suojeluspyhimyksen paikalta, sillä perusteella, että monien anglikaanipappien mielestä tämä on liian militaristinen ja loukkaa muslimeita. He toivovat, että Pyhä Yrjö korvataan Pyhällä Albanilla ja Pyhän Yrjön risti parannellussa liittovaltion lipussa Pyhän Abanin ristillä, joka kuvataan ohuena keltaisena juovana.

Muutaman vuoden kuluttua kun miljoonat muslimiteinit saavuttavat äänestysiän, jotkut Euroopan maat eivät kenties elä virallisesti sharian alaisuudessa, mutta – yhtä paljon kuin osissa Nigeriaa, myöskin osissa Eurooppaa tullaan olemaan mukautuneita elämään islamilais-radikaali-maanmiesten kanssa, jotka, kuten useat ahdasmieliset heimot, ovat asiantuntijoita pluralististen yhteiskuntien suvaitsevaisuuden hyväksikäytössä. Toisissa mannermaissa asiat tulevat tapahtumaan vanhoillisemmin, joskaan lopputulos ei juurikaan poikkea edellisestä.
Missä tahansa säälimmekin islamilaisia lukuisilla taistelurintamilla, totuus on se, että siellä jihad pitää pintansa tiukkaa vastustajaa vastaan. Jos se ei pelkää Israelia eikä Venäjää, niin miksei se kokeilisi onneaan myös belgialaisia ja espanjalaisia vastaan?

”Me olemme ne, jotka teidät muuttavat” sanoi norjalainen imaami Mullah Krekar oslolaisessa sanomalehdessä Dagbladet vuonna 2006. ”Katsokaa kehitystä Euroopassa missä muslimit lisääntyvät kuin hyttyset. Kukin länsimainen nainen EU:ssa tuottaa keskimäärin 1,4 lasta. Jokainen musliminainen samoissa maissa tuottaa 3,5 lasta.” Ja kuten hän asian summasi: ”Meidän tapamme ajatella tulee osoittautumaan vahvemmaksi kuin teidän”.

--------------------------------------------------------------------------------------


Aiheeseen liittyvää lisälukemista: Demografia demokratian perustana