TIEDOSTA JA MORAALISTA

Edellisessä kirjoituksessani kyselin eikö tieto voisi korvata hyväksytyksi tulemisen puutetta. Minun mielestäni kyllä, mutta kenties ei enää enemmistölle ihmisistä. Lainaan kirjaa Teologia – Johdatus tutkimukseen (Antti Raunio, Petri Luomanen), huomaten, että olen ajatuksineni Kreikan filosofian ”jäänne”, joskin ajattelutapani tietoisesti valinnut jäänne. En ole niin vanha ettenkö olisi jo nuoruudessani voinut valita ns. ”vapaampaa” maailmankatsomusta, vaan uskon, että nykyinen henkilökohtaiseen hyötyyn perustuva moraali ei ainoastaan tuhoa hengellisyyttämme ja jälkeläisiämme, vaan myös älymme ja kykymme ajatella: Jos luonnollinen järki sisältää tiettyjä moraalisia periaatteita – kuten lainaus alla kertoo vanhojen ja viisaiden uskoneen – eikä moraalisuutta ja rationaalisuutta voida erottaa, tällöin myös moraalin höllentyessä höllentyy rationaalinen ajattelu, eli ihmiselle suotu ”luonnollinen järki”. Ja todisteitahan tästä riittää: naiset muuttuvat miehiksi, miehet naisiksi, valtiot luopuvat vapaaehtoisesti suvereniteetistaan, syntymätön kansa korvataan pakolaisilla ja pian rukoilemme yhden maailmanhallituksen syntyä ”pelastamaan” meidät velkavankeudesta. Ei kovin järkevää, mutta oman hyödyn tavoittelun hiillos kylläkin loistaa kirkkaana kustakin esimerkistä.

”Etiikka ja moraali erotetaan usein siten, että moraalilla tarkoitetaan ihmisten tai yhteisöjen käsityksiä oikeasta ja väärästä sekä näiden käsitysten ilmentymistä toiminnassa ja yhteiselämässä, ja etiikalla tarkoitetaan näiden käsitysten tutkimusta. Käsitteitä käytetään myös samansisältöisinä. Etiikka tarkastelee kysymyksiä moraalisesta hyvästä ja pahasta, oikeasta ja väärästä, hyvän ihmisen ominaisuuksista sekä hyvän yhteiskunnan rakenteista. Etiikassa kysytään myös moraalisen toiminnan perusteita ja motivaatiota. Moraalisen toiminnan perustelulla eli justifioinnilla tarkoitetaan lähtökohtia, joiden nojalla on järkevää, tarpeellista tai välttämätöntä ylläpitää ja noudattaa moraalia. Samoin kuin voi kysyä uskonnollisen uskon rationaalista perustaa, voi myös kysyä, onko moraaliselle toiminalle joitakin moraalin ulkopuolisia perusteita.

Usein kysytään, miksi pitäisi tai onko järkevää toimia moraalisesti. Moraalisella motivaatiolla tarkoitetaan sitä tekijää, joka saa ihmisen pyrkimään moraalisesti oikeaan ja hyvään. Motivaatio liittyy moraalia koskevan tiedon ja toiminnan suhteeseen. Antiikin Kreikan filosofian vaikutuksesta länsimaissa on usein ajateltu, että tieto oikeasta ja väärästä on riittävä ehto moraaliselle toiminnalle: henkilö, joka tietää, mikä on oikein, myös toimii tuon tiedon mukaisesti, ellei jokin ulkoinen tekijä estä häntä. Vastaavasti moraalisesti väärä toiminta on merkki siitä, että ei tiedetä, mikä olisi oikein. On kuitenkin mahdollista, että henkilöllä on tietoa moraalisista periaatteista ja käsitys siitä, mikä olisi oikein, mutta häneltä puuttuu kyky tai halu toimia sen mukaisesti. Jos häneltä puuttuu kyky toimia oikein, hän toimii toisin, kuin tietää oikeaksi, mutta tekee sen vastentahtoisesti. Mutta jos häneltä puuttuu halu toimia oikein, hän toimii tieten tahtoen vastoin tietoaan. Hän voi kuitenkin jälkimmäisessä tapauksessa pitää toimintaansa järkevänä, koska katsoo sen tuottavan jotakin sellaista hyötyä, jota toimimalla moraalisesti ei voi saavuttaa.

Moraalinen järki vai järkevä moraali?

Edellä kuvattu vaihtoehdot kuvastavat länsimaisessa ajattelussa tapahtunutta muutosta, joka koskee käsitystä järjen ja järkevyyden luonteesta moraalisissa kysymyksissä. Antiikissa, keskiajalla ja vielä pitkälle uudella ajalla ajateltiin, että ihmisen ”luonnollinen järki” sisältää tiettyjä moraalisia periaatteita. Moraalisen toiminnan lähtökohdat on annettu järjen mukaan, eikä moraalisuutta ja rationaalisuutta voi erottaa toisistaan. Tämän käsityksen mukaan järkevä ihminen toimii moraalisesti, koska hän noudattaa järkeen sisältyviä moraalisia periaatteita. Järki saattaa kyllä erehtyä siinä, miten näitä periaatteita sovelletaan joissakin konkreettisissa tilanteissa, mutta itse moraaliset periaatteet ovat järjen mukana annettuja. Tällaisessa ajattelutavassa ei myöskään nouse esiin kysymystä moraalisen toiminnan ei-moraalisesta perustelusta.

Uudella ajalla on kuitenkin muotoutunut käsitys, jossa järki ymmärretään sisällöttömäksi välineeksi. ”Luonnollinen laki” ei enää tarkoita järkeen sisältyviä yleispäteviä moraalisia periaatteita vaan ennen muuta ihmisyksilön pyrkimystä oman olemassaolonsa turvaamiseen ja omien yksilöllisten päämäärien tunnistamiseen. Järjen toiminta koskee yksilöllisten päämäärien tunnistamista ja niiden saavuttamiseen johtavien keinojen valintaa. Rationaaliseksi toiminnaksi alettiin ymmärtää sellainen, mikä näyttää yksilön omien päämäärien saavuttamisen kannalta edullisimmalta tai tehokkaimmalta. Moraali ei toki hävinnyt, mutta sen luonne muuttui. Näin ollen kysymys moraalisen toiminnan järkevyydestä nousee väistämättä esiin, ja se on pelkistettävissä sanoihin ”onko minun omien päämäärieni kannalta kannattavaa toimia moraalisesti?” Moraalista toimintaa perustellaan vetoamalla siihen, että moraalisuus on lopulta yksilön oman edun kannalta järkevämpää kuin epämoraalisuus.
Moraaliset ongelmat eivät (enää) koske niinkään tietyn periaatteen noudattamisessa ilmeneviä vääristymiä ja puutteita kuin niitä konflikteja, joihin yksilöt joutuvat edistäessään omia päämääriään.”
(isovimma lisännyt väripainotuksen)

KOTIÄITIYDEN STIGMA

Tässä loistava - mitä ilmeisimmin feministin kirjoittama - esimerkki siitä miten sekavaan tilaan feministinen maailmankatsomus on naiset saattanut. Kun opettaa naiselle, että naiseus on huonommuutta (ja tämän ovat tehneet ihan itse feministinaiset) niin syntyy maailma, jossa ihmisen on jatkuva nälkä, mutta syöminen on tyhmyyttä. Täydellinen umpikuja. Jo ajatus ”kaappi-kötiäitydestä” paljastaa sen tosiasian, että naiset ja miehet ovat erilaisia ja löytävät onnen erilaisista asioista. Riippumatta siitä mikä on se taho, joka opettaa ja kampeaa toisin - vanhemmat, valtio, tai vaikkapa kirkko - itselleen rehellinen nainen on sittenkin kaikesta huolimatta sisimmässään nainen, jopa kodin- ja perheenhoitohaluineen.

Tuota vielä mietin, että mikä saa nuo 50%, jotka vastasivat, että ”haluaisivat olla kotiäitejä mikäli se olisi mahdollista”, ajattelemaan ettei kotiäitiys ole mahdollista. Ovatko heidän miehensä feminsitejä?! Vai ovatko nämä ihmisiä, joille omistusasunto, ulkomaanmatkat ja trendivaatteet ovat kolmikymppisinä samaa välttämätöntä normaalia kuin meille vähän vanhemmille pesukone, pakastin ja imuri? Tietävätkö ihmiset, että tyytyväisyys ei määrätyn pisteen jälkeen enää tavaralla lisäänny - jokin taso on saavutettava, on siis olemassa kulminaatiopiste - mutta sen saavuttaa Suomessa myös yhden elättäjän perhe, jossa on näppärä ja järjestelykykyinen emäntä.

... Joku voi olla tuosta tyytyäisyyden lisääntymisestäkin erimieltä, joten tarkennettakoon vielä, että määrätyn pisteen jälkeen puute ja kärsimys lakkaa, ja toisella puolella määrätyn pisteen jälkeen tyytyväisyyden edelleen jatkuminen perustuu kilpailuun ja kilpailussa pätemiseen. Näin ollen voidaan väittää ihmisen olevan tyytyväisin ja tervein noiden kahden pisteen välissä.

Vai onko ihminen niin laumasielu, että sosiaalinen hyväksyntä on elinehto siinä missä ruoka ja suoja? Tarvitseeko ihminen sosiaalista hyväksyntää pysyäkseen terveenä? New York Timesin artikkeli, johon kääntämäni artikkeli perustuu antaa vahvasti sellaisen kuvan, että etenkin naisten on hyvin vaikea elää ei-hyväksyttyinä … ehkä myös miesten – eli ihmisen yleensä – mikä vie ajatukseni väkisinkin siihen, kuinka helppoa meitä on massoina manipuloida ja liikutella kohti kaikkinaista orjuutta, josta feminismi ja naisten hallinta on vain osa.

En noilla viimeisillä kysymyksilläni hyväksytyksi tulemisen tarpesta kuitenkaan nosta käsiäni pystyyn ja sano, että kaikkien on kai sitten saatava tuntea itsensä hyväksytyksi, vaikka tunnustaisinkin, että hyväksytyksi itsensä tunteminen on tärkeää, vaan kuten aina, yritän ehdottaa, että tieto voisi toimia puutteen tyydyttäjänä. Kun ymmärtää mikä/ketkä meitä vievät ja minne, niin kestää kyllä epäkorrektien mielipiteiden – ja elämäntavan luoman sosiaalisen erilaisuuden ja hyljeksinnän.


Kotiäitiyden Stigma
lähde: http://jezebel.com/5600798/the-stigma-of-being-a-housewife

Kotityö on aina ollut feministeille kova pala purtavaksi. Joillekin se on vankila, josta naisten on vapautettava itsensä. Toisille – kuten lukemattomat kotiäidit ja ammatikseen taloustöitä tekevät – se on työ joka ei ole koskaan saanut riittävää arvostusta.

Tämä kotityön ympärillä leijuva hämmennys vaivaa toisen aallon feministejä. Betty Friedan tavoitteli kotivaimojen vapauttamista kodinhoitovelvollisuuksista, kun sen sijaan Selma James taisteli kodinhoidon palkallistamisen puolesta. Ja jahkailu jatkuu edelleen. Valikoiva vallankumous, jossa naiset valitsivatkin työn lopettamisen ja siirtymisen kokopäivä-äideiksi ja vaimoiksi (olipa kyseessä sitten todellinen halu taikka mainostettu trendi) nostatti kiihkeän väittelyn siitä oliko työstä luopuminen askel taaksepäin. Samanaikaisesti nousee koko ajan lisää ryhmiä, jotka vaativat että kotityöt luetaan todelliseksi, laillistetuksi työksi, mikä turvaa nämä työntekijät kuten muutkin työssäkäyvät. Ja liittäkäämme tähän kaikkeen vielä se, että naiset jotka eivät valikoi, vaan yrittävät ”saada kaiken” (sekä uran että perheen) ovat osoittautuneet onnettomiksi, sekä se, että oikeastaan kaikki ne naiset, jotka tänä päivänä kutsuvat itseään kotiäideiksi ovat rääväsuisia TV-hahmoja, niin pää on todella pyörällä.

Arvostammeko me kotitöitä? Arvostammeko naisia, jotka tekevät sitä? Minulla ei ole mitään hajua.
New York Times:issa äskettäin ilmestyneen artikkelin mukaan Ruotsissa – maassa, jota voidaan kutsua maailman kehityksen johtotähdeksi – ”kotiäidit ovat lähes sukupuuttoon kuollut laji”.
Ja ne muutamat kotiäidit, joita sieltä vielä löytyy eivät ilmeisestikään kehtaa kertoa asiaa ääneen. Artikkeli – joka ei kylläkään tarjoa kovia todisteita kotiäitiyden loppumisesta - onnistuu hyvin dokumentoimaan kotiäitiys sanaan ja sanan sisällään pitämään työhön liitetyn stigman kasvun pohjois- Euroopassa.

"TresSugar" (naisia kiinnostavia asioita käsittelevä blogi) järjesti New York Timesin artikkeliin perustuen galluppin, jossa lukijoilta kysyttiin haluaisivatko he olla kotiäitejä jos se olisi mahdollista. Joskaan tämänkaltaisen gallupin tulokset eivät ole tieteellisiä, tulos oli minulle shokeeraava. Yli 50% vastanneista sanoi, että ryhtyisi kotiäidiksi, jos se olisi mahdollista, 27% ehkä, kun saavat lapsia ja vain 20% vastanneista oli sitä mieltä ettei kotona oleminen ole heitä varten.

If you didn't need the money, would you prefer being a housewife?

Yes, I totally would.
52%(232)
No, it's not for me.
21%(94)
Maybe once I had kids.
27%(121)
Total votes: 447

Tätä kaikkea tutkiskellessani yksi parhaista ystävistäni ”tuli kaapista” kotiäitinä. Suljen liikkeeni hän sanoi. Otan tauon, olen tehnyt työtä 10 vuotta. Toivon tulevani raskaaksi lähiaikoina. Häkellyin hieman. Minulle kotivaimoksi ryhtyminen kuulostaa paolta luostariin tai muuttoa farmille Vermontiin – hetkittäinen fantasia täynnä epäkäytännöllisyyksiä. Ei jotain mitä minä, tai me, teemme. Olin pettynyt ystävääni, mutta tiesin, että pettymyksiä hallitaan avarakatseisuudella, eikä siten kuten Miranda teki ”Sinkkuelämää sarjassa” ruoskiessaan Charlottea, joka ilmoitti jäävänsä kotiin.

Annoin ystäväni jatkaa. En tiedä. Aion vain kokeilla ja katson mihin se vie.

Kuulostaa hyvältä, vastasin. Tarkoitin sitä – ainakin melkein.