MENETETYT SUOMALAISET osa 2.

Arkistoituani eilen hommafoorumikirjoituksen koskien abortteja jäin pohtimaan onko aborttikeskustelu sittenkään nyky-Suomessa väestöpoliittinen aihe, vaiko ainoastaan ”saako ihmistä tappaa millään perusteilla, missään kehitysvaiheessa tai minkään sairauden runnellessa” – aihe. Tehtäköön selväksi, että oma kantani aborttiasiassa on ehdoton EI – ennen kuin kysyn miksi ihmeessä kaataa koko väestöpoliittinen ongelma ilmeisten ”rassukoiden” eli aborttientekijöiden niskaan, kun se todellisuudessa on ns. vastuuntuntoisten selviytyjien velvollisuus? Edellisellä tarkoitan, että Suomessa ehkäisyvalistus on niin laajamittaista ja ehkäisyvälineiden hankinta niin helppoa ja ennen kaikkea suositeltua ja suotavaa, että vahinkoraskaudet tapahtuvat hyvin todennäköisesti lähinnä ”hyvin vastuuttomassa” tilassa touhuaville ihmisille, kun taas (kärjistetysti ilmaistuna) ”hyvin vastuulliset ja järkevät” välttyvät sekä tekemästä abortteja että lainkaan tulemasta raskaiksi tai lainkaan synnyttämästä lapsia.

Mitä ”takkiraudan” kirjoituksiin Venäjän ja Puolan suuriin jopa väestöpoliittisesti merkittäviin aborttilukuihin tulee, on huomioitava, kuten Puolan esimerkistä myöhemmin käy ilmi, että aborttia noissa maissa käytettiin ensisijaisena ehkäisymenetelmänä, eikä näin olen oikeastaan voida sanoa, että väkiluku laskee aborttien tähden, vaan lasten syntyvyyden ehkäisemisen vuoksi, kuten kaikkialla Euroopassa.

Toisin sanoen aborttikeskustelu ei ole väestöpoliittinen keskustelu, siitäkään huolimatta, että väestöpoliittista keskustelua pitäisi kiireenvilkkaan ja suurella äänellä käydä – osoitellen sormella niitä, jotka vastuun pystyisivät asiasta halutessaan kantamaan … Enkä, vaikka seuraava lainaamani teksti siihen suuntaan lopuksi vihjaileekin: "Pohjoismaiden esimerkki on kuitenkin nähty siten, että erityisesti sellainen perhepolitiikka, joka tukee etenkin naisten osalta rinnakkaista mahdollisuutta luoda sekä työuraa että rakentaa perhettä, auttaisi pitämään hedelmällisyyden kuitenkin verrattain lähellä uusiutumisrajaa", usko, että tilanne korjataan yhteiskunnan taholta naisia ymmärtämällä, ymmärtämällä ja ymmärtämällä, vaan sillä, että kansa* itse ymmärtää mistä on kyse ja ottaa todellakin vastuun maansa ja jälkeläistensä tulevaisuudesta. Nyt haluamisemme suomalaisina valitettavasti koskevat lähinnä sitä ”miten minä saisin mahdollisimman nautittavan ja helpon elämän”.

* vaihdoin sanan naiset ns. lisääntyjinä tarkoituksellisesti sanaan kansa murtaakseni sitä aivopestyä ajatusta ettei lisääntyminen olisi myös miesten oikeus ja vastuu (eli taakka ja raskas työ – toisin sanoen kärsijöitä eivät ole ainoastaan feministit -, ajatellen, että miehen velvollisuus on elättää), siinä missä naistenkin oikeus ja vastuu.

-----------------------------------------------------------------------------------

Seuraavan (aihetta syventävän) lainatun tekstin lähde: (vain osaa käytetty tähän kirjoitukseen) http://www.valt.helsinki.fi/sosio/vaesto/luku04.html

Uusiutumisen käsite ja uusiutumisluvut

Väestön uusiutumisen käsite liittyy sukupolvien vaihtumiseen ja kuvaa sitä, kuinka hyvin yksi sukupolvi tuottaa jälkeläisinään uuden sukupolven. Uusiutumista mitataan yleensä tytär- ja äitisukupolven koon välisenä suhteena, koska nimenomaan naiset synnyttävät uuden tulevien synnyttäjien (=tyttöjen) sukupolven. Väestön uusiutumista kuvaamaan on kaksi mittalukua: brutto- ja nettouusiutumisluku.

Uusiutumisluvut ovat tulkinnaltaan ja samankaltaisia kuin kokonaishedelmällisyysluku, mutta niissä tarkastellaan vain (äideille) syntyneitä tyttölapsia. Uusiutumislukujen ajatuksena on, että jos jokainen johonkin kohorttiin syntynyt nainen synnyttää puolestaan yhden tyttären, väestö uusiutuu, koska pojat tulevat samalla ikään kuin sivutuotteena, sillä poikien ja tyttöjen lukusuhde on pysynyt verrattain muuttumattomana. Jos tyttäriä syntyy naista kohden vähemmän kuin yksi, naissukupolvi ei ole uusinut itseään, ja näin myös väestö tulee ainakin luonnollisen lisääntymisen näkökulmasta pitkällä aikavälillä vähenemään. Jos tyttöjä syntyy enemmän kuin yksi, väestö tulee kasvamaan.

Bruttouusiutumisluku (Gross Reproduction Rate, GRR) voidaan laskea
a. suoraan tyttölasten synnyttämisen yleisyyttä kuvaavista ikäryhmittäisistä hedelmällisyysluvuista aivan vastaavasti kuten kokonaishedelmällisyyslukukin (syntyneitä lapsia ei aina ole tilastoitu äidin iän ja lapsen sukupuolen mukaan, mitä tämä laskutapa edellyttää)

b. sen tiedon avulla, että ylihistoriallisesti (eri aikoina, eri alueilla, eri väestöissä) vastasyntyneistä on tyttölapsisia hieman poikalapsia vähemmän. Tyttöjen suhteena voi käyttää 48,8 prosenttia, ellei oikeaa suhdetta tiedetä.
=> GRR = 0,488 * kokonaishedelmällisyysluku (TFR).

Bruttouusiutumisluvun taustaoletus on siis se, ettei yksikään naisista kuole ennen hedelmällisen iän loppua, mikä harvoin, jos koskaan tulevaisuudessakaan, pitää täysin paikkaansa.

Käytännössä väestön uusiutumiseen ei siis riitä yksi tyttölapsi sukupolven naista kohti, koska osa näistä tyttäristä kuolee lapsina tai hedelmällisen iän aikana. Nämä ennen hedelmällisen iän loppua kuolevat eivät ole välttämättä ehtineet synnyttää "omaa" tytärtään, ja seuraava sukupolvi on näin edellistä hieman pienempi, jolloin väestön määrä jälleen pitkällä tähtäimellä vähenee.

Nettouusiutumisluku (Net Reproduction Rate, NRR) ottaa huomioon kuolleisuuden vaikutuksen, siis sen, että osa kohortista kuolee ennen hedelmällisyysikää tai hedelmällisyysiän aikana. Jos NRR = 1, kohortti uusii itsensä, eli väestömäärä pysyy pitkällä tähtäimellä samana.

Nettouusiutumisluvun perusta on:

kuinka monta tytärtä naiset keskimäärin synnyttävät, jos he noudattavat kyseisen hetken ikäryhmittäisiä hedelmällisyyslukuja sekä ikäryhmittäisiä kuolleisuuslukuja.

Nettouusiutumisluku on tarkin väestön uusiutumista kuvaava mittaluku. Bruttouusiutumisluku on aina vähintään yhtä suuri kuin nettouusiutumisluku. Samoja ne ovat vain ja ainoastaan silloin, jos kuolleisuus ennen 50:ttä ikävuotta on nolla. Kuolleisuuden tason ollessa pieni (kuten teollisuusmaissa nykyään), netto- ja bruttoluvut eivät poikkea toisistaan suuresti. Esimerkiksi Suomen väestötilastossa ilmoitetaan tästä syystä nykyään vain yksi uusiutumisluku (bruttouusiutumisluku).

Periodilukuina laskettujen uusiutumislukujen tulkinnassa on muistettava ne samat varaukset, jotka edellä tuotiin esille kokonaishedelmällisyysluvun yhteydessä.

Uusiutumislukujen avulla arvioidaan väestön tulevaa kehitystä, mutta ne eivät ota (moraalisesti) kantaa väestönkasvun toivottavuuteen tai ei-toivottavuuteen.

HEDELMÄLLISYYDEN TRANSITIO

Hedelmällisyyden transitiolla tarkoitetaan siirtymistä ns. luonnollisen hedelmällisyyden lisääntymiskäyttäytymisestä synnytettyjen lasten määrän huomioonottavaan ('pariteettispesifiin') lapsiluvun rajoitukseen. Transition alkuajankohta ajoittuu useimmissa Euroopan tai eurooppalaisperäisen väestön asuttamissa maissa 1800-luvun viimeisten vuosikymmenten ja 1900-luvun parin ensimmäisen vuosikymmenen väliselle ajalle. Transitio johti muutamassa vuosikymmenessä avioparien keskimäärin synnyttämien lasten määrän tuntuvaan pienenemiseen.

Hedelmällisyyden transitioon johtanutta lisääntymiskäyttäytymisen muutosta on yritetty selittää jo useiden vuosikymmenten ajan. Vielä muutama vuosikymmen sitten selityksissä erotettiin kaksi vastakkaista pääsuuntausta, jotka ruotsalainen tutkija Gösta Carlsson nimesi 1966 seuraavasti:

· innovaatioteoriaksi

· mukautumisteoriaksi.

Edellisen ajattelutavan mukaan kyse oli ikään kuin oppimisprosessista, jossa tietoisuus lapsiluvun rajoituksesta ja rajoituksessa käytettävistä ehkäisymenetelmistä levisi innovaation tapaan. Tukea tälle ajattelulle saatiin siitä, että aviollinen syntyvyys alkoi pienentyä väestöryhmittäin ja alueittain. Ranskassa, jossa transition varsinainen alku ajoittuu poikkeuksellisen aikaiseen vaiheeseen, 1800-luvun alkuun, tiedetään aristokratian tehokkaasti rajoittaneen hedelmällisyyttään jo 1600-luvulla. Tämän jälkeen käyttäytymismalli eteni ensin kaupunkiporvaristoon, eräänlaiseen keskiluokkaiseen väestöryhmään, ja vähitellen myös maaseutuväestöön ja köyhimpiinkin väestöryhmiin. Innovaatioille tyypillisesti myös lisääntymiskäyttäytymisen malli olisi jatkanut leviämistä, kunhan se ensin oli saanut merkittävän jalansijan esimerkkeinä olevissa ylemmissä yhteiskuntaryhmissä.

Mukautumisteoriassa lähdetään ihmisten rationaalisen käyttäytymisen merkityksestä. Ihmiset ovat mukauttaneet myös lisääntymiskäyttäytymisensä rationaalisesti. Jos lapsia joissakin väestöissä on syntynyt paljon, ei kyse ole ollut tietämättömyydestä, vaan siitä, että suuren lapsijoukon synnyttäminen on koettu niissä oloissa järkeväksi. Järkevyyttä on perusteltu sillä, että suuri lapsikuolleisuus on tehnyt lasten eloonjäämisen epävarmaksi, jolloin on ollut tarpeen synnyttää "varmuuden vuoksi". Toisaalta on viitattu lapsista saatuun hyötyyn vanhuuden turvana sekä työvoimatarpeeseen alhaisen työn tuottavuuden (maatalous)yhteiskunnissa. Näin kyse ei ole siitä, etteikö tehokasta lapsiluvun rajoitusta olisi saatettu harjoittaa joissakin pienissä väestöryhmissä tai etteikö sitä olisi harjoitettu väestöissä laajaltikin, vaikkakin huomattavan korkeilla lasten tavoitemäärillä. Kun yhteiskunta sitten muuttui siten, että suurten lapsijoukkojen synnyttäminen ei enää ollut rationaalista, lapsilukutavoitteet laskettiin alhaisemmalle tasolle.

Jos kumpaakin teoriaa ajatellaan yksinään, niissä on selkeitä ongelmia. On ensinnäkin totta, että tietous ehkäisymenetelmistä ei ollut transition alkaessa mikään uusi ilmiö. Itse asiassa hedelmällisyys ehti pienentyä Euroopassa merkittävästi ennen kuin modernit ehkäisymenetelmät tulivat käyttöön, ja muutos saatiin aikaiseksi sellaisilla hyvin perinteisillä menetelmillä kuten keskeytetyllä yhdynnällä ja aborteilla. Toisaalta ei ole selkeitä todisteita siitä, että transitiota edeltävissä väestöissä olisi merkittävästi harjoitettu pariteettispesifiä lapsiluvun rajoitusta alhaisemmilla tai korkeammillakaan lasten tavoitemäärillä. On myös tuotu esille todisteita, jotka viittaavat, etteivät suuret lapsimäärät suinkaan aina ole entisessäkään yhteiskunnassa olleet haluttuja tai tavoitteiden mukaisia.

Jos ihmiset lisäksi olivat herkkiä mukautumaan yhteiskunnan muutoksiin, voitaisiin odottaa, että tietynkaltaiset yhteiskunnalliset muutokset johtaisivat johdonmukaisesti muutoksiin myös aviollisessa hedelmällisyydessä. Eri Euroopan maiden kehitys antaa tälle ajattelulle huonosti tukea. Ääriesimerkkeinä on tuotu esille Ranska ja Englanti, joista pariteettispesifi lapsiluvun rajoitus lähti edellisessä käyntiin miltei vuosisata ennen Englantia, vaikka jälkimmäinen oli teollistumisen ja siihen liittyvän yhteiskunnan taloudellisen ja sosiaalisen muutoksen edelläkävijä Euroopassa.

Nykyisen käsityksen mukaan innovaatio- ja mukautumisteoriaa ei tulisi nähdä toisilleen vastakkaisina vaan toisiaan täydentävinä malleina. Ei ole aihetta epäillä, etteivätkö teollistumiskauden yhteydessä ilmenneet yhteiskunnan muutokset olisi lisänneet motiivia pienentää perheiden lapsilukua. Transition käynnistymiselle oli kuitenkin merkittävänä edellytyksenä kulttuurinen muutos, joka teki toisaalta lapsiluvun rajoitukseen käytettävistä keinoista sosiaalisesti hyväksyttäviä ja toisaalta toi tietoisuuteen lastensynnytyksen lopettamiseen liittyvän suunnitelmallisuuden mahdollisena ja hyötyjä tuottavana käyttäytymismallina. Tässä yhteiskunnan ylimpien sosiaalikerrostumien esimerkillä oli merkitystä. Sosiaalinen hyväksyttävyys liittyi Euroopassa merkittävässä määrin kristillisen kirkon vaikutusvallan pienentymiseen. Juuri tällä seikalla on selitetty uuden lisääntymiskäyttäytymisen aikainen omaksuminen Ranskassa, sillä siellä 1700-luvun lopun suuren vallankumouksen yhteydessä maan katolinen kirkko menetti paljon vaikutusvaltaansa.

UUSIUTUMISRAJAN ALITTAVAAN HEDELMÄLLISYYTEEN

Koska hedelmällisyyden transitio eteni innovaation tavoin väestöryhmästä ja alueelta toiselle, kehitys johti aluksi vielä suurempiin väestöryhmittäisiin eroihin, kuin mitkä olivat vallinneet luonnollisen hedelmällisyyden tilanteessa. Hedelmällisyys pienentyi paljon nopeammin kaupunkien keskiluokan kuin työväestön parissa. Kun helsinkiläisiin avioliittoihin syntyi jo ennen 1900-luvun puoliväliä enää keskimäärin pari lasta, Pohjois- ja Itä-Suomen maaseudulla lapsia syntyi vielä lähestulkoon samassa mitassa kuin ennen transition alkua, eli neljä lasta tai sitäkin enemmän.

Transition edetessä väestöryhmittäiset erot alkoivat selkeästi supistua, vaikka vielä vuosikymmeniä pidettiin selvänä, että maaseudun aviopareille syntyi enemmän lapsia kuin kaupunkilaisille, tai että naisen koulutuksen pituus oli pääsääntöisesti kääntäen verrannollinen naiselle syntyneiden lasten määrään. Siinä vaiheessa, kun naisten kokonaishedelmällisyys pienentyi pysyvästi sukupolvien uusiutumisrajan (alhaisen kuolleisuuden väestöissä kokonaishedelmällisyyden taso noin 2,1 lasta naista kohti) tuntumaan tai selkeästi sen alapuolelle, varsinkin pienten, väestöltään kansallisesti ja kulttuurisesti melko homogeenisten maiden sisäiset väestöryhmittäiset erot ovat supistuneet vähäisiksi. Useimmat perinteiset väestöryhmittäiset erot ovat enää muutaman lapsen kymmenyksen luokkaa naista kohti. Jopa lapsiluvun rajoitukseen penseästi suhtautuneiden uskonnollisten ryhmittymien joukossa hedelmällisyys on pienentynyt. Suomen 20 maakunnassa kokonaishedelmällisyys yhtä naista kohti laskettuna vaihteli vuonna 2005 Uudenmaan ja Varsinais-Suomen 1,6:sta Pohjois-Pohjanmaan 2,4:ään. Kaupunkimaisissa kunnissa kokonaishedelmällisyys oli 1,7, kun se maaseutumaisissa kunnissa oli 2,2.

Euroopan väestöjen hedelmällisyys on herättänyt paljon huolta maanosan väestönkehityksen seurauksista. Hedelmällisyys on lähes kaikkialla sukupolvien uusiutumistason alapuolella, ja entisten sosialististen maiden ja Etelä-Euroopan maiden hyvin alhainen hedelmällisyyden taso on nopeasti johtanut tai johtamassa väestönkasvun pysähtymiseen ja negatiiviseen luonnolliseen väestönkasvuun sekä väestön ikärakenteen nopeaan vanhenemiseen. Tutkijoita ja poliitikkoja askarruttava kysymys ei olekaan enää se, voidaanko ylläpitää uusiutumistasolla olevaa hedelmällisyyttä, vaan kuinka paljon sen alapuolelle hedelmällisyyden taso voi jäädä.

Realistista on lähteä siitä, että eurooppalaisten väestöjen lisääntymiskäyttäytymisessä on tultu tilanteeseen, jossa uusiutumistason ylittävä hedelmällisyys on ainakin tällä hetkellä utopiaa, vaikka perheiden taloudellista tukea ja muita perheiden asemaan vaikuttavia perhepoliittisia toimenpiteitä lisättäisiin. Pohjoismaiden esimerkki on kuitenkin nähty siten, että erityisesti sellainen perhepolitiikka, joka tukee etenkin naisten osalta rinnakkaista mahdollisuutta luoda sekä työuraa että rakentaa perhettä, auttaisi pitämään hedelmällisyyden kuitenkin verrattain lähellä uusiutumisrajaa. Etelä-Euroopan maissa ollaankin ottamassa askelia tämän kaltaisen perhepolitiikan suuntaan. Kyse tosin on tuskin yksinomaan valtiollisesta perhepolitiikasta, vaan myös perheen sisällä olevat asenteet ja käsitys naisen roolista perheessä ovat merkityksellisiä.

Periodikokonaishedelmällisyysluvut antavat todennäköisesti hieman liian pessimistisen kuvan eurooppalaisen hedelmällisyyden tasosta. Jos hedelmällisyyttä tarkastellaan sukupolvien tai kohorttien hedelmällisyyden näkökulmasta, voidaan havaita, että naiskohorttien lapsiluku muodostuu hieman suuremmaksi kuin mitä se periodilukujen perusteella näyttäisi olevan. Tämä johtuu siitä, että viimeisten vuosikymmenten aikana lasten synnyttämistä on naissukupolvi naissukupolvelta vähittäin siirretty aina vain myöhemmälle iälle. Muutos on vähitellen tullut näkyviin myös iässä, jossa lapsensynnytys keskimäärin aloitetaan. Monissa Euroopan maissa ensimmäisen lapsensa synnyttäneet naiset ovat jo 28-29 vuoden iässä. Tätä ilmiötä kutsutaan synnytysten lykkäämiseksi.

Synnytysten lykkääminen naisten myöhempään ikään näkyy selkeästi myös Suomen naisten ikäryhmittäisen hedelmällisyyden kehityksessä. Kun etsit oheisesta kuviosta 15-19- ja 20-24-vuotiaiden hedelmällisyyden kehitystä kuvaavat käyrät, voit havaita, että niiden suunta on varsin johdonmukaisesti ollut jo vuosikymmeniä alaspäin. Vanhemmissa ikäryhmissä kehitys on kuitenkin ollut vaihtelevampi. 25-29-vuotiaiden hedelmällisyyden suunta oli tietyssä vaiheessa nouseva, kun synnytyksiä lykättiin tätä nuoremmista ikävaiheista. 1990-luvun lopussa tämänkin ikäryhmän hedelmällisyys lähti uudelleen pienentymään, kun taas 30-39-vuotiaiden hedelmällisyys jatkoi kasvuaan, koska suurempi osa naissukupolven synnytyksistä lykättiin tähän ikävaiheeseen.

Niin kauan kuin synnytyksiä vähittäin lykätään vanhemmalle iälle (ja lastenhankintatoiveet eivät nykyistä paljon yleisemmin ala kariutua biologisen hedelmällisyysrajan tullessa vastaan), periodikokonaishedelmällisyysluku johtaa ennustekäytössä alimitoitettuun arvioon naissukupolville syntyvien lasten määrästä. Jos Suomessakin nuorimpien ikäluokkien edelleen jatkuva hedelmällisyyden pienentyminen johtuu vain syntymien lykkäämisestä entistä pitemmälle naisten elämänkulussa, muodostuu tämänkin päivän lastenhankintaiässä olevien naisten lopulliseksi lapsikertymäksi noin 1,9 lasta naista kohti periodiluvun osoittaman 1,8 lapsen sijaan. Vastaavasti myös muiden Euroopan maiden naisten lopullinen lapsikertymä muodostunee tämän hetkisiä periodilukuja jonkin verran suuremmaksi. Etelä-Euroopankin maiden osalta arvioksi on esitetty noin puolentoista lapsen taso.

Hedelmällisyyden tulevaisuuden taso riippuu kuitenkin myös Suomessa siitä, tuetaanko naisia ja perheitä tulevaisuudessa riittävästi ja näiden tarvitsemilla tavoilla sosiaali- ja perhepoliittisin keinoin. Tämäkään ei kuitenkaan välttämättä yksin riitä. Tulevaisuus riippuu myös työelämän asettamista vaatimuksista ihmisille ja perheiden arjelle. Näkymät eivät ole tältä osin kovin rohkaisevat hedelmällisyystason säilymisen näkökulmasta.

HESARI YLLÄTTÄÄ

Tämäkin täytyy arkistoida (viitaten tämänpäiväiseen arkistointi-intoon edellisen postaukseni kohdalla) - jo pelkästään sen vuoksi, että se löytyy poikkeuksellisesti Helsingin Sanomista!

Häirinnästä ja uhkailusta tuli valkoisen viljelijän arkea Zimbabwessa (otsikon tehostevärin lisännyt isovimma)
14.7.2009 21:38
Anu Nousiainen
Helsingin Sanomat
Markku Niskanen / HS



Dirk Visagie viljelee kukkia Chegutussa Zimbabwessa.

Chegutu/Zimbabwe. Valkoinen zimbabwelainen Dirk ja Heidi Visagien viljelijäperhe on lukittu kotiinsa useita kertoja viime vuosina ja he ovat saaneet kymmeniä häätömääräyksiä.

Valtaosa pelloista on takavarikoitu, satoja on varastettu ja appelsiinitarha poltettu. Maanvaltaajat ovat leiriytyneet pihalle ja käyttäytyneet uhkaavasti.

Visagien perheen tarina on tyypillinen valkoisen zimbabwelaisen viljelijäperheen tarina. Häirinnästä ja uhkailusta huolimatta he eivät ole paenneet Zimbabwesta.

Visagien perhe on joutunut monen muun valkoisen perheen tavoin Zimbabwen presidentin Robert Mugaben maareformin sijaiskärsijäksi.

Kun maan valtaaminen valkoisilta alkoi vuonna 2000, Zimbabwessa oli vielä 4 500 valkoista maatilaa. Nyt tiloja on enää kolme–neljäsataa.

Visagien tilan kohtaloa on käsitelty useasti oikeudessa. Joka kerta Visagiet ovat voittaneet, mutta häirintä ja uhkailut ovat jatkuneet.

Noin 80 hehtaaristaan Visagiet voivat viljellä enää vajaata kahdeksaa. Entisiä papu-, maissi- ja puuvillapeltoja ei viljele nyt kukaan.

Maan uusjako syöksi Zimbabwen talouden sekasortoon. Valkoiset suurtilat tuottivat yli puolet Zimbabwen vientituloista ja työllistivät satojatuhansia mustia.

Nyt Zimbabwe joutuu tuomaan ruokaa ulkomailta, sillä oma ruoantuotanto on romahtanut.

http://uutiset.msn.hs.fi/ulkomaat/artikkeli/Häirinnästä%20ja%20uhkailusta%20tuli%20valkoisen%20viljelijän%20arkea%20Zimbabwessa/1135247669508?ref=msn

MENETETYT SUOMALAISET

Arkistoin jälleen hienoja puheenvuoroja Hommafoorumista:
Kirjoittaja: Pro Life
Aborttikeskustelu 01.07.2009, 17:49:44

Suuret puolueet ovat julistaneet maahanmuuttajien tarvetta sillä perusteella, että väestö ikääntyy. Valitettavasti he ovat osittain oikeassa. Mutta syytä lapsikatoon siihen ei uskalla sanoa kukaan. Pitkäaikaisena Homman lukijana minäkään en mielelläni ottaisi asiaa esiin, mutta jokainen voi miettiä, olisiko tarvetta lisäväestön haalimiselle, jos tilanne ei olisi seuraava:

- lähes 11 000 suomalaislasta abortoidaan joka vuosi
- joka 7. suomalaislapsi kuolee ennen syntymäänsä
- joissakin muuttotappiokunnissa (esimerkiksi Lapissa) jopa joka 5. lapsi abortoidaan
- joka päivä tuhoutuu koululuokallinen suomalaislapsia verovaroin rahoitetusti
- vuodesta 1974 alkaen tähän vuoteen asti yli puoli miljoonaa suomalaislasta on abortoitu
- abortoitujen lasten lisäksi jäävät luonnollisesti myös heidän (suomalaiset) lapsensa syntymättä

Aborttilaki laadittiin, jotta päästäisiin eroon äidille hengenvaarallisista laittomista aborteista. Kävi kuitenkin niin, että abortista on tullut vaihtoehto ehkäisylle. Aborttien määrä ei ole laskenut, vaikka ehkäisyvalistusta ja -menetelmiä on enemmän kuin koskaan. Laki ei toimi, koska sitä käytetään väärin. Aborteista nimittäin valtaosa tehdään aikuisille 20-40-vuotiaille, terveille naisille, jotka odottavat tervettä lasta. Heistä suurimmalla osalla olisi ollut mahdollisuus ehkäistä raskautensa. Syyt ovat pääosin "sosiaalisia" eli käytännössä nainen saa mistä tahansa syystä abortin. (Lapsen isällä sen sijaan ei ole oikeutta aborttiin.)

Abortille voidaan esittää monenlaisia perusteita, mutta ongelmana on se, että hedelmöityksessä alkaneella ihmiselämällä on vain yksi ainoa mahdollisuus kasvaa ja elää ihmisen elämänsä. Abortilla puututaan keskeiseen ja perustavanlaatuiseen ihmisoikeuteen: oikeuteen syntyä.

Kuulen jo korvissani, miten abortin puolustelijat vetoavat naisen oikeuteen päättää omasta ruumiistaan. Naisena olen samaa mieltä siitä, että naisella on oikeus päättää omasta ruumiistaan. Mutta naisella(kaan) ei ole oikeutta tuhota toisen ihmisen elämää. Sikiö ei ole osa naisen ruumista. Abortissa ei poisteta syöpäsolukon kaltaista luonnotonta vihollista. Abortissa tuhotaan elävä ihmisyksilö, joka on saanut alkunsa hedelmöityksessä ja jolla ensimmäisten kuukausiensa aikana ei ole muuta mahdollista asuinpaikkaa kuin äitinsä kohtu. Abortissa myös puututaan naisen luonnolliseen tilaan, raskauteen, joka muuten edistyisi ilman hänen tahtoaan ja vaikutustaan.

Jotkut esittävät, että ihmiselämän tuhoamisessa ei ole ongelmaa, jos kohde ei ole tajuissaan tai jos emme tunne häntä henkilökohtaisesti. Tällä perusteella voitaisiin kajota muidenkin ihmisryhmien kuin syntymättömien lasten elämään. Tappaminen on huono tapa hoitaa asioita. Mutta jos joku todella johdonmukaisesti haluaa puuttua esimerkiksi liikakansoitukseen, niin eikö hänen olisi vähintäänkin tehtävä itsemurha? Vai miksi hänen elämänsä olisi arvokkaampi kuin jonkun toisen? Onko syntymätön lapsi kenties syyllisempi maailman ongelmiin kuin esimerkiksi minun kaltaiseni aikuinen nainen, joka oman mukavuuteni takia saisin tuhota lapsiani mielin määrin - kunhan teen sen vain ennen heidän syntymäänsä?

Entä sitten huonoissa oloissa alkunsa saaneet lapset? Entä sairaat ja vammaiset? Pitäisikö sosiaalisia ja terveydellisiä ongelmia ratkoa tappamalla? Näin itse asiassa jo tapahtuu. Mutta köyhillä ja kipeilläkin on ja pitää olla oikeus synnyttää ja syntyä.

Syntymättömään lapseen ei tule kohdistaa vaatimuksia, joita hän ei voi täyttää. Hän ei voi muuttaa vanhempiaan varakkaammiksi tai rakastavammiksi. Vanhempien itsensä on muututtava. Mutta jos he eivät muutu, lasta ei tule rangaista kuolemalla. Sama koskee myös raiskaustapauksia. Lasta ei tule rangaista kuolemalla, jos hänen isänsä on rikollinen. Jokaista syntymätöntä ja syntynyttä lasta tulee varjella ennenaikaiselta kuolemalta. Ja näin tapahtuukin, kun esimerkiksi ennenaikaisesti syntynyttä keskoslasta hoidetaan. Mutta samanaikaisesti voidaan samassa sairaalassa tappaa samanikäistä lasta. Lapset eivät siis ole samanarvoisia, vaikka heidän kyllä pitäisi olla.

Aina voidaan sanoa, että olemme varmoja, että tietystä lapsesta ei tule onnellista, jos hän saa syntyä. Että on jotenkin armeliasta tappaa hänet. Mutta voimmeko todella nähdä, kenestä tulee onnellinen? Ja onko onnellisuus se mitta, jolla ihmisen arvo määritellään? Kuinka moni lopulta saisi syntyä, jos näkisimme ennalta itse kunkin elämään kuuluvat vaikeudet ja ahdistukset? Tiedämme kuitenkin, että myös niukoista lähtökohdista on päästy pitkälle. Ennen nykyisen aborttilain säätämistä jäi henkiin moni kansamme parhaimmistakin, joka olisi nykyisen lain aikana tapettu ennen syntymäänsä.

Toisaalta loistavimmatkaan lähtökohdat eivät sinänsä takaa, että ihmisen elämä olisi erityisen onnellinen. Abortti on siten sattumanvarainen, mielivaltainen ja julma tapa ennalta ehkäistä ongelmia. Lisäksi siitä seuraa uusia ongelmia. Abortti ei ole läpihuutojuttu, vaan se voi aiheuttaa jopa työkyvyttömyyttä esimerkiksi masennuksen takia. Myöskään sairaalahenkilökunta ei tee mielellään abortteja. Aborttityö koetaan stressaavana, mikä johtunee siitä, että sitä tekevät näkevät, ettei abortti koskaan ole turvallinen: abortissa tuhoutuu ainutlaatuinen ihmiselämä. Tämäkin osoittaa, että abortti ei ole varsinaista sairaudenhoitotyötä. Muuten ei kai olisi tarvetta esimerkiksi tehtävien kierrätykselle.

On myös muistettava, että Suomessa jokaisella lapsella on mahdollisuus päästä rakastavaan kotiin, jossa häntä toivotaan ja odotetaan. Adoptiojonoissa on tuhansia pareja, joista hyvin suuri osa adoptoisi suomalaisen lapsen, jos sellainen mahdollisuus tarjoutuisi.

Kuten edellä totesin, joka päivä koululuokallinen suomalaislapsia kuolee ennenaikaisesti. Tästä ei nähdä otsikoita lehdissämme. Abortti on yleisin kuolinsyy maassamme. Se on myös yksi vaietuimmista ihmisoikeusrikkomuksista. Asiallinen keskustelu on harvoin mahdollista, koska ihmiselämän puolustaminen nähdään uskonnollisten fundamentalistien puuhana. On kuitenkin kaikkia ihmisiä kaikkia aikoina koskeva biologinen fakta, että ihmiselämä saa alkunsa hedelmöitymisestä. Sen toteamiseen ei tarvita mitään vakaumusta. Muut näkemykset ovat uskonnollisia tai filosofisia ja ne vaihtelevat aikakaudesta, kulttuurista ja esittäjästä toiseen. (Ymmärrämme lapsen arvon ehkä paremmin, jos hänen ja hänen odottavan äitinsä kimppuun käy joku ulkopuolinen. Tai mikä suru onkaan keskenmenneistä lapsistamme?)

Lopetetaan siis tappaminen, äänestetään elämää puolustavia poliittisia päättäjiä, jotta lainsäädäntömme kehittyisi elämänmyönteisempään suuntaan, annetaan lastemme syntyä ja elää ihmisen elämänsä. Kuolema tulee kyllä jokaisen kohdalle varmasti ajallaan. Mutta jos jatkamme nykyistä tappotahtia, niin kenties sitten maahanmuuttajat todellakin kansoittavat maamme. Ja ehkä se on meille ihan oikein.

--------------------------------------------------------------------

maitotyttö
Vastaus #11 : 01.07.2009, 18:50:10
Minusta olisi parempi, että lapsia tähän maahan lisää haluavat laittaisivat niitä itse ja luovuttaisivat liiat vaikka kotimaan adoptioon ja antaisivat muiden ihmisten tehdä itse omat ratkaisunsa. ( - )

Eino P. Keravalta
Vastaus #12 : 01.07.2009, 18:57:15

Totta kai ihmisillä pitää olla oikeus tehdä omat ratkaisunsa, mutta voisi toivoa, että noissa ratkaisuissa olisi muitakin perusteita kuin "voi vittu mä olin kännis ja bylsin tota Zökee ilman kortsuu ja nyt tulee skidi, mä haluun abortin ku mä haluun istuu baareis ainaki nelikymppiseks."

Eli mainitsemani valtion kannustuspalkinto voisi olla hyvä täky pitää lapsi
.
PS: itselläni on kolme lasta ja lisää on tulossa. Eli homma nousussa kohdaltani. (+ !)

Otto Peltokoski
Vastaus #181 : 14.07.2009, 13:56:10
Ruukinmatruuna on kirjoittanut blogissaan informatiivisia kirjoituksia aborttimenetelmistä, argurmenteista puolesta ja vastaan ja abortin seurauksista. Kannattaa lukea. (+)

http://takkirauta.blogspot.com/2009/01/valinta-vai-henki.html

http://takkirauta.blogspot.com/2009/01/valinta-vai-henki-osa-ii.html

http://takkirauta.blogspot.com/2009/03/abortoiko-venaja-tulevaisuutensa.html