KOTIÄITIYDEN STIGMA

Tässä loistava - mitä ilmeisimmin feministin kirjoittama - esimerkki siitä miten sekavaan tilaan feministinen maailmankatsomus on naiset saattanut. Kun opettaa naiselle, että naiseus on huonommuutta (ja tämän ovat tehneet ihan itse feministinaiset) niin syntyy maailma, jossa ihmisen on jatkuva nälkä, mutta syöminen on tyhmyyttä. Täydellinen umpikuja. Jo ajatus ”kaappi-kötiäitydestä” paljastaa sen tosiasian, että naiset ja miehet ovat erilaisia ja löytävät onnen erilaisista asioista. Riippumatta siitä mikä on se taho, joka opettaa ja kampeaa toisin - vanhemmat, valtio, tai vaikkapa kirkko - itselleen rehellinen nainen on sittenkin kaikesta huolimatta sisimmässään nainen, jopa kodin- ja perheenhoitohaluineen.

Tuota vielä mietin, että mikä saa nuo 50%, jotka vastasivat, että ”haluaisivat olla kotiäitejä mikäli se olisi mahdollista”, ajattelemaan ettei kotiäitiys ole mahdollista. Ovatko heidän miehensä feminsitejä?! Vai ovatko nämä ihmisiä, joille omistusasunto, ulkomaanmatkat ja trendivaatteet ovat kolmikymppisinä samaa välttämätöntä normaalia kuin meille vähän vanhemmille pesukone, pakastin ja imuri? Tietävätkö ihmiset, että tyytyväisyys ei määrätyn pisteen jälkeen enää tavaralla lisäänny - jokin taso on saavutettava, on siis olemassa kulminaatiopiste - mutta sen saavuttaa Suomessa myös yhden elättäjän perhe, jossa on näppärä ja järjestelykykyinen emäntä.

... Joku voi olla tuosta tyytyäisyyden lisääntymisestäkin erimieltä, joten tarkennettakoon vielä, että määrätyn pisteen jälkeen puute ja kärsimys lakkaa, ja toisella puolella määrätyn pisteen jälkeen tyytyväisyyden edelleen jatkuminen perustuu kilpailuun ja kilpailussa pätemiseen. Näin ollen voidaan väittää ihmisen olevan tyytyväisin ja tervein noiden kahden pisteen välissä.

Vai onko ihminen niin laumasielu, että sosiaalinen hyväksyntä on elinehto siinä missä ruoka ja suoja? Tarvitseeko ihminen sosiaalista hyväksyntää pysyäkseen terveenä? New York Timesin artikkeli, johon kääntämäni artikkeli perustuu antaa vahvasti sellaisen kuvan, että etenkin naisten on hyvin vaikea elää ei-hyväksyttyinä … ehkä myös miesten – eli ihmisen yleensä – mikä vie ajatukseni väkisinkin siihen, kuinka helppoa meitä on massoina manipuloida ja liikutella kohti kaikkinaista orjuutta, josta feminismi ja naisten hallinta on vain osa.

En noilla viimeisillä kysymyksilläni hyväksytyksi tulemisen tarpesta kuitenkaan nosta käsiäni pystyyn ja sano, että kaikkien on kai sitten saatava tuntea itsensä hyväksytyksi, vaikka tunnustaisinkin, että hyväksytyksi itsensä tunteminen on tärkeää, vaan kuten aina, yritän ehdottaa, että tieto voisi toimia puutteen tyydyttäjänä. Kun ymmärtää mikä/ketkä meitä vievät ja minne, niin kestää kyllä epäkorrektien mielipiteiden – ja elämäntavan luoman sosiaalisen erilaisuuden ja hyljeksinnän.


Kotiäitiyden Stigma
lähde: http://jezebel.com/5600798/the-stigma-of-being-a-housewife

Kotityö on aina ollut feministeille kova pala purtavaksi. Joillekin se on vankila, josta naisten on vapautettava itsensä. Toisille – kuten lukemattomat kotiäidit ja ammatikseen taloustöitä tekevät – se on työ joka ei ole koskaan saanut riittävää arvostusta.

Tämä kotityön ympärillä leijuva hämmennys vaivaa toisen aallon feministejä. Betty Friedan tavoitteli kotivaimojen vapauttamista kodinhoitovelvollisuuksista, kun sen sijaan Selma James taisteli kodinhoidon palkallistamisen puolesta. Ja jahkailu jatkuu edelleen. Valikoiva vallankumous, jossa naiset valitsivatkin työn lopettamisen ja siirtymisen kokopäivä-äideiksi ja vaimoiksi (olipa kyseessä sitten todellinen halu taikka mainostettu trendi) nostatti kiihkeän väittelyn siitä oliko työstä luopuminen askel taaksepäin. Samanaikaisesti nousee koko ajan lisää ryhmiä, jotka vaativat että kotityöt luetaan todelliseksi, laillistetuksi työksi, mikä turvaa nämä työntekijät kuten muutkin työssäkäyvät. Ja liittäkäämme tähän kaikkeen vielä se, että naiset jotka eivät valikoi, vaan yrittävät ”saada kaiken” (sekä uran että perheen) ovat osoittautuneet onnettomiksi, sekä se, että oikeastaan kaikki ne naiset, jotka tänä päivänä kutsuvat itseään kotiäideiksi ovat rääväsuisia TV-hahmoja, niin pää on todella pyörällä.

Arvostammeko me kotitöitä? Arvostammeko naisia, jotka tekevät sitä? Minulla ei ole mitään hajua.
New York Times:issa äskettäin ilmestyneen artikkelin mukaan Ruotsissa – maassa, jota voidaan kutsua maailman kehityksen johtotähdeksi – ”kotiäidit ovat lähes sukupuuttoon kuollut laji”.
Ja ne muutamat kotiäidit, joita sieltä vielä löytyy eivät ilmeisestikään kehtaa kertoa asiaa ääneen. Artikkeli – joka ei kylläkään tarjoa kovia todisteita kotiäitiyden loppumisesta - onnistuu hyvin dokumentoimaan kotiäitiys sanaan ja sanan sisällään pitämään työhön liitetyn stigman kasvun pohjois- Euroopassa.

"TresSugar" (naisia kiinnostavia asioita käsittelevä blogi) järjesti New York Timesin artikkeliin perustuen galluppin, jossa lukijoilta kysyttiin haluaisivatko he olla kotiäitejä jos se olisi mahdollista. Joskaan tämänkaltaisen gallupin tulokset eivät ole tieteellisiä, tulos oli minulle shokeeraava. Yli 50% vastanneista sanoi, että ryhtyisi kotiäidiksi, jos se olisi mahdollista, 27% ehkä, kun saavat lapsia ja vain 20% vastanneista oli sitä mieltä ettei kotona oleminen ole heitä varten.

If you didn't need the money, would you prefer being a housewife?

Yes, I totally would.
52%(232)
No, it's not for me.
21%(94)
Maybe once I had kids.
27%(121)
Total votes: 447

Tätä kaikkea tutkiskellessani yksi parhaista ystävistäni ”tuli kaapista” kotiäitinä. Suljen liikkeeni hän sanoi. Otan tauon, olen tehnyt työtä 10 vuotta. Toivon tulevani raskaaksi lähiaikoina. Häkellyin hieman. Minulle kotivaimoksi ryhtyminen kuulostaa paolta luostariin tai muuttoa farmille Vermontiin – hetkittäinen fantasia täynnä epäkäytännöllisyyksiä. Ei jotain mitä minä, tai me, teemme. Olin pettynyt ystävääni, mutta tiesin, että pettymyksiä hallitaan avarakatseisuudella, eikä siten kuten Miranda teki ”Sinkkuelämää sarjassa” ruoskiessaan Charlottea, joka ilmoitti jäävänsä kotiin.

Annoin ystäväni jatkaa. En tiedä. Aion vain kokeilla ja katson mihin se vie.

Kuulostaa hyvältä, vastasin. Tarkoitin sitä – ainakin melkein.