maanantai 21. heinäkuuta 2008

MIES JOKA KAPUSI LEIJONAN LAUTASELLE


Erään ystäväpariskuntamme elämä on kuin zoomattu yksi yhteen mikrotodellisuus islamilaisen Mohammed Rasoelin (katso edellinen kirjoitus) kuvailemasta makrotodellisuudesta Hollannissa. Ja täyttääkseni erilaisuustutkimukseni osista neljännen ja viimeisen, keskityn heidän kokemusrikkaan elämänsä siihen osaan, joka käsittelee sukuun avioliiton kautta liittynyttä erirotuista henkilöä. Tämä, ystäväni ja hänen vaimonsa mielenrauhan kymmenessä vuodessa tuhonnut henkilö, ei ole juutalainen, eikä muslimi, eikä minkään muunkaan vieraan uskonnon edustaja, vaan kehitysmaahan syntynyt kristitty, jonka käytös noudattaa täsmälleen samaa ”saalistajan” käytöstä kuin olen edellisissä kirjoituksissa juutalaisen ja muslimin sanoin kuvaillut.
Kyllä, tarkoitan sitä mitä saatat jo ”pelätä” minun tarkoittavan; kehitysmaatausta ja erirotuisuuden paljastava väri ovat merkkejä vaarasta siinä missä vieras uskontokin.

Jok’ikinen ystäväni ja hänen rouvansa arvoista on ajettu alas, ja tämän tapahtuessa pariskunta on toiminut omalla puolellaan juuri niin kuin ”veli-hollantilainen” oman ongelmansa kanssa on toiminut, täyttäen jokaisen kohdan prosessista ”vieraan kansan edustajan kohtaaminen” jopa niin täydellisen samoin, että tuhansien ymmärrys - ja miellyttämisyritysten jälkeen ystäväni päätyi lopulta (noin kaksi vuotta sitten) tekemään psykologisen diagnoosin elämänsä vallanneen ”perheenjäsenen” suhteen – aina vaan siis itselleen vakuutellen, että muutos on mahdollinen -> ettei kyse ole rotupiirteistä vaan sairaudesta -> sairaus on surullista -> eli hoidettavaa -> ja oikein apuvälinein voi päiväntasaajalle syntyneestäkin muovata aitopohjalaisen.
”Ja minä kun ihan oikeasti pidin itseäni järkevänä miehenä!” - sadatteli ystäväni edellistä kertoessaan.

Ystäväni on läpikotaisin valkoisen eurooppalaisen rodun edustaja, mikä - niin persoonattomalta kuin väite kuulostaakin – tarkoittaa sitä, että toisistamme tietämättä, sekä hän, että minä, kuin myös Sinä, hyvä lukija (oletan, että blogini viehättää ainoastaan alkuperäissuomalaisia lukijoita) saamme samasta ärsykkeestä saman reaktion; paukutamme päätämme oikeanpuoleiseen seinään ja kaiverramme lattiaan ympyröitä, sillä välin kuin eri rotuinen henkilö vastaavan ärsykkeen seurauksena paukuttaakin päätään vasemmanpuoleiseen seinään ja raaputtaa kattoon neliöitä. Siis, vaikka et haluaisi uskoa (kenties omakohtaisen kokemuksen vielä puuttuessa), että eri rotuinen ”uusisuomalainen” tulee sinkoamaan sinut veli-hollantilaisen ja ystäväni saappaisiin - aina siihen pisteeseen asti, että olet eräänä päivänä vakuuttunut, että tehtäväsi on saattaa uusisuomalainen perheenjäsenesi hoitoon – niin, näin kuitenkin tulee tapahtumaan, ja vain, koska olet oman rotusi edustaja ja uusisuomalainen vävysi tai kenties miniäsi edustaa jotain aivan muuta. Välillänne tulee aina vallitsemaan, ensin kielletty, sitten salailtu ja lopulta avoin ja parantumaton ristiriita.

Jos ystävämme eivät tappele vastaan, kaikki se mitä he ovat sukupolvien jatkumona vaalineet ”suomalaisuutena”, revitään nyt riekaleiksi ja tallotaan roskana maahan. Toisaalta jos he päättävät tapella, on heidän pään sisäisten arvojensa ensin muututtava, jotta he voisivat edes tarttua vastapuolen valitsemiin aseisiin - ja tässä koko dilemma: Olisivatko he, nuo sivistymättömät aseet käsissäni, tummanruskeaa suomipassin haltijaa kummempia?

Ulkoinen (näkyvä/konkreettinen) suomalaisuus on sisäisen suomalaisuuden manifesti. Kiihkeästi perussuomalainen ystäväni ei halua kiiltelyä, suurta kokoa ja räminää - ei edes sotaa – petoksen, manipuloinnin ja kiristyksen hinnalla, hän haluaa (kärjistetysti ilmaistuna) tuohivirsut jalkaansa ja metsän katokseen jos hänen suomalaisilla arvoillaan ja ihanteillaan ei muuta tästä uudesta upeasta, kansainvälisestä ja terrorismia vastustavasta maailmastamme saa.

”Taidanpa siis kavuta leijonan lautaselle” - hän tokaisi masentuneena kertomuksensa päätteeksi – ”olla tarttumatta aseisiin, joilla voisin voittaa, säilyttääkseni päänsisäisen suomalaisuuteni; omaisuudestani arvokkaimman” – hän jatkoi astellessamme vihdat kourassa, ylevän yksimielisyyden saattelemina kohti pihanperän saunaa.


Ei kommentteja: