KUN TAIVAAN VALO JA MAAILMAN RAUHA OVAT HAKUSESSA ...

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx


niin on joulukuuseen hankittava olkea ja muovia vahvemmat korut.

Jotta tämä ei olisi lukijoideni viimeinen yltäkylläinen joulu, kirjoitan; en taivaanvalosta enkä maailman rauhasta (viit. ”En etsi valtaa loistoa en kaipaa kultaakaan, mä pyydän taivaan valoa ja rauhaa päälle maan”) vaan tosiaankin kullasta; arvometalleista – ja vielä toistaiseksi olemassa olevasta mahdollisuudesta turvata perheen talous, tämän niin ”tunnetun” ja kuitenkin niin tuntemattoman kriisin kynnyksellä.

(heh, heh, tuli vähän epämääräisiä kultamöhkäleitä)

LUOTTOKRIISI - PAHIN ON VIELÄ EDESSÄ
08.12.2008 Allar Tamming, Tavex ja Dr. Krassimir Petrov, Prince Sultan University
lähde: http://www.tavex.fi/index.php?main=61&newsID=172&sess=9b06f0645634e6b1a27d695489d57b1f

"Mark Twain on lausahtanut ”jos et lue sanomalehtiä jäät epätietoiseksi. Jos luet sanomalehtiä sinulle annetaan väärää tietoa”. Niinpä ei ole yllätys, edes ihmisille, jotka eivät seuraa uutisia, että todella vakava talouskriisi valtaa maailman.

Sanomalehtilööpit ja internetportaalit puhuvat puolestaan. Lukijat hukutetaan faktoihin tapahtuvasta. Yhtenä hetkenä keskustellaan biljooniin asti nousevista pankkiarvonalennuksista. Toisena hetkenä ilmoitetaan hallitusten ja keskuspankkien suojelusenkelimäisestä väliintuloista koronlaskun kautta. Avustuspakettien biljoonat ylittävät moninkertaisesti tavallisen ihmisen laskutaidon ja ymmärryksen ja kaikella tällä ”tiedolla” saavutettu viesti on lähinnä tunneperäinen. Samaan aikaan kun arvonalennukset saattavat synnyttää lukijassa pessimismiä – miten käy minun elämäni, hallitus luo turvallisuuden tunteen isällisellä hengellään, lisäten biljoonia dollareita pankeille ja ”taaten” etteivät pankkitalletukset ja vakuutukset mihinkään yksinkertaisesti vain katoa. Lukija päätyy ajatukseen, että nerot ovat työn touhussa eivätkä anna systeemin milloinkaan romahtaa, työntää asian syrjään ja siirtyy sanomalehden seuraavalle sivulle.

Se mikä uupuu on syvällisempi analyysi kriisin syistä, kuin myös mahdollisista tulevaisuuden skenaarioista – lehdet eivät katso riittävän kauas menneisyyteen eivätkä riittävän pitkälle tulevaan. Talouskriisin väitetään aiheutuneen kahden tunteen seurauksena – pelon ja ahneuden; sapiskaa saa surkea järjestelmä ja ahneet Wall Street investointipankkiirit ja retorisena tosiasiana lisätään, että kriisit seuraavat kapitalismia, niin on aina tapahtunut ja niin tulee aina tapahtumaan. On pörssivälittäjiä, jotka pidemmän tähtäimen sijoitusneuvonaan, kehottavat nyt ostamaan osakkeita.

Valitettavasti sijoittaminen osakemarkkinoilla ei ole koskaan niin yksinkertaista kuin miltä se kuulostaa. Jos osakemarkkinat aina nousisivat, ostettuamme niiden ollessa alhaalla, me kaikki olisimme erittäin äveriäitä. Luonnollisestikin edellisessä unohdetaan, että rinnalla kulkee inflaatio ja rahan ostovoiman lasku. Eikä taloutta koskevissa julkaisuissa koskaan mainita sitä tosiasiaa, että maailman suurimmat yhtiöt ja pankit voivat tehdä vararikon, kuten ei myöskään sitä, että osakkaiden omaisuus voi pyyhkiytyä olemattomiin. Suurten yhtiöiden ja pankkien konkurssit sivuutetaan teoreettisella mahdollisuudella ja siirretään taloustieteen abstraktien oppikirjojen sivuille.

Kriisin pohjimmaiset syyt

Aloitetaan aivan alusta kysymällä, mikä on aiheuttanut tämänhetkisen talouskriisin. Syyt ovat hyvin oleellisia, ei pelko eikä ahneus tai uskonpuute markkinoihin. Ongelmia ei myöskään ole aiheuttanut leväperäinen säännöstö. Eikä kriisillä ole mitään tekimistä laumakäyttäytymisen kanssa, mikä toisaalta, tietysti, syventää kriisiä. Loppujenlopuksi nämä kaikki ovat vain pinnan alla muhivan ongelmien seurauksia.

Ymmärtääksemme paremmin, meidän on ensin suunnattava katseemme historiaan. Valitettavasti, järjestelmän sisältä on vaikea nähdä järjestelmää kokonaisuutena; kaikki se mikä on havaittavissa on yksittäisiä ongelmia ja niiden korjausyrityksiä, sen sijaan, että näkisimme, että ehkäpä koko systeemi on pohjimmiltaan rakennettu puutteelliselle ja huteralle perustukselle, että ymmärtäisimme koko maailmanlaajuisen rahapoliittisen järjestelmän perustan rakennetun hiekalle, sekä sen, että tämänhetkinen finanssikriisi ja siitä syntyvä talouskriisi ovat objektiivisesti väistämättömiä.

Hallituksen tämänhetkiset pyrkimykset ovat, ennen kaikkea, halu säilyttää status quo (”tila jossa valtio oli ennen sotaa”), halu säilyttää se mitä ei voi säilyttää ja halu pitkittää patologisen järjestelmän alkujaankin epäonnistumaan tuomittua olemassa oloa. Hallitukset ovat kautta aikojen asettaneet tavoitteekseen säilyttää järjestelmä. Poikkeus olisi ollut Gorbachevin julistus, mikäli hän olisi ilmoittanut sosialistisen järjestelmän olevan tuhoon tuomitun ja vaatinut, että se tulee korvata kapitalistisella järjestelmällä. Poikkeuksen tekevät myöskin keskuspankin lehdistötiedotteet, joissa on ilmoitettu, että tämänhetkinen finanssijärjestelmä on perusteellisen väärä. Kuten sanottu – järjestelmän sisällä on mahdoton nähdä järjestelmän vikoja.

Suurin vika nykyisessä järjestelmässä on se, että historiallinen rahapoliittinen kokemus on laajalti jätetty huomioimatta. Kautta historian, kaikki onnistuneet rahapoliittiset järjestelmät ovat olleet tavalla tai toisella sidottuja kultaan, hopeaan tai johonkin muuhun kiinteään omaisuuteen, jolla on staattinen itseisarvo. Kaikki järjestelmät, joissa raha on ollut pelkästään pala paperia tai pala kuparia ovat aina romahtaneet.

Alkaen vuodesta 1971, ensimmäisen kerran koko maailmantalouden historiassa, kaikkien maailman valuuttojen vakuutena on tyhjää. Tätä rahapoliittista kokemusta pitäisi varmaankin kutsua kokeiluksi, joka on nyt saavuttamassa loogisen päätöksensä. Tähän ”kokeilukokemukseen” sisältyy muutamia merkillisiä tapauksia, kuten Viron kruunu, jonka arvon vakuutena on resurssivaluutta, ensisijaisesti euro, samanaikaisesti euron itsensä vakuutena ollessa ei mitään. Eikä Viron kruunu ole taattu euron seteleillä, vaan mitä todennäköisemmin sekoituksella Saksan, Yhdysvaltojen ja Japanin velkakirjoja. Nämä eivät ole muuta kuin hallituksien lupauksia suorittaa mitä on sovittu ja tarkoittavat kriisin jälkeen käytännössä sitä, että koko Viron, pahan päivän varalle koottu ulkomainen omaisuus on lähes arvoton.

Jos rahaa ei ole taattu millään enemmällä kuin hallituksen sinetein koristelluilla papereilla ja painokkailla lupauksilla, niin ahneus astuu kuvaan. Mikään armeija historiassa ei ole estänyt keskuspankkiireita ja hallituksia luomasta rahaa tyhjästä ja käyttämästä sitä omien visioidensa mukaan. Moderni termi tälle on luottoraha, keskuspankkien antama luottolaina, joka muuttuu itse rahaksi. Normaaleissa ja stabiileissa järjestelmissä pankkiirit ovat voineet lainata ainoastaan rahaa, joka heillä on omissa holveissaan, samoin he ovat aina pystyneet vaihtamaan liikkeelle lasketun paperirahan ja obligaatiot pankkiholviensa kultaharkkoihin. Nyt on kuitenkin nähty se hetki, kun pankkiirit huomasivat etteivät ihmiset palanneet vaatimaan kultaansa, minkä seurauksena arvottomat paperinpalat (setelit ja elektroniset impulssit) asetettiin kiertoon ja mikäli liikkeille laskettiin ylimääräistä – tyhjää, vakuudetonta - paperivaluuttaa, niin mitään ei tapahtunut, ei ainakaan aluksi. Ennen vanhaan vastaava sotku tuli lopulta julki päättyen joko pankin konkurssiin tai hyperinflaation kautta valtion rahajärjestelmä tuhoon.

Tällä hetkellä koko rahajärjestelmä on maailmanlaajuinen ja siksi se on kestänyt pidempään kuin yleensä. Prosessi, joka tapahtui 1920-luvun Saksassa 3-4 vuoden aikana, kestää 3-4 vuosikymmentä maailmanlaajuisilla markkinoilla. Koko historian aikana ei ole ollut yhtäkään henkiin jäänyttä rahajärjestelmää - koskaan, ilman poikkeuksia - jota ei olisi sidottu arvometalliin tai muuhun maailmanlaajuisesti vastaavaan arvotavaraan. Olemme luoneet finanssi ”pääoman” jota ei ole vielä tässä mittakaavassa koskaan ennen nähty. Tämän ”pääoman” luullaan erheellisesti olevan vaurautta, koska sen pystyi määrättyinä historiallisina aikoina vaihtamaan todelliseksi vauraudeksi. Valitettavasti tällä nykyisellä finanssi ”pääomalla” ja kaikella tällä finanssi ”vauraudella” on hyvin vähän takuita todellisissa omaisuudessa ja kannattavassa merkityksessä. Tämä on nykyisen murto-osa-resurssi-pankkisysteemimme olennainen ominaisuus. Seuraus on - haluammepa tai emme - että koko maailmanlaajuinen finanssijärjestelmä ajautuu kaaokseen ja tuhoutuu - ja toivottavasti uusi, parempi järjestelmä luodaan.

Mitä tulee tapahtumaan, on toinen tärkeä kysymys. Alkusysäys psykologia astuu leikkiin tässä vaiheessa. Ihmisen päällimmäisin taipumus on tarkastella asioita lyhyentähtäimen perspektiivissä. Tämä ”lyhyttähtäimisyys” näkyy osakemarkkinoista ja finanssimaailman kehityksestä. Vaikka kriisi ennustettiin jo 1990-luvulla, finanssianalyytikkoja, joita ohjaavat ”mystiset” luvut, arvioivat kulloisenkin tilan hyväksi. Tämänkaltainen analyysi muistuttaa anekdoottia, jossa mies putoaa alas pilvenpiirtäjästä; viidennen kerroksen kohdalla, joku katselee avoimesta ikkunasta ja kysyy putoavalta kaverilta, miten menee, johon mies vastaa, ”tähän asti oikein hyvin, olen vain nopea etenijä”.

Alkuvaihe - Finanssikriisi

Valitettavasti kriisin syvyyttä ja pituutta on tällä hetkellä aliarvioitu. Juuri nyt kriisi on alkuvaiheessaan. Se mitä tähän mennessä on vasta tapahtunut on vaikuttanut suurimmaksi osaksi finanssisektoriin; vaikutus todelliseen talouteen on ollut toistaiseksi minimaalinen. Joka tapauksessa, viimeistään ensi vuonna alkaa kriisin seuraava vaihe, joka vaikuttaa talouteen. Vuonna 2009 maailmantalouden heikkous tulee olemaan keskeisin puheenaihe.

Nykyinen talousjärjestelmä on rakennettu tarjoamaan kokoajan kasvavia lainoja, ei säästämään eikä maksamaan lainoja takaisin. Jos yksityishenkilö rakentaisi elämänsä jatkuvien lainojen varaan, maksaen edellisen velan seuraavalla velalla, häntä pidettäisiin hulluna, ja hän päätyisi ennen pitkää joko velkavankeuteen tai konkurssiin. Jos sama tapahtuu yritys- tai valtiotasolla, niin kukaan ei uskalla sanoa mitään. Tilanne nähdään täydellisen normaalina. Missä on se sadun lapsi, joka uskalsi huutaa kuninkaan astelevan ilkosillaan!

Yritykset ovat tottuneet ottamaan uusia lainoja, vaikka finanssijärjestelmä pyrkii korjauksiin. Pankkiluoton vähentäminen yksityissektorilta on kohdallaan ja väistämätöntä tulee olemaan ettei talous saa rahoja (lue; luottoa), jonka varaan se on laskenut. Talousyritykset eivät tule myöskään pystymään myymään talousvakuutuksia taloudelle itselleen, sillä myös tällä hetkellä menestyvät yritykset, jotka pitivät ilmaista pääomaa osingoissa ja vakuutuksensa järjestyksessä ansaitakseen korkean tuoton, ovat menettäneet puolet arvostaan.
Tämä ensimmäinen, alkuvaihe on meille hyvin tuttu. Olemme eläneet sitä lähes kaksi vuotta. Media on kutsunut aikaa erinäisin nimin: ”Subprime Kriisi”, ”Luotto Murentuma” ja ”Luottokriisi”.

Toinen Vaihe - Talouskriisi

Rahanpuute käy kriisin kakkosvaiheessa ilmeiseksi – finanssikriisi korvautuu taloudellisella kriisillä laukaisten massiivisia konkursseja, jotka leviävät ketjureaktiona ympäri maailman. Sarjamaisten alkuongelmien jälkeen, joissa rakennusfirmat ja talojen lainaajat ottivat yhteen - teollisuus, kuljetusala, media ja ruuanjalostusala, puhumattakaan luksustuotteiden valmistajista (luksus autot, jahdit, kellot ja eksoottiset yritykset, kuten avaruusturismi) välttyivät konkursseilta. Näiden kaikkien vuoro on kuitenkin vielä tulossa. Kriisin toisessa vaiheessa, toinen suuri summa pääomaa ”haihtuu” markkinoilta, sillä konkurssin tekevät yritykset eivät jätä mitään osakkeenomistajille ja hyvin vähän obligaationhaltijoille. Kriisin toisessa vaiheessa työttömyys kasvaa konkurssien aallon myötä. Vuoden 2008 viimeinen neljännes on vasta alkusoittoa. Muistakaa, että vuosina 1931-1932 työttömyys Yhdysvalloissa oli 20%, eli joka viides ihminen oli työtön.

Kolmas Vaihe – Hyperinflaatio

Kautta koko kriisisarjan poliitikot yrittävät puuttua peliin, mutta siitä huolimatta kriisin kolmas vaihe tulee alkamaan. Syystä, että pankit ”pelastettiin” laajoilla lunnaidenmaksuilla, poliitikot alkavat jaella ylellisiä avustuspaketteja myös erillisille yrityksille. Tuore tapaus autonvalmistajien rahankerjuumysteeristä on vasta alkua. Tullaan näkemään toimenpiteitä, joilla - poliitikkojen mielestä – autetaan taloutta ja pelastetaan työpaikkoja; toimenpiteitä, jotka todennäköisesti tullaan tuntemaan nimellä Obaman ”Uusi Uusi Jako”. Tämä tarkoittaa määrätöntä määrää kulutusohjelmia ja ennen kaikkea luoton lainaksi antoa, mistä seuraa rahanvarojen tähtitieteellinen kasvu sekä verrannollisten lukujen määrittely triljoonissa. Aivan kuten tällä hetkellä kukaan ei puhu enää miljoonista, niin lähitulevaisuudessa kukaan ei enää puhu biljoonista. Triljoona tulee olemaan päivän sana. Ehkäpä pankkien lainaehdot höltyvät. Ehkä hallitus syytää pankeille vielä paljon enemmän rahaa kuin se on tähän mennessä tehnyt, vain, jotta ne jatkaisivat lainaamista. Kenties keskuspankki suoraan monetarisoi yksityisvelan. Ehkäpä hallitus takaa paljon lisää yrityslainoja, aivan kuten se hiljattain takasi GSE:n vakuutukset/lainan. Kenties GSE levittäytyy yli koko talouden, muuttaen U.S talouden ”GSE Taloudeksi” muuttaen aiemman mahtavan pääomatalouden moderniin nationalistisosialistiseen ekonomiaan. Kuka tietää, ehkä hallitus toteuttaa kaiken edellisen.

Hetken saattaa näyttää siltä, että rauha on saapunut, kriisit on voitettu ja aivan kuin konkurssiyritykset olisi saatu ”pelastettua”, mutta tämä on vain tyyntä myrskyn edellä. Jos jo nyt finanssijärjestelmässä on enemmän rahaa kuin todellisia varoja, niin siinä tapauksessa lisäraharuiskeiden jälkeen - voisi puhua suoranaisesta rahan pudottamisesta helikopterista tai yritysten rahasuihkuista – talouden alus tulee kallistumaan.

Tässä, kolmannessa vaiheessa, alkaa hyperinflaatio-skenaario ihmisten tajutessa, että pankeissa olevalla rahalla voi ensi kuussa ostaa puolet vähemmän kuin samalla summalla tässä kuussa. Seuraa paniikki. Kansa hamstraa elintärkeitä - ja kaikkia mahdollisia muita tuotteita niin kauan kun on jotain arvokasta vastineeksi heidän värikkäille paperinpaloilleen. Teollisuusyritykset eivät enää halua myydä tavaraa, sillä raha, jonka he saavat vastineeksi tuotteistaan ei enää kelpaa raaka-aineiden hankintaan. Jokainen, joka myy todellisen tavaran paperirahasta on typerys, sillä saadulla rahalla ei voi enää uudelleen ostaa samoja tavaroita. Tyhjästä ilmasta elektronisesti luotu raha on tuottanut huikeita voittoja alkuperäiskäyttäjille ja sen liikkeelle laskijoille – mutta suurten massojen kustannuksella romuttaen tässä kriisin vaiheessa heidän elintasonsa.

Kolmas vaihe tulee olemaan kaoottinen ja vaikea. Yksityiskohtia on mahdoton ennustaa, mutta jos historiasta on tuomariksi, niin sanottakoon, että poliitikot eivät tule nukkumaan. He tulevat mitä todennäköisemmin luomaan monia tärkeitä lakeja, hintoja vakautetaan, palkkoja standardisoidaan, ulkomaiset valuuttatilit jäädytetään; yleisesti ottaen kaikki mitä voidaan tehdä, tehdään ja kuitenkaan tämä kaikki ei tee mitään muuta kuin pitkitä kärsimystä. Sosiaaliset mullistukset ja kahakat kukistetaan raa’alla voimalla; monet demokraattiset vapaudet ja arvot menetetään. Tuon päivän koittaessa hyperinflaatiospiraali ja Zimbabwe Syndrooma ovat saavuttaneet pisteen, josta ei ole paluuta.

Viimeinen Vaihe – Monetaarinen romahdus

Siinä tapauksessa, että demokratia säilyy, alkaa neljäs ja viimeinen vaihe - vaihe, jota voidaan kutsua Pimeydeksi ennen Aamunsarastusta, viimeinen kärsimys ennen kuin aurinko nousee. Tämä on rahan ja finanssijärjestelmän lopullinen tuho; finanssi – ja elektronisten arvojen menetys, jota seuraa lähes koko maailmanlaajuinen monetaarinen reformi.
Kauhuskenaariossa tämä (monetaarinen reformi) johtaisi Maailmahallituksen syntyyn, kun taas parhaimman mahdollisen skenaarion mukaan prosessi etenisi erillisesti jokaisessa maassa. Esimerkkinä 1700-luvun Tulppaanimanian loppu, jolloin kaikki termiinikauppa (kapankäyntiä, jossa osapuolet sopivat tulevaisuudessa kiinteään hintaan tehtävästä kaupasta) koskien tulppaanien ostoa ja myyntiä miljoonilla guldeneilla julistettiin mitätöidyiksi.
Aivan samoin kaikki elektroniset varat, sopimukset, vakuudet ja termiinisopimukset tullaan julistamaan mitätöidyiksi, sillä maailmalla ei ole tuomioistuinta tai toimeenpanovaltaa, joka voisi pakottaa konkurssipesiä ja velkakerääntymiä, jotka ovat syntyneet miljoonista ei-pitävistä sopimuksista. Ainoastaan todelliset lainavakuudet tullaan vaatimaan – maa, talot ja asunnot. Häviäjiä tulevat olemaan yksityiset henkilöt, laillisten kokonaisuuksien ja velkojen sekä olemassa olemattomien takuiden hävitessä virtuaalimaailmaan, paikkaan, mistä ne tulivatkin.

Elämä alkaa puhtaalta paperilta. Tulemme jälleen kerran olemaan kaikki samalla viivalla. Rautatiet, lentokoneet, sillat ja talot pysyvät. Kaikki todellinen vauraus säilyy, ainoastaan paperivauraus on hävinnyt, se kaikki minkä ihmiset uskoivat heillä olevan jonkun toisen (lue; hallitus, pankit, eläkerahastot) heitä varten tallettamana. Tuona hetkenä usko on todellakin menetetty, samoin kuin ihmisten elämän hedelmätkin – monien muodonmuutosten kautta – muovautuen pankkilaitoksen palkkioiksi ja johtoryhmien bonuksiksi, jotka pukumiehet olivat tuhlanneet jo kauan ennen kuin kriisi edes alkoi.

Uusi talousjärjestelmä tulee poikkeamaan nykyisestä. Sen tyyppiä, muotoa tai kaavaa on mahdotonta ennustaa tällä hetkellä. Samoin kuin orjajärjestelmän lopussa oli mahdotonta nähdä feodaalijärjestelmän rakennetta. Ennen teollista vallankumousta vuoden 1785 Englannissa oli mahdotonta ennalta nähdä tulevaa kapitalismin kukoistusta. Samoin on nytkin mahdotonta ennustaa kaikkia muutoksia, vaikkakin nuo muutokset ovat väistämättömiä. Jokaisen prosessin on käytävä läpi historiallinen kehityksensä ja saavutettava sitten luonnollinen päätepisteensä.

Historia osoittaa, että jokainen muutos yhdestä yhteiskunnan organisaatiosta toiseen on ollut hyvin tuskallinen. Siitä huolimatta jokainen seuraava askel, riippumatta tuskan määrästä, on kuljettanut ihmiskuntaa eteenpäin ja tarjonnut paremman elämän suuremmalle määrälle ihmisiä. Toivottavasti ihmiskunta menee eteenpäin tälläkin kerralla. Pitää vain yrittää roikkua matkassa.

----------------------------------------------------------------------------------------

Viisaat miehet ovat aina arvostaneet kultaa!
20.11.2008 Tavex Lähde: http://www.tavex.fi/?main=11&newsID=166

"Paperirahassa ei olisi perimmältään minkäänlaista vikaa, jos meillä olisi täydellinen valta ja jumalaisen älykkäät kuninkaat." Aristoteles, Kreikan filosofi ja nero (384-322 BC)

"Paperiraha laskee lopulta omaan todelliseen arvoonsa – nollaan." Voltaire, Ranskan runoilija, historiantutkija ja filosofi (1694 - 1778)

"Teidän on valittava – luottaako kullan luonnolliseen vakauteen vai hallituksen jäsenten rehellisyyteen ja älykkyyteen. Kaikella kunnioituksella kyseisten herrasmiesten suhteen, suosittelen teitä äänestämään kullan puolesta niin kauan kuin kapitalistinen järjestelmä on vallalla." George Bernard Shaw, Irlannin dramaatikko, teoreetikko ja filosofi (1856-1950)

"… kulta ja talousvapaus ovat erottamattomat … budjetin vaje on yksinkertaisesti kätkettyä juonittelua varallisuuden takavarikoimiseksi. Kulta vaan on sen salakavalan prosessin esteenä. Kulta on omistusoikeuksien vartija." Alan Greenspan, essee – "Kulta ja talousvapaus"

"Kulta edustaa edelleen lopullista maksuvälinettä maailmassa... kukaan ei hyväksy kriisitilanteissa paperirahaa. Kulta hyväksytään aina ja kaikkialla!" Alan Greenspan, Yhdysvaltojen keskuspankin puheenjohtaja 1987–2006

Kulta – kuninkaiden ja valtioiden varallisuuden symboli, monien haluama, mutta harvan omistama, kultaa on vaalittu läpi historian. Viidennellä vuosisadalla eKr. Aristoteles mietiskeli rahan täydellistä muotoa.
Aristoteles tuli siihen johtopäätökseen, että kulta on täydellinen raha viidestä syystä:

Kestävyys: Kulta ei mätäne, rikkoudu (lakkaa toimimasta kuin radio), murennu, lahoa, ruostu eikä himmenny. Kultaa ei vahingoita ilma, vesi eikä enemmistö hapoista. Kultaa ei voi mitätöidä eikä painaa lisää kuin paperirahaa.

Mukavuus ja siirrettävyys: elämän aikana hankittu varallisuus voi mahtua taskuun.
Jaettavuus: Kultaa voi helposti jakaa pienimmiksi osiksi. Unssi kultaa voidaan jakaa sata tai jopa tuhat kertaa.

Yhdenmukaisuus: Yksi unssi puhdasta kultaa on täsmälleen sama kuin mikä tahansa toinen troy-unssi. Se mahdollistaa kullan likvidiyden ja kaupankäynnin koko maailmassa – toisin kuin ainutlaatuisilla koruilla ja taiteella.

Kysyntä: Kullalla on erittäin paljon käyttöalueita (tänä päivänä paljon enemmän kuin Aristoteleen aikana). Sen rajoitettu luonne ja ainutlaatuiset ominaisuudet pitävät kysynnän korkeana ja metallin vaje takaa kullan arvon pysymisen.

"Valtiot valehtelevat, pankkiirit valehtelevat, jopa reviisorit joskus valehtelevat: kulta kertoo totuuden." Lord Rees Mogg, ekonomisti, edellinen The Times:in toimittaja ja The Sunday Times:in apulaistoimittaja.






xxx HYVÄÄ JOULUA JA TURVATTUA TULEVAA VUOTTA!

xxxxxxxxxxxxxxxxxxxxxx

Vuoden 2008 "Paniikista" - VUODEN 2009 "ROMAHDUKSEEN"

Huippusuuntauksien ennustaja lupaa hyytäviä näkymiä ensi vuodelle.



käännöksen lähde: http://www.prisonplanet.com/from-the-panic-of-2008-to-the-collapse-of-2009.html
Paul Joseph Watson Tuesday, December 2, 2008

Maan huippusuuntauksien ennustaja, joka lähes vuosi ennen tapahtumia ennusti täsmälleen okein vuoden 2008 ”paniikin” väittää nyt pahaenteisesti, että tuleva vuosi tullaan tuntemaan "vuoden 2009 romahduksena”.

Gerald Celente, CEO:n Suuntauksien Tutkimusinstituutista, lähetti tilaajilleen kirjeen, jossa kertoi hankkineensa verkko-osoitteen ”Collapseof09.com” (Romahdus09.com).
Suunnilleen samaan aikaan viime vuonna Celente lähetti tilajilleen seuraavan viestin:

”Vuonna 2008 amerikkalaiset havahtuvat pahimpaan taloudelliseen tilaan, jonka kukaan tällä hetkellä elävä on nähnyt. Eivätkä he tiedä mikä heihin osui. Aivan samoin kuten he olivat shokissa 9/11 tapahduttua, he tulevat nyt jähmettymään pelosta kun taloudellinen 9/11 iskee Wall Streetin ytimeen.
Sivuuttakaa tämä suuntaennuste omalla riskillänne. Jos uskotte, että kaikki tulee olemaan hyvin ja että valtion alus jatkaa matkaansa tyvenessä, heittäkää tämä menemään ja jatkakaa elämäänne”.

Ennustettuaan oikein taloudellisen "syyskuun yhdennentoista", Celente varoittaa ihmisiä varautumaan johonkin paljon pahempaan vuonna 2009.

Celente kertoi hiljattain Fox News:issa, että vuoteen 2012 mennessä Amerikasta tulee kehitysmaa, tulee vallankumous, jota ilmentävät ruoka-kahakat, anarkistiset valtaajat, vero-kapinat ja työ-marssit ja juhlapyhät keskittyvät siihen, että saadaan ruokaa, ei lahjoihin.

Celenten täsmällisyys tuli laajalti tunnetuksi sen jälkeen kun hän oikein ennusti vuonna 1997 tapahtuneen Aasian valuuttakriisin, suprime asuntovelkojen romahduksen ja massiivisen U.S. dollarin devalvaation. Vuonna 2007 Celente edeltä varoitti, että ”jättiläiset tulevat horjahtamaan kuolemaansa”, aivan kuten olemme saaneet sittemmin seurata Lehman Borthers:in, Bear Stearn:in ja muiden romahdusta. Celente on sanonut, että tämänhetkinen taloudellinen laskusuhdanne tulee lopulta johtamaan vallankumoukseen saakka.

”Tässä maassa tulee tapahtumaan vallankumous” hän sanoi. ”Se ei tule vielä, mutta se on tulossa - ja tulemme näkemään kolmannen osapuolen - ja tämä oli sen kiihdytin: Wall Streetin suorittama Washington D.C:n veretön vallankaappaus keskellä kirkasta päivää. Vallankumous lähenee sitä mukaa kun olosuhteet huononevat. ”


-------------------------------------------------------------------------------------------------


News from Jerusalem
Saturday Dec 06th

käännöksen lähde: http://www.thejerusalemgiftshop.com/israelnews/new-world-order/60-nwo/507--urgent-new-qameroq-paper-currency-exposed.html

isovimma kommentoi: huomiotakoon vielä erikseen, että artikkeli on käännös ja toisen ihmisen käsialaa, niinpä kehotukset väkivaltaan (jutun lopussa) eivät ole tämän blogin pitäjän kehotuksia.

***TÄRKEÄÄ**** UUSI ”AMERO” PAPAERIRAHA PALJASTETTU!

Hallituksen harmiksi, minulla on nyt uusia ”AMERO” paperirahaseteleitä!
Tältä ne näyttävät:














Syyskuussa 2007 – yli vuosi sitten – kirjoitin ensimmäisen kerran jutun AMERO kolikoista, joita painettiin salaa Denverin rahapainossa. Kyseisen jutun jälkeen Denverin rahapaino ilmoitti nettisivuillaan keskeyttävänsä yleisökierrokset 10-14 päivän ajaksi saneeratakseen rahapajan turistialuetta.

Lähteeni rahapajan sisällä kuitenkin raportoi rahaston toimihenkilöiden raivostuneen siitä, että joku oli vuotanut tiedon AMEROsta minulle, ja että Denverin Rahapaja suljettiin yleisöltä, jotta AMEROt voitiin siirtää rahapajasta salaisesti, lisävuotojen estämiseksi.

Lokakuussa 2008 sain tiedon, että U.S. hallitus kuljetti 800 miljardia AMEROa Kiinan development pankkiin. Tein asiasta jutun ja sain aidon AMERO kolikon kyseisestä lastista!

"Ja vielä minä näin yöllisessä näyssäni, että oli neljäs eläin, pelottava, kauhistuttava ja hyvin väkevä. Sillä oli suuret rautaiset hampaat, ja se söi ja ruhjoi kaiken ja tallasi tähteet jalkoihinsa. Se oli erilainen kuin aikaisemmat eläimet, ja sillä oli kymmenen sarvea”.
- Daniel 7:7

Tein kolikosta videon YouTube:en, jossa esittelin (näytin) kolikon ja kerroin, että hallituksemme ylimmillä tasoilla on käynnissä harkittu yritys tarkoituksellisesti näännyttää dollari valuuttana loppuun. Yli 600000 ihmistä ympäri maailman katsoi kyseisen videon.

Kaksi päivää sitten (04.12.2008) YouTube/Google ilmoitti minulle, että videoni oltiin poistettu ja tilini Yhdysvaltojen valtiovarainministeriön pyynnöstä pysyvästi suljettu. Valtiovarainministeriö oli ilmoittanut YouTubelle/Googlelle, että videoni ”epävakautti U.S. dollaria ja oli siten uhka kansalliselle turvallisuudelle”.

Tässä sitä ollaan, vain kaksi päivää myöhemmin, ja lähteeni ovat taas onnistuneet; tällä kertaa todistein, että hallitus painaa salaisesti uutta AMERO-valuuttaa.

Yhdeltäkään Amerikan kansalaiselta ei ole virallisesti kysytty haluavatko he uuden valuutan. Yksikään kongressin jäsen ei ole äänestänyt hyväksyäkseen uuden valuutan. Silti uutta valuuttaa jo painetaan ja jaetaan vähin äänin ympäri maailmaa. Tämä tehdään ilman Amerikan kansan suostumusta, ilman kongressin ääntä ja jokainen viranomainen, jolta asiaa tiedustellaan peittelee asiaa tarkoituksellisesti.

Uskon, että henkilöit, jotka syyllistyvät tähän salaiseen valuutanvaihtoon tarvitsevat henkilökohtaisen, väkivaltaisluonteisen rangaistuksen. Uskon, että täällä, todellisessa Amerikassa, on ihmisiä, jotka eivät tule suvaitsemaan sitä, että heille harkiten valehdellaan.

Uskon, että kaltaiseni amerikkalaiset saattavat – vain saattavat – päättää, että on aika … ”rangaista” … julkisiin virkoihin asetettuja henkilöitä, jotka ovat ryhtyneet tähän hävyttömyyteen ilman suostumustamme.

On vaikea asia joutua rankaisemaan huonosti käyttäytyvää aikuista ihmistä fyysisesti, mutta sanon nyt, olen valmis juuri siihen.

Tässä maassa on virkamiehiä, jotka ansaitsevat tulla piestyksi, ja minä todellakin odotan tilaisuutta tehdä niin. Jos he luulevat, että heidän heiveröiset pikku Federal Reserve Poliisijoukkonsa voivat auttaa, he surullisesti erehtyvät.

Olkaa hyvät ja jakakaa tietoa asiasta välittömästi. Jos paperirahaa jo painetaan, dollarin tuho ei voi enää olla kaukana. Meillä KAIKILLA on suuri vaara menettää elinikäiset säästömme.


---------------------------------------------------------------

Arkistoitakoon tänään vielä tämäkin valitettava uutinen koskien EU-kansalaisten sanan-ja ajatuksenvapautta: http://www.uutiskynnys.fi/uutiset/ulkomaat/2008/euroopan-unioni-asetti-uusia-ajatusrikoksia


... Kaikesta huolimatta ja ennen kaikkea: HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ.
(amerikkalaisen blogipohjantarjoajan päivämäärät vähän heittävät)

"KERTAVIERAILU" KYLÄSSÄ

Raahasin paikalle ”Kertavierailun” (arvostamani tuntematon henkilö, joka aina silloin tällöin kirjoittelee netin kansallismielisillä areenoilla) kopioimalla kokonaisuudessaan hänen 24.11.2008 Suomen Sisun keskustelupalstalle postittaman kirjoituksen.

Huolestuneena uusien perussuomalaisvaltuutettujen paniikkisohimisista yhdyn täysin ”Kertavierailun” analyysiin maahanmuuttokriittisten kiireellisestä organisaatiotarpeesta.
Jo pelkästään se, että vastapuolen raivo kohdistuu Halla-ahon henkilöön viestii siitä, että joukot keulakuvan takana ovat järjestäytymättömiä; joko liian löyhästi kiinni perussuomalaisten puolueessa, tai täysin tuuliajolla Halla-ahon hajussa. Henkilökohtaisesti kannatan perussuomalaisten valmiin organisaation tehokkaammin hyödyntämistä silläkin uhalla, että asiat etenevät hivenen maltillisemmin, pelkkä järkevä mieli ja suuri rähisevä maanalainen ihailijajoukko kun ei pitemmän päälle riitä. Enemmän yhteistyötä niin vihan tuntukin jaettuna laimenee, paniikki talttuu ja hätiköidyiltä, hölmöiltä vastaan sohimisilta vältytään. Asia on liian tärkeä hukattavaksi.


"Nyt näyttää olevan käynnissä niin rankka lokakampanja maahanmuuttokriittisiä keskushahmoja vastaan, että tässähän on pian jokaisen ulkopuolisenkin pakko aktivoitua järjen puolustamiseksi.

Esimerkkinä lokakampanjoinnista mainittakoon yksi kaikkein tyypillisimmistä viestinnän likaisista tempuista, eli mustamaalattavat henkilöt ja organisaatiot mainitaan jonkin kauhistuttavan asian vierellä (jollaisia voivat edustaa esim. tutkintapyynnöstä laadituissa otsikoissa mainitut raiskaukset tai Aamulehden törkyjutussa mainittu Kauhajoen surmatyö, yms.), jotta lukija liittäisi nämä asiat jatkossakin alitajuisesti toisiinsa. En osaa sanoa, kuinka hyvin tällainen rinnakkainasettelutemppu oikeasti tehoaa, vai onko kysymys vain tiedotusopillisesta myytistä, mutta tällainen motiivi ainakin selittäisi muuten käsittämättömät lehtijutut, joissa ei ole ollut mitään perusteluita väitetyistä kausaalisuuksista maahanmuuttokriittisten keskushahmojen ja väkivallan tai muukalaispelon esiintymisen välillä, mikä viittaisi pyrkimykseen vain negatiivisen muistijäljen jättämisestä puhtaasti mustamaalaussyistä.

Kun tähän vielä lisätään puoluepoliittiset yritykset vaikeuttaa Perussuomalaisten etenemistä, niin nämä viimeaikaiset sortotoimet maahanmuuttokriitikoita ja Perussuomalaisia vastaan vaikuttavat ainakin alustavasti omaan silmääni siltä, että tarkoituksena on pystyttää maahanmuuttokriitikoita - sekä pian ehkä kaikkia muitakin yhteiskunnassamme jäljellä olevia järjen puolustajia - vastaan politiikkaan kartellimainen kynnys vaikuttamismahdollisuuksille, jotta 1960-lukulaista irrationaalisuutta kannattavat kulttipuolueet sekä suurten puolueiden globalististen EU-utopistien kartelli säilyttäisivät täydellisen hegemoniansa suomalaisessa politiikassa.

Vihervasemmistolaiset toimijat näkyvät valinneen itsensä tämän kynnyksen toteuttajiksi. Suuret puolueet ovat sen sijaan olleet yllättävän hiljaa maahanmuuttokriitikoiden suhteen, joten lähes jokaisen näitä vastaan äskettäin hyökänneen toimittajan, poliitikon ja muun yhteiskunnallisen vaikuttajan maailmankuva näyttää kuuluvan siihen aatekategoriaan, jota olen tällä palstalla kutsunut Spiral Dynamicsin termillä vihreäksi meemiksi (kts. Google-hakutermi "mean green meme"):

http://whatsinyourmind.typepad.com/whatsinyourmind/2005/01/the_mean_green_.html

http://www.thefighting44s.com/forum/showthread.php?p=31281

Ne verbaaliset hyökkäykset maahanmuuttokriitikoiden kimppuun, joita olen lukenut tai omin korvin kuullut, ovat olleet neuroottisen aggressiivisia mutta karmean inkompetentteja roiskaisuja. Kyseessä eivät siis ole olleet hyökkääjät, joita voisi pitää vähäisessäkään määrin poliittisten realiteettien ymmärtäjinä, joten yritän tässä viestissäni spekuloida, mistä tässä inkompetenttien tavisten hyökkääjätyypissä oikein on kysymys. Vaikka evidenssiä kunnon johtopäätöksiin ei vielä olekaan, kirjoitan tähän omia arvauksiani aiemmin esittämieni teorioiden kuten sukupolvianalyysin pohjalta.

Yksi mahdollisuus on sellainen, että koska kunnallisvaalitulos aiheutti poikkeuksellisen muutoksen Suomen status quohon, tämä muutos laittoi poliittisten amatöörien mielikuvituksen laukkaamaan varsinkin kulttihenkisimmissä puolueissa. Vihervasemmiston kohdalla tämä sitten realisoitui näytelmänä, jossa ikään kuin harrastelijateatteri sai päähänsä koittaa esittää 1960-luvun Herbert Marcusen, 1980-luvun SPLC:n sekä lisäksi Yhdysvaltain 1990-luvun kulttuuritaistelijoiden rooleja 2000-luvun Suomeen siirrettynä: siis retronäytelmää. Kun vielä muistamme, että Suomessa on USA:han verrattuna hyvin vähän asukkaita ja siten niukasti kunnollisia poliittisia johtohahmoja, Yhdysvaltain ja Länsi-Euroopan 1990-luvun poliittisesti korrekteista fanaatikoista kopioitu roolimalli realisoitui Suomessa maallemme ominaiseen tapaan pöyristyttävänä viiden sentin vulgaariversiona.

Kaipa näytelmään osallistuneiden amatöörien motiivina on ainakin osittain päästä kokemaan omassa elämässään "oikeudenmukaisuuden puolustamisen hurmaa" 1960- ja 1990-lukujen esikuviensa tapaan, vaikka se näyttääkin kaikkien ulkopuolisten silmissä lähinnä perheen pienimpien kahakalta. Siinä missä menestyvinä oikeistolaisina itseään pitävät tavikset saattavat matkustaa Thaimaahan, Gambiaan tai Karibialle päästäkseen rahoillaan kokemaan hetkellisesti Suuren Siirtomaaherran roolin, siinä vihervasemmistolaisina itseään pitävät tavikset ovat sepittäneet Perussuomalaisten vaalivoitosta itselleen mielikuvitusleikin, jossa he Oikeudenmukaisuuden Ritareina nousevat taistelemaan kuvittelemiaan Piileskeleviä Fasisteja ja Imperialistisen Sorron Tukijoukkoja vastaan. Perussuomalaisten osuus asiassa on vain antaa nimet näille vihervasemmistolaisten pään sisällä oleville mielikuvitushahmoille.

Joskus nämä vihervasemmistolaiset saattavatkin toki osua oikeaan kohteeseen, kuten sattumanvaraisella heilumisella joku todellinen roistokin saatetaan saada Oikeuden Miekan tielle, mutta useimmissa tapauksissa lienee kysymys politiikan nimellä perustellusta mielipuolisesta random-vainosta. Politiikkahan on urheilufanittamisen ohella sellainen elämän osa-alue, jossa jopa muuten terveiksi laskettaviin henkilöihin saattaa iskeä kollektiivinen hulluus sekä oman persoonan megalomaaninen yliarviointi. Ehkäpä syy on se, että kun kokee olevansa "mukana jossain suuressa", niin rivipulliainenkin alkaa kuvitella "urheilujuhlan tunnelman" välittävän heihin eräänlaisen osmoosin kautta alan tuntemusta ja maagista hahmottamiskykyä ilman minkäänlaista harjoittelua.

"Hulluus on harvinaista yksittäisissä ihmisissä mutta sääntö ryhmittymien, puolueiden, kansakuntien ja aikakausien kohdalla." - Friedrich Nietzsche

TILANNEANALYYSI JA SUOSITUKSIA: Viimeaikaiset hyökkäykset maahanmuuttokriitikoita vastaan vaikuttavat haitallisilta lähinnä siksi, koska ne suuntaavat huomiotamme vääriin asioihin ja kuluttavat kallista aikaamme. Jos nimittäin jokainen hyökkäykseen osaa ottava inkompetentti vihervasemmistolainen onnistuu kuluttamaan edes yhden häntä kompetentimman maahanmuuttokriitikon ajan, tällöin vihervasemmisto tulee voittamaan kamppailun kompetenssierosta huolimatta, koska heillä on hyökkäykseen saatavilla niin suuri lukumäärällinen ylivoima.

Siksi on ensiarvoisen tärkeää, että maahanmuuttokriitikot pääosin ignoroisivat tämän häiritsemisen ja käyttäisivät (välttämättömien vastanäpäytysten jälkeen) enemmistön ajastaan siihen, mikä on heidän päävahvuutensa: rationaalisuus sekä merkittävien asioiden erottelukyky epäoleellisesta. Muuten maahanmuuttokriitikoille on vaarassa käydä siten, että liike voi katketa kahtia, ellei se vahvista perustaansa viimeaikaisen nopean kasvun edellyttämällä tavalla. Esimerkiksi maahanmuuttokriitikoiden analyysi- ja organisointitaidoissa on valtavasti parantamisen varaa (kuten kenellä hyvänsä), jotta katkeamisvaara saataisiin ehkäistyä.

Toisaalta niin maahanmuuttokriitikoille kuin Perussuomalaisillekin on avautumassa ennennäkemättömiä - vaikkakin vähemmän ilahduttavia - tilaisuuksia vaikuttamiseen, mikäli he onnistuvat järkevöitymään muiden puolueiden yläpuolelle. Kuten tuoreista Global Trends 2025 -ennustuksista käy ilmi, edessä tulee olemaan Suomessakin niin valtavia mullistuksia lähes vuositasolla, että maahanmuuttokriitikoiden ja Perussuomalaisten kallis aika kannattaa suunnata näihin muutoksiin liittyvään ongelmakenttään.

Samalla suurten puolueiden kannatuksessa saattaa esiintyä merkittävää laskua, mikäli Global Trends 2025 -ennustus EU-eliitin legitimiteetin heikkoudesta pitää paikkansa. Jotta tämä lasku saataisiin hyödynnettyä, Perussuomalaisten kannattaa varmaankin jatkaa enimmäkseen vennamolaisella linjalla, joka oli alun perinkin optimoitu suurten puolueiden kritisointiin, sekä nostaa mahdollisuuksien mukaan esille juuri suurten puolueiden inkompetenssin ilmentymät - kehittäen samalla mahdollisimman nopeasti omaa realismiaan ja kompetenssiaan, joita ei Perussuomalaisissa aiemmin ole samassa määrin tarvittu. Jos tämä strategia onnistuu, Perussuomalaisia odottanee arvatenkin kasvun jatkuminen useilla prosenttiyksiköillä, mikäli he suuntaavat aikansa ja huomionsa oikein, mutta jatkossa ei päästäne yhtä nopeasti eteenpäin pelkällä tervehenkisellä asenteella ja retoriikalla, vaan tarvittaneen tueksi aidon asiantuntijaorganisaation rakentamista.

Suuria vaarojakin on näköpiirissä. Vaistoni sanoo, että ainakin maahanmuuttokriitikoita - joskaan ei välttämättä vanhan polven Perussuomalaisia - vastaan saattaa alkaa muutaman vuoden sisällä samanlainen henkilökohtaisen väkivallan ja vainoamisen kampanja kuin Britanniassa on jo pitkään jatkunut BNP:tä vastaan. Mikään maahanmuuttokriitikoiden oma valinta ei onnistune tätä vainoa kokonaan ennaltaehkäisemään, vaikka opettelisimme puhumaan kipeistä kysymyksistä enkeleiden kielellä, sillä nykyinen vihervasemmisto vaikuttaa koostuvan eri tyyppisistä poliittisen suhteellisuudentajunsa osalta pimahtaneista aktivisteista, joille hommassa on kysymys yllä olevan esimerkin tavoin mielikuvitustaistelusta. Joissain ääritapauksissa kyseessä saattaa olla jopa natsien tyyppinen viha suomalaisten alistamiseksi ja tuhoamiseksi, jolle tietyntyyppiset kulttipersoonallisuudet ovat luonnostaan alttiita kuten 1930-luvun esimerkistä muistamme. Ihmettelen suuresti, miten valtioiden turvallisuusinstanssit ovat päästäneet tällaisen elementin muodostumaan länsimaiden politiikkaan, mutta se on kuitenkin nykyään synkkä realiteetti.

Vaikkei vainokampanjaa voitane estää, silti suosittelisin vähintään puoluepolitiikan ja aktiivisen lobbauksen parissa vaikuttavia maahanmuuttokriitikoita luopumaan lopustakin takavuosille ominaisesta rasistisesta ja islamofobisesta retoriikasta sekä välttämään ulkomaalaisilta radikalisoituneilta sivustoilta lainattujen suorasanaisten retoristen taktiikoiden käyttöä, jotka aktivoivat vihervasemmiston tavallistakin ärhäkämpään raivoamiseen. On mielestäni ehdottoman tärkeää yrittää hillitä meitä vastaan pian alkavaa entistä kovempien otteiden vainokampanjaa, jotta varsinaiselle poliittiselle kehittymisellemme jäisi riittävä aikamäärä. Muutenkin ongelmaksi Euroopan maahanmuuttokriitikoille on muodostunut kriitikin brändäys eräänlaiseksi poliittisesti epäkorrektiksi aatteelliseksi vastineeksi BonBon-makeisille, mikä lopettaa turhan helposti mielenkiinnon kritiikin rationaalisten kannattajien tosikkomaiselta enemmistöltä.

Itse asiassa BonBon-makeisista voidaan kyllä oppia paljonkin brändäyksen suhteen, eikä rankka asenne sinänsä ole lainkaan huono lähtökohta, mutta meillä on Suomessa nyt sellainen erikoisongelma, että aika on nopeasti loppumassa tehokkaimman vaikuttamisen suhteen, eikä liiallisiin idiosynkrasioihin, jotka turhaan ehkäisevät kannatusta, olisi varaa lähivuosina. Emmehän halua brändimme purevan massoihin vasta siinä vaiheessa, kun olemme Ruotsin, Ranskan ja Britannian tilanteessa ...

Vaikka emme tarpeettomasti kerjäisikään vaikeuksia, niin kannatuksen nopea romahdus äänestäjien ja tukijoiden pettyessä tulosten vähäisyyteen on myös mahdollinen, ja tällä saattaisi olla tuhoisat seuraukset varsinkin eduskuntaan kaavaillun äänikynnyksen takia, joka saattaisi pudottaa meidät pysyvästi demokraattisten vaikuttamiskanavien ulkopuolelle. Veikkaisin juuri nyt olevan kriittinen aika nopeutetulle toiminnalle, jotta tähän äänikynnys-uhkaan ehdittäisiin keksiä sopivat ratkaisut.

Aiemmin ehdotin jo organisaation muuttamista ainakin osittain leaderless resistance -muotoon sekä lisäksi takavuosien maahanmuuttokriittisen mytologian korvaamista tiukan analyysipohjaisella jokapäiväisten tapahtumien luokittelulla kiinnostaviin ja epäkiinnostaviin. Lisäisin nyt näihin aiempiin suosituksiini sen, että kannattaa mahdollisimman pian aloittaa oman innovatiivisuuden, priorisointitaidon ja organisointikyvyn kehittäminen, koska nämä ovat välttämättömiä elementtejä ajankäytön suuntaamiseksi olennaisiin asioihin. Jos tähänastinen maahanmuuttokriittinen johtoporras ei ehdi enää tukea yksittäisten maahanmuuttokriitikoiden itsensäkehittämistä tarjoamalla siihen sopivia resursseja, tämä puoli jää jatkossa maahanmuuttokriitikoiden oma-aloitteisuuden varaan, mikä edellyttää heiltä vähintäänkin päivittäisen Internet-aikansa suuntaamista nykyistä opettavaisempiin kohteisiin aina kun mahdollista.

Myös vaalivoiton lyhyen tähtäimen hyödyntämisessä tulee kiire. Johtuen vaalien sisäisestä logiikasta (eli aina on joko edellisten vaalien jälkihuuma menossa tai tulevien vaalien valmistelu alkamassa) politiikan aikajanalla lienee tosiasiassa vain hyvin kapea vaikuttamiskausi, jolloin puolueiden ja ryhmien täytyy onnistua saamaan konkreettista tulosta aikaiseksi äänestäjien antamalle mandaatille. Tämä vuodenvaihde lienee tässäkin suhteessa merkittävä, että kompetenssin kehittäminen puoluepolitiikassa saataisiin käyntiin eikä apatia saisi valtaa. Vihervasemmiston kompetenssin taso ei ole enää maahanmuuttokriitikoille sopiva vertailukohta, vaan nyt täytyy politiikkaan pääsemisen jälkeen ruveta vertaamaan itseään äänestäjien asettamiin toiveisiin, jotta meillä olisi vaalikauden lopussa useissa valtuustoissa Scriptan veroisia analyyttisiä valtaeliitin kriitikoita. Vennamon alkuperäinen nousu 1970-luvun alussa taisi tyssätä siihen, ettei hän ajoissa onnistunut kasvattamaan rinnalleen saamansa mandaatin veroisia älykkäitä johtohahmoja, joten toivottavasti otamme tästä historian varoituksesta opiksemme emmekä jää nukkumaan organisaation ja omien taitojen kehittämisen suhteen."

PELASTAKAA LAPSET

Maahanmuuttokriittisenä perussuomalaisena olen jo pitkään pelännyt Suomen tulevaisuuden puolustamisen olevan demografisesti ajateltuna sota tuulimyllyjä vastaan, mutta vasta Ajankohtaisen kakkosen Kasvatusillan myötä tajusin kuinka systemaattisesti nykyinen ”ihmisarvo mitataan rahassa” ideologia tappaa kansan myös sisältä päin. Ajatus siitä, että yksi suomalainen voi taloudellisesti menestyneenä korvata kymmenen syntymätöntä suomalaista on eittämättä mielipuolen örinää demografisessa sodankäynnissä (sota joka ei ainoastaan saata tulla, vaan on jo alkanut) - nyt pikku hiljaa valjetessa, että ”narri oppaana retkeksi” se näyttää vääntyvän myös keskenkasvuisten aistimaailmassa, ajatellen sitä miten huonosti lapset ja nuoret maasamme voivat: Rakkaus on ehdollista silloin kun se ei perustu pelkästään olemassa olemiseen (ihmisen itseisarvoon) vaan suoritukseen - ja ehdollinen rakkaus, kehityksen ollessa kesken, on lapsen mielenterveyden varma tuho. …. Tässä kohtaa jokainen vanhempi kilahtaa väittämään rakkautensa lastaan kohtaa olevan ehdottoman ehdotonta! - Mutta onko se (poliittisesti korrektimmin muotoiltuna; käsittääkö lapsi sen olevan) jos vanhempi käytöksellään viestii, että hänen oma arvonsa (jopa onnellisuutensa ja mielenterveytensä) riippuu suorituksista, titteleistä ja rahan sekä tavaran määrästä – eikä olemassa olemisesta ja toisille ihmisille syntymisen mahdollisuuden suomisesta?
Jos olisikin niin, että myrsky vie katon, jopa seinän, mutta kun se ihmisen kääntyessä luonnon tarkoitusta vastaan pesiikin perustaan!

Noin (yhteensä) 18 minuutin videotiivistelmä 18.11.2008 kuvatun Ajankohtaisen kakkosen Kasvatusillasta:

1. Yhteisöllisyyden tarve ja puute

2. Aikuisten läsnäolon tarve ja puute




3. Netin/virtuaalimaailman vaikutus lapsiin ja nuoriin




4. Väkivalta kasvatuksessa




lisälukemista (kun haluat toivottomuudesta syvään toivottomuuteen): http://www.hameensanomat.fi/?article=87403

http://www.iltasanomat.fi/uutiset/kotimaa/uutinen.asp?id=1619583

"LINNUN LUONTO ON LAULAA", ELI PUHETTA REVISIONISMISTA .... ja Holokaustista

Ymmärrän lähtötilanteen tämänkertaiselle artikkelilleni olevan sen, että toisen maailmansodan juutalaisiin ja heidän kohtaloonsa vähänkään kriittisesti liittyvät kirjoitukset ovat monen mielestä yhtä älyttömiä kuin jos kysymys olisi siitä onko vaikkapa Amerikka ihan oikeasti olemassa, vaiko vain vallan välineeksi luotu satu. … Olkoon näin, nuo tuntemukset voin helposti hyväksyä, mutten sitä, että noiden äimistyneiden tunteiden seuraus on se, että tarraudutaan entistä halukkaammin - jopa pelästyneinä tai raivostuneina - kiinni viralliseen totuuteen sen sijaan, että riittävä määrä absurdeja heittoja herättäisi uteliaisuuden ja halun ottaa asioista omakohtaisesti selvää.

Olisiko niin, että saan kiittää nykyisestä, ilmeisesti jossain määrin poikkeuksellisesta tiedonjanostani - suoranaisesta kaivelemisen pakkomielteestäni - sitä, että koen olleeni uskonnollisen suuntaukseni tähden vuosikymmeniä virallisen valheen (vähintäänkin laaja-alaisen kaunistelun) pakkopaidassa, sen lisäksi, että omasta vapaasta tahdostani - siis typeryyttäni - seikkailin yhden vuosikymmen ajan (taloudellisesti ja maantieteellisesti) totaalisessa tiedonsaannin tyhjiössä ja sen myötä äärimmilleen paisuneessa ’janossa’. Oli miten oli, toivon kovasti, että blogini voisi rohkaista – edes jotakuta – kurkistamaan mitä on asioiden kääntöpuolella. Ei sen vuoksi, että olisi virallisen totuuden sijaan uskottava tämänkertaisen artikkelini Faurissonia, tai varsinkaan minua, vaan, jotta lukija oivaltaisi ettei etenkään historia ole minkään sortin uskonasia, vaan ajan laein toiseen tilaan siirtynyttä todellisuutta, toisen ajan nykyhetkeä, ihmiselämää, joka on tuottanut samalla tavalla jälkiä kuin me koko ajan tuotamme. Ei siis uskoa - vaan todistettavissa olevaa realismia.

Faurissonin käyttämä revisiointimenetelmä on kaikessa yksinkertaisuudessaan älykkään maanläheinen. Jopa vaimoni, joka kuuluu ns. touhukkaaseen kotihengetär-ryhmään naisia (jota ryhmää naisista kaikkien eniten arvostan, vaikkakaan en aina saa innokasta vastakaikua kiihkeille tutkimuksilleni) pysähtyi kanssani Faurissonin innoittamana miettimään sitä kuinka jatkuvasti etenevä vieraantuminen ihmisyyteen liittyvistä perusasioista huolestuttavasti lisää nykyisen - ja tulevien sukupolvien kyvyttömyyttä havaita mitä kummallisimmissakaan saduissa mitään, todellisuuteen siirrettynä, täysin mahdotonta: Kuten aikaisemmin jo vihjasin, olemme vaimoni kanssa viettäneet suhteellisen hiljattain monta vuotta hyvin alkeellisissa oloissa kehitysmaassa ja liiankin verevässä muistissa on se kuinka pelkästään jätehuolto, tosiaankaan – saati välinpitämättömien naapurin sontapapereiden tuhoaminen – ei ole mikään hokkus-pokkus-juttu, kuten se Anne Frankin päiväkirjan henkilöiden kohdalla on, Faurissonin haastatteleman, ”nuoren kirjailijan” isän, Otto Frankin mukaan ollut.

Siispä - Faurissonin Historian Revisionismia koskien Holokaustia – Olkaa Hyvät!

------------------------------------------------------------------------------------------

Lähde: http://www.ihr.org/jhr/v21/v21n2p-7_faurisson.html


Faurissonista

Robert Faurisson on Euroopan merkittävin Holokaustin revisionistitutkija. Vuonna 1929 syntynyt ja Sorbonnessa koulutettu professori Faurisson opetti Lyonin yliopistossa vuodesta 1974 vuoteen 1990. Erikoisalueenaan tekstin tarkka-analyysi, Faurisson saavutti laajaa kunnioitusta Rimbaudin ja Lautréamontin tekstien tutkimuksistaan. Vuosia kestäneen yksityisen tutkimus- ja ajatustyön jälkeen Faurisson paljasti skeptisyytensä ”Holokausti” kaasukammioita koskien, artikkeleissa, jotka julkaistiin Ranskalaisessa päivälehdessä Le Mondessa vuosina 1978 ja 1979. Hän on kirjoittanut lukuisia artikkeleita Holokaustista kaikista näkökulmista, joista monet on kerätty kokoelmateokseen. Neli-niteinen kokoelma hänen revisionistisia kirjoituksiaan, Écrits Révisionnistes (1974-1998) julkaistiin vuonna 1999.

”Vieraillessani ensimmäisen kerran tässä maassa vuonna 1979 ystäväni Gene Brugger oli minua vastassa Kennedyn lentokentällä. Eilen hän muistutti minua siitä kuinka saavuin mukanani Arthur Butzin kirja Hoax (Huijaus) ja tennismaila. Genellä, joka on saksalaista syntyperää, oli minulle tuolloin kysymys. Hän sanoi, ”Olet ranskalainen. Miksi teet tämän saksalaisten hyväksi?” Hän kertoo minun vastanneen, ”En tee mitään saksalaisten hyväksi. Lintu laulaa. Se ei voi muuta kuin laulaa, koska se on sen luonto. Lintu ei voi laululleen mitään.

Toissapäivänä kun olin lähdössä Ranskasta, Adrien, yksi lastenlapsistani, soitti ja sanoi, ”Sinä olet lähdössä”. Vastasin kyllä. ”Mihin sinä menet?” ”Yhdysvaltoihin”. ”Miksi?”. ”On töitä, jotka pitää tehdä”. Hän on hyvin kiltti minulle, tämä poika. Hän sanoi, ”Nyt isoisä, sinun täytyy lopettaa. Teet liikaa töitä. Yötä päivää. Olet hirveän vanha. Kohta sinä kuolet.”

Kuten näette, olen vielä hyvinvoiva ja elossa. Ja vaikka olenkin vanha lintu, luulenpa, että jatkan laulamista. ” (Lainaus Faurissonia tämän esitelmän lopusta)

Seuraava kirjoitelama on mukailtu hänen 29. toukokuuta 2000 pitämästään puheesta 13. IHR konferenssissa, Irvinessä, Kaliforniassa.

------------------------------------------------------------------------------------------

Revisionistinen Menetelmäni
Robert Faurisson

En ole tottunut maassani, douce France, ylistyksiin enkä onnitteluihin. Vain muutama päivä sitten Le Figaro:ssa (26.05.2000) eräs Gérard Slama kirjoitti minun olevan ”tieteellisesti todistetun totuuden vääntelytaidon entinen mestari”. Vastikään (05.24.2000) luin Le Monde des letters:in etusivulta Pierre Vidal-Naquet:in minusta tekemän luonnehdinnan: ”Valheen läheisyydessä, mistä Faurisson on puhtain ilmentymä, tuntee oudosti filosofista huimausta”. Toivottavasti teitä ei huimaa.

Ranskasta löytyy myös hyviä uutisia, tällainen erityisesti, Valérie Igounet nimisen nuoren naisen kirjan julkaisu. Hänen seitsemänsataasivuinen teoksensa Histoire du nègationnisme en France (Paris: Le Seuil, 2000) syntyi alun perin väitöskirjan pohjalta. Kirja on totaalisesti meitä revisionisteja vastaan – mutta meitä on lainattu siinä niin useaan otteeseen, että voidaan sanoa kirjan olevan hyvä ohjekirja maallikolle, joka haluaa tietää mitä revisionisteilla on sanottavanaan. Ehkäpä kirjailijaa pitäisi vainota tämän takia.

Kirja loppuu Holokaustitutkija Jean-Claude Pressacin häikäisevään haastatteluun. Kuten tiedätte, hän on Klarsfeldsin kullannuppu, Pierre Vidal-Naguetin ja muiden samanlaisten kaltainen. Mutta mitä hän sanoo? Ihmeellistä kyllä, hän enemmän tai vähemmän hylkää (juutalaisten) hävittämisen. Pressac ilmaisee hävittämiskannan olevan ”mädän” (Ranskaksi, pourri). ”On liian monia valheita” – ei juutalaisia valheita, Pressacin mukaan, vaan Kommunistivalheita. Hän kysyy, ”Voidaanko asiat oikaista?”, ja vastaa: ”On liian myöhäistä”. ”Virallisille totuuksille ei enää ole tulevaisuutta”, Pressac selittää.

Kenties olemme käännyttäneet Pressacin. Jos on niin, niin ehkäpä se johtuu siitä, että toukokuussa 1995 pyysin oikeutta kutsumaan Pressacin todistamaan yhdessä monista oikeudenkäynneistäni. Älytöntä kyllä, hän tuli. Minulta oli kielletty hänen kuulustelemisensa, niinpä valmensin asianajajani tehtävään. Halusin yksinkertaistaa asioita hänelle, joten sanoin: ”Sinun ei tarvitse kysyä häneltä enempää kuin kaksi kysymystä”. Ensimmäiseksi: ”Julkaisit hiljattain kirjan nimeltä Les Crèmatoires d’Auschwitz: La Machinerie du Meurtre de Masse, jossa on esitetty kuusikymmentä kuvaa; valokuvia, piirustuksia jne. Voisitko näyttää meille kuvan tai piirustuksen kaasukammiosta?” Pressac ei tietenkään voinut. Tämän jälkeen häneltä kysyttiin: ”Mikä on kaasukammio? Ole hyvä ja kuvaile sellainen.” Pressac, kuten yleensä, puhui pitkästi ilmanvaihdosta ja tuulettimista. Hän eksyi niin kauas aiheesta, että istuva tuomari, nainen, yritti auttaa häntä huomauttamalla, ”Mutta Hra. Pressac, tuulettimen oletetaan vaihtavan ilmaa”. Pressac oli purskahtamaisillaan itkuun. Voin sanoa nähneeni, koska sijaintini oli otollinen. Hän sanoi kolmelle tuomarille: ”Teidän tulee ymmärtää, että minulla on vain yksi elämä. Teidän tulee käsittää, että olen yksin tässä taistossa.”
Siispä, kuten näette, jotkut asiat ovat muuttumassa. Nyt, luentooni.

Tiedän, että ne teistä, jotka olette osallistuneet aikaisempiin IHR konferensseihin, olisitte pettyneitä ellei Faurisson-luento olisi kolmiosainen. Tämä on kolmessa osassa. Ensimmäinen koskee revisionistista menetelmääni kirjallisuudessa, sillä olin kirjallisuuden revisionisti ennen kuin minusta tuli historian revisionisti. Saatatte olla jonkin verran ymmällänne, etenkin ne, jotka ette tunne Ranskan kirjallisuutta. Mutta älkää pelästykö: Teen asiasta helpon. Toiseksi, revisionistinen menetelmäni historiassa – eikä ainoastaan koskien ”Holokaustia”. Kolmannessa osassa esittelen useita uusia tutkimuksia - joita minä en voi enää ottaa tehtäväkseni, mutta jotka uusi revisionistien sukupolvi voi ottaa tutkittavakseen. Tulen ehdottamaan uusia tutkimisen muotoja ja menetelmiä, ensinnäkin koskien Anne Frankin päiväkirjaa, toiseksi Einsatzgruppen ongelmaa, seuraavaksi Auschwitzissa olleiden lasten kohtaloa, neljänneksi ”ruskeita juutalaisia”, kuten me Ranskassa kutsumme juutalaisia, jotka toimivat sodan aikana saksalaisten apuna, ja viidenneksi U.S Holocaust Memorial Musemin tiskin-alta-opasta.

Revisionistinen Menetelmä

Revisionismi ei ole ideologia. Se on työskentelemisen menetelmä. Se on yleisesti hyväksyttyjen näkökantojen tarkistamisen ja uudelleen tarkistamisen prosessi. Millä tahansa alalla voidaan revisioida (muokata/tarkastaa/korjata/viimeistellä), fysiikassa, historiassa, missä tahansa, mutta on eri tapoja harjoittaa revisiointimenetelmiä. Kunkin revisionistinen menetelmä riippuu henkilöstä itsestään, hänen luonteestaan ja koulutuksestaan. En sano, että minun menetelmäni olisi paras mahdollinen, mutta yritän selittää menetelmääni, johon olen saanut erikoisvalmennuksen ja erikoiskoulutuksen.

Olen valinnut adjektiiveja kuvaamaan tätä menetelmää. Nämä ovat ne jotka olen valinnut: klassinen, suora, rohkea, uskalias ja hellittämätön – hyvin hellittämätön. On kyse faktasta. Joskus käytän ilmaisua ”nuts and bolts revisionismi” (perustieto revisionismi). Menetelmäni hyljeksii suuria sanoja. Olkaa yksinkertaisia, se jos mikä on vaikeaa. Menkää suoraan kysymyksen ytimen ytimeen ja tuokaa minulle ensin puuro. En tahdo sanoja. Haluan maistella puuroa, mutta ensin, tuokaa minulle puuro – puurolla tarkoitan; ei intellektuelleja esitelmiä eikä saivartelua.

Olette ehkä huomanneet, että olen käyttänyt sanaa ”menetelmä”. En ole sanonut ”metodologia, eli menetelmäoppi”. 1998 olin rakkaimman ystäväni Ernst Zundelin oikeudenkäynnissä todistajana. Juutalainen lakimies kysyi minulta, ”Professori joka todisti koskien Ernest Zundelia ja hänen kirjoituksiaan selitti meille metodologiaan. Mikä on teidän metodologianne Hra. Faurisson?” Vastaukseni oli, ”Minulla ei ole metodologiaa”. Teidän olisi pitänyt nähdä tuon lakimiehen hymy. Hän oli hyvin tyytyväinen. Tässä meillä on professori – ilman metodologiaa! Sanoin, ”Minulla on ainoastaan metodi. Uskon huomanneeni ihmisten hyvin usein käyttävän sanaa ’metodologia’ metodin suureellisena korvikkeena.” Palattuani Ranskaan avasin vaalimani sanakirjan American Heritage Dictionary of the English Language:n. Etsin sanan ”metodologia” ja siellä, sivuhuomautuksessa luki: ”Käytetään enenevässä määrin sanan metodi suureellisena korvikkeena. Lähetin lakimiehelle ja molemmille tuomareille kopiot (erikoinen kahden tuomarin oikeudenkäynti!).

Metodini/menetelmäni on vaikea ja riskaabeli – joskus jopa fyysisesti – koska joskus se vaatii, että menen paikkoihin, joihin en ole tervetullut sekä vaikeiden kysymysten esittämistä. Käyttämällä minun revisionistista menetelmääni saatatte saada läimäytyksen kasvoillenne tai reissun putkaan. Mutta ette voi kainostella historiallisia ongelmia tutkiessanne. Ette voi rajata toimialuettanne papereihin ja arkistoihin – helppoihin töihin.

On hetkiä, jolloin teidän on kohdattava ihmiset kasvotusten, kuten minä kohtasin Anne Frankin isän, tämän kodissa, tai Michael Berenbaumin toimistossaan U.S Holocaust Memorial Museumissa. Berenbaum on hiljattain kirjoittanut esipuheen erittäin painavaan kirjaan, josta olen saanut kopion Ernst Zundelin ystävältä. Näytän kirjaa kameraan: The Holocaust Chronicle (Holokausti kronikka). Kuunnelkaa: Tyhjyyden ääni.

Berenbaumin ongelma on se, että hän kirjoittaa paksumpia ja paksumpia teoksia – ja niiden vaatiessa enemmän ja enemmän lihasvoimaa, ne vaativat vähemmän ja vähemmän aivokapasiteettia. Yrittäkää löytää tästä kirjasta kaasukammio! Kirjassa on satoja valokuvia. Tässä on yksi, havaitset kaksi seinää. Dachaun kaasukammio ”ei koskaan käytössä” (kuten on myönnetty 1960 ja kirjattu seinäplakaattiin Dachaun museossa) tästä huolimatta, muualla kirjassa (sivulla 609) meille kerrotaan, että kammiota käytettiin vain vähän (” … suhteellisesti vain muutamia Dachaun asukkaista kaasutettiin”). Tässä on toinen, toinen valokuva, Belzecin kaasukammiosta. Mutta … oho! Se onkin kuva Auschwitz I:n kaasukammiosta, mikä, kuten tiedämme, on väärennös.

Revisionistinen Menetelmäni Kirjallisuudessa.

Aloitin Latinan opiskelun vuonna 1939, ollessani kymmenvuotias. Kun olin kahdentoista aloitin Kreikan opiskelun. Luulen, että se oli silloin, kun minusta tuli revisionisti. Kerron miksi. Pidin kovasti Latinasta ja Kreikasta, mutta niiden hallinta oli erittäin vaativaa. Latinan kääntäminen Ranskaksi tai Englanniksi on hyvin vaikeaa, Kreikan kääntäminen Ranskaksi tai Englanniksi vielä vaikeampaa, mutta kaikkein vaikeinta on kääntää Ranskaa tai Latinaa joko Latinaksi tai Kreikaksi.

Ranskan kääntäminen Latinaksi ja Kreikaksi opetti minulle tuskallisen totuuden: emme pysty lukemaan edes omaa kieltämme täsmällisesti. Luulemme pystyvämme, mutta emme pysty. Ainoastaan silloin kun ihminen pakotetaan kääntämään omaa kieltään toiselle kielelle, hän huomaa ettei ole lukenut huolellisesti. Huolellisesti lukeminen on jotain mikä on hyvin vaikea suorittaa. Uskon, että jos todella haluamme ymmärtää jotain, meidän on käännettävä teksti kielelle, joka on täysin erilainen kuin omamme: Latinaksi tai Kreikaksi tai Hepreaksi tai Kiinaksi. Kiitos Latinan - ja Kreikankielten opintojeni olen saanut paljon harjoitusta tässä asiassa.

Kamppailin aloittaessani Ranskan kirjallisuuden opettamisen. Ranskassa on tapana antaa oppilaille lyhyt teksti selitettäväksi ja kommentoitavaksi. Ohjaajan tulee tarjota oppilaille useita valmiita kysymyksiä, jotka auttavat heitä tekstin ymmärtämisessä. Minä, myös, tein näin - alussa. Olin kuuliainen. Kunnes eräänä päivänä tajusin, että kysymykset häiritsivät oppilaitteni keskittymistä itse tekstin huolelliseen lukemiseen ja päätin etten enää antaisi heille kysymyksiä. Pyytäisin heitä ainoastaan selittämään tekstin ja luopumaan kommentoinnista.

Menetelmäni opettaa kirjallisuutta ei ollut oppilaiden kannalta riskitön. Sanoin heille: ”Kun tutkitte tekstiä, ahkeroikaa ymmärtääksenne sen merkitys. Lukekaa huolellisesti. Ja nyt kerron teille jotain vaikeaa: hyväksykää lähtökohta, että tekstillä on yksi merkitys, tai merkitystä ei ole. Älkää sekoittako merkitystä kommentointiin”. Opetin heille jonkinlaisen tekniikan. Sanoin: ”Teidän on luettava teksti ja unohdettava kirjoittaja. Jokaisen tekstin kirjoittaja tulee olemaan auctor ignotus” (tuntematon kirjoittaja). Tällä tavalla teillä ei ole ennakkomielipidettä. Huomioikaa otsikko; kirjoittaja käyttää sitä vaikuttaakseen teihin. Aivan sama kuin jos kirjoittaja sanoisi ”Tämä on puhdasta appelsiinimehua”, ja maistaisitte sitä eikä se olisi puhdasta appelsiinimehua. Runouden kohdalla kehotin luokkiani (oppilaitani) kohtelemaan sitä aivan kuin se olisi proosaa, mikä on lähes rikos Ranskassa.

Ranskassa, kuten tiedätte, meillä on hyvin hienostunut älymystö. He ovat ideoineet kaikenlaisia teorioita, joista yksi on tämä: Monimutkaista runoutta kuten Gérard de Nerval:ia, Arthur Rimbaud:ia, Charles Baudelaire:ia, Lautréamont:ia, Apollinaire:a ja Paul Valéry:a, ei tule yrittää ymmärtää. Minun luontoni tuntien, minä kuitenkin halusin ymmärtää heidän runouttaan, rivi riviltä, sana sanalta. Käytin (tai tuhlasin) joskus viikkoja Gérard de Nervalin lyhyen tekstin – vaikean tekstin - parissa. Ehkäpä menetelmäni oli hyvä, sillä usein onnistuin.

1960-luvulla tein itselleni nimen Ranskan kirjallisuudessa. Minulla oli suurenmoinen elämä. Kerran kirjoitin elämäni olevan neljäosainen. Ensimmäinen osa oli perheeni – vaimoni ja kolme lastani – ja elämän ilot. Toinen osa oli ammattini; opettaminen. Kolmas oli kirjallisuuden tutkimukseni. Neljäs osa, kuten arvaatte, oli historialliset tutkimukseni. Ehkäpä minun olisi pitänyt lopettaa kolmanteen osaan, eikä uskaltautua tälle hankalalle neljännelle osalle, mutta minusta tuli myös historian revisionisti.

Revisionistinen Menetelmäni Historiassa

Historiaa koskevasta menetelmästäni puhun laajemmin. Aloitin käyttämällä erittäin tarkasti määriteltyä kyselymenetelmää tutkiessani vuoden 1944 ”Veristä Kesää”, mitä me Ranskassa kutsumme ”Suureksi Puhdistukseksi” (”L’Épuration”).
Kuten lähestyessäni runoutta, yritin keskittää ponnisteluni fokusoimalla pieneen alueeseen Ranskaa. Halusin tutkia kysymystä Ranskan vastarinnan (maquis) suorittamista teloituksista. Se oli vaikea ja vaarallista työtä. Minun piti löytää ja kuulustella miehiä, jotka olivat kuuluneet teloittajajoukkoihin ja kysyä heiltä, ”Miksi osallistuit? Miten pystyit?” Erittäin uuvuttava tapa työskennellä. On mentävä katsomaan paikkoja, joissa teloitukset tapahtuivat. Teloittajien nimet on kirjattava ylös oikein. Tuohon aikaan, kuusikymmentäluvulla, ihmiset olivat hyvin peloissaan, he pelkäsivät etenkin kommunisteja. Mutta tutkin teloituksia vastarinnan kautta, ja kirjoitin löydöistäni. Täytyy muistaa, että meille on kerrottu Ranskassa olleen sodanaikana ”vastarintaa”. Kuulemme puhuttavan ”vastarinnasta” ja ”avustajista/kätyreistä”. Minä väitän, että sodan aikana oli kahdenlaista vastarintaa; vastarintaa koskien Saksan miehitystä ja vastarintaa koskien Kommunistiterroria.

Nyt tulen ”Holokaustiin”. Miten etenin? Olin kuullut ihmisten kertovan leireillä olleen kaasukammioita. Toiset sanoivat, jopa jo tuolloin, ettei mitään kaasukammioita ollut. Mikä historian revisiointimenetelmä oli minulle luontaisin? Se oli sanoa: ”Hyvä on, huomaan ihmisten kiistelevän kaasukammioiden olemassa olosta, nyt siis tarvitaan yksinkertainen kysymys: ”Mikä on natsien kaasukammio? Haluan nähdä sellaisen”.

Niinpä menin Pariisin ”Centre de Documentation Juive Contemporaine” (Nykyjuutalaisten Dokumentaatiokeskukseen). Muistan arkistonhoitajan kysyneen mitä etsin. Kerroin hänelle, ”Valokuvaa Natsien kaasukammiosta”. Mies vastasi ”Meillä on paljon kirjoja”. Sanoin, ”Valokuvaa”. Hän jatkoi, ”Meillä on monia todistuskertomuksia”. Sanoin, ”Valokuvaa”. Tuossa vaiheessa hän kutsui paikalle Rva. Imbertin (muistan hänen nimensä): ”Tule. Tämä Herra haluaa valokuvan Natsien kaasukammiosta”. Vannon teille naisen vastanneen, ”Meillä on monia todistuskertomuksia”. Närkästyneenä arkistonhoitaja sanoi, ”Mutta tämä Herra haluaa valokuvan”. Minut pyydettiin istuutumaan. Istuin siellä kuusikymmentä minuuttia. Naisparka selasi läpi hyllyköitä, avaten kirjan kirjan jälkeen tuloksetta. Viimein hän toi minulle valokuvan, jonka kaikki tuntevat; kypäräpäinen amerikkalainen sotilas seisomassa desinfiointi kaasukammion edessä Dachaussa, ja muita vastaavia kuvia. Ajattelin itsekseni, ”jotain on nyt pielessä”.

Menetelmäni suoruus piilee menemisessä 'keskustan keskustaan'; jopa juutalaisten dokumentaatio keskukseen. Tässä ns. Juutalaisten Dokumentaatiokeskuksessa Pariisissa oli arkisto nimeltä ”Hävittämiskaasutukset”. Sanoin, ”Nyt minua onnisti! Kaikkein oleellisin syyte saksalaisia vastaan löytynee täältä. Aloitan vahvimmasta näytöstä”. No, tutkin vahvimmat syytteet kaasutuksista enkä löytänyt yhtään mitään.

Päätin vierailla paikassa, jossa sanottiin olleen kaasukammioita. Ensin kävin Struthof-Natzweiler:issä, lähellä Strasbourgia, ja totesin, ettei siellä sijaitseva kaasukammio ollut lainkaan kaasukammio, huolimatta näyttävistä kylteistä, joissa luki: ”Kaasukammio”. Saman tien kun julkaisin tutkimustulokseni tuo ”kaasukammio” suljettiin yleisöltä. Yrittäkää päästä katsomaan sitä! ”Kaasukammio” kyltit on edelleen paikoillaan, mutta vierailijoille sanotaan, ”Tapahtuneiden vahingontekojen tähden emme voi päästää vierailijoita katsomaan”, mikä ei ole totta (eikä missään tapauksessa pätevä selitys).

Vieraillessani Majdanek:issa suunnistin heti paikkaan, missä kaasukammion oli määrä olla ollut. Rakennuksen seinässä on edelleen näkyvä kyltti, jonka on kiinnittänyt saksalainen toimivalta, joka leiriä aikoinaan pyöritti, kyltissä lukee: ”Bad und Desinfektion (Kylpy ja Desinfiointi)”. Ajattelin itsekseni, ”Tästä rakennuksesta löydän joko ’Bad und Desinfektionin’, piste, tai ’Bad und Desinfektionin’ ja jotain muuta epäilyttävää”. Se mitä löysin ei ollut mitään muuta kuin ”Bad und Desinfektion”, sekä jotain hyvin leimaa-antavaa: pienen desinfiointiin käytetyn uunin (ilman lämmittämiseen, jotta täistä puhdistusprosessi nopeutuisi) niin sanotun ”kaasukammion” lähellä, ja keskellä ovea paikan lämpömittarille. Kuten huomaatte, menetelmäni ei juurikaan eroa rikoksien poliisitutkinnasta.

Vierailin Auschwitzissa, Treblinkassa ja muissa vastaavissa paikoissa. Jokaisesta löysin 'katoavan' kaasukammion. Aina kun lähestyin kaasukammioita se katosi. En koskaan kuulustellut oppaita. Kuten tiedämme, nuo ihmisparat vain toistavat esitelmää. Aina kun vierailin leireillä, pyysin saada keskustella asiantuntijan kanssa, jolta sitten tivasin selitystä puuttuvasta kaasukammiosta. En koskaan saanut selitystä.

Tutkimusteni tuloksena julkaisin artikkelin sanomalehti Le Mondessa 29. joulukuuta 1978, sekä kirjeen 16. tammikuuta 1979. Esitin yksinkertaisia kysymyksiä (pysytelkää aina yksinkertaisessa): Miten oli mahdollista astua sisään ja tyhjentää kaasukammiot ruumiista, eikö se olisi ollut kuin syaanivetyhappomereen astumista? Miten työntekijät pystyivät käsittelemään ruumiita, kun pelkkä ihokosketus saattoi myrkyttää heidät? Entäpä ruumiiden siirrosta aiheutuva fyysinen ponnistus – tiedämme ettei ihmisen tule rasittaa itseään edes ikkunan avaamisen verran, tilassa, joka on juuri desinfioitu syaanivetyhapolla, sillä hengityksen nopeutuminen lisää myrkytetyksi tulemisen riskiä? Ainoa asia mitä kysyin oli: ”Miten se tehtiin? Antakaa minulle teknisesti järkeenkäypä selitys”. Tiedättekö mitä Pierre Vidal-Naquet, Léon Poiakov ja kolmekymmentäkaksi muuta historioitsijaa vastasivat kysymykseeni? Heillä oli suurenmoinen vastaus, jonka he julkaisivat Le Mondessa 21. helmikuuta 1979. He kirjoittivat. ”Kenenkään ei pidä kysellä kuinka sellainen massamurha oli, teknisesti, mahdollinen. Se oli teknisesti mahdollista, koska se tapahtui”.

Ehkäpä minun olisi pitänyt häipyä ja sanoa: ”Hyvä on, he eivät pysty vastaamaan minulle. Jään vain odottelemaan heidän vastaustaan”. En tiedä miksi jatkoin ja jatkoin tappelemista. Olin ensimmäinen, joka julkaisi suunnitelman oletetuista kaasukammioista, vaikkakin toisen puolen olisi pitänyt julkaista se.

19. tammikuuta 1995 koin elämäni järkytyksen – ja järkytyksiä on ollut monia. Avatessani viikkolehti L’Expressin löysin Eric Conanin (meitä rajusti vastustavan historioitsijan) pitkän artikkelin. Otsikko kuului ”Auschwitz: la M´moire du Mal” (”Auschwitz: Pahuuden Muisto”). Lehdestä, sivulta 68, luin nämä sanat koskien Auschwitz I:n kaasukammiota. ”Kaikki siinä on huijausta”. Samassa artikkelissa Conan kirjoitti asiasta, jota hän itse kutsuu ”väärentämiseksi”: ”Faurissonin oli helppo sanoa niin, etenkin kun museon henkilökunta vetäytyi vastaamasta hänelle”. Siinä se oli. Ja kaiken aikaa se olin minä, jonka piti olla väärentäjä. Tuhoamiseen uskojien piti olla totuuden kertojia. Tuolloin 1995, ortodoksi historioitsija julisti: ”Faurisson oli oikeassa”, mutta lisäsi lopuksi; ”Mitä sitten?”

Sijaintipaikassa vierailu saattaa suoda toisen tehokkaan argumentin, argumentin jota, hämmästyttävää kyllä, edes Fred Leuchter ei pysty viemään ylemmälle tasolle. Jos haluatte osoittaa, että Saksan uunien väitetty teho oli teknisesti mahdoton, voitte tehdä jotain hyvin yksinkertaista. Teidän ei tarvitse kirjoittaa kahtasataa sivua. Menkää vain katsoman krematoriota. Tutkikaa nykyajan krematoriouunien tehoa ja verratkaa niiden tehoa väitettyjen Auschwitzin – lähes kuusikymmentä vuotta aikaisempiin – uuneihin. Voitte tehdä aivan samoin kaasukammion suhteen. Menkää katsomaan amerikkalaista kaasukammiota. Miksi te amerikkalaiset ette tee niin? Näkisitte kuinka monimutkaista on kaasuttaa edes yksi ihminen. Nyt, tietysti tiedämme, että jotkin aspektit virallisessa teloituksessa ovat ns. ylellisyyttä. Kuvitelkaapa vain minkälaista oli vuonna 1924, kun ensimmäinen kaasuteloitus toimeenpantiin Yhdysvalloissa. Huomaatte kuinka hirvittävän monimutkaista kaasuttamisen täytyy vielä nykyäänkin olla. Teidän ei tarvitse kuin verrata amerikkalaisen rangaistuslaitoksen kaasukammiota niin sanottuun Natsi kaasukammioon, niin huomaatte kaasuttamisen väitetyissä Natsi kaasukammioissa olevan mahdotonta.

Vastakkain Asettaminen

Ei riitä, että tutkitte sijaintipaikat, teidän täytyy myös puhua ihmisille. Aivan kuten minä tein, teidän on mentävä sinne missä vaara on. 1994 poikkesin hätyyttelemässä Michael Berenbaumia, joka oli silloinen U.S Hologaus Memorial Museumin tutkimustyönjohtaja. Kierrettyäni museon kahden amerikkalaisen ystäväni kanssa, soitin Michael Berenbaumille aulasta. Kerroin hänelle puhelimessa, ”Nimeni on Robert Faurisson. Haluaisin tavata teidät”. Lainkaan epäröimättä Berenbaum vastasi: Kello on varttia vaille neljä. Mikä tarkoittaa, että vartin yli neljä olette toimistollani”. oli kuin hän olisi odottanut minua koko vuoden!

Kun astuin sisään hänen toimistoonsa, en nähnyt ainoastaan Berenbaumia, vaan kaksi muuta herrasmiestä istumassa sohvalla. He olivat museon johtajat. Todistajani iskivät minua oikealta ja vasemmalta. Berenbaum kysyi, ”Siispä, mitä kysymyksiä teillä on?” Kerroin hänelle, ”Kirjoitin alakerran vieraskirjaan; ’olen vieraillut tässä paikassa 30. elokuuta 1994 (pidän päivämääristä) mutten löytänyt vastausta haasteisiini: ’Näyttäkää tai piirtäkää minulle Natsien kaasukammio’”. (Vaikkakin tiesin, että museossa on kaasukammion malli, halusin kuulla Berenbaumin kertovan minulle, että se on onnistunut malli. Tiesin ettei hän tekisi niin). Hän kysyi minulta, ”Miksi minun pitäisi vastata kysymyksiinne? Kenen kanssa toimitte? Ernst Zundelin. Bradley Smithin. Teidän tulisi tietää, että kuluneen vuoden aikana meillä on ollut kaksimiljoonaa vierasta. Joten, kuka te olette?” Sanoin, ”Teidän täytyy vastata kysymykseen, jonka kirjoitin vieraskirjaan.” Hän vastasi, ”En näe miksi.” Sain yhtäkkiä ajatuksen. Sanoin hänelle. ”Teillä on velvollisuus vastata, koska esitätte syytöksen saksalaisia vastaan.” Ensimmäistä kertaa elämässään, luulen niin, Berenbaum tajusi syyttävänsä saksalaisia yksinkertaisesti sanomalla, että kaasukammiot olivat olemassa. Ajattelin, että hän läimäyttäisi minua kasvoihin. Berenbaum raivostui ja hetken olin varma, että hän kutsuu paikalle turvamiehet. Muistaakseni hän sulki nauhurinsa - ja seuraavan tunnin ajan piinasin tuota miesparkaa.

Revisionistin täytyy olla piirun verran sadistinen. Hänen on palattava ja kysyttävä ”Onko tämä se hammas johon sattuu?” ”Kyllä”. ”Varmastiko?” Tarkoititko tätä?” Tällä tavalla yritän hoitaa kaikki tutkimukseni.

Pitäytykää Yksinkertaisessa

Kun revision kirjallisuutta esikuvani oli Jean-Fracois Champollion, mies joka vuonna 1822 selvitti Egyptin hieroglyfit. Champollion ei tukeutunut suuriin sanoihin ja mahtaviin teorioihin. Hän yksinkertaisesti yritti, sanan sanalta, ymmärtää. Tiedättekö, että ennen Champollionin onnistumista, oli monia professoreita, jotka pystyivät puhumaan noista teksteistä, joita he eivät ymmärtäneet? Heidän selityksensä olivat, tietysti, aina taivaallisia. Tämä teksti oli ”rukous jumalille” tuo ” sen tai tämän sielunsyvyyksiä” ja muuta vastaavaa. Sen jälkeen kun Champollion oli selvittänyt muinaisen Egyptiläisen kirjoitus-systeemin, nuo taivaalliset tekstit osoittautuivat usein listoiksi niin ja niin monesta lehmästä, vuohesta tai lampaasta. Niin intelligenssi tulee työskentelemään. Aina suuria ideoita, aina filosofiaa. Inhoan filosofiaa. Inhoan sitä, koska, itse asiassa, en ymmärrä sitä.

Revisionimi mallini historiassa olisi Sherlock Holmes. On oltava hänen laillaan rohkea, lyhytsanainen ja tarkoituksenmukainen. Näin tulin keksineeksi sanontani ”No holes, no holocaust” (”ei reikiä, ei holokaustia”), jonka olette kuulleet. Lausuin sen ensikertaa yllättäen vuoden 1994 konferenssissamme. Muistan ettei kukaan reagoinut tuolloin mitenkään. Kukaan ei tuntunut ymmärtävän, johtuen ehkä huonosta Englanninkielen taidostani. Kaksi tai kolme vuotta myöhemmin, revisionistit kuten Dr. Robert Countess, alkoi tehdä huomautuksia, ”Mutta meidän tulee olla varovaisia. Sanamuotosi on hyvin lyhyt, ehkäpä se on liian lyhyt”. Ymmärrän moitteen. Kun jokin asia on hyvin lyhyt, ehkä se on liian lyhyt. Monimutkaisia asioita, näyttäisi siltä, ei voi sanoa muutamalla sanalla. Ymmärrän hyvin miksi ihmiset ovat varuillaan, mutta joskus lyhytsanaisuus on hyvä asia.

Ajattelen ”Ei reikiä, ei holokaustia” olevan hyvä sanonta. Näin selitän sen. Kun teillä on hyvin suuri ongelma, tiedätte ettette voi käsittää sitä kokonaisuudessaan. Se olisi mahdotonta. Se on yksinkertaisesti liian iso. Mitä sitten pitää tehdä? On mentävä rohkeasti ytimen keskustan keskustaan. ”Holokaustin” ydin on Auschwitz. Auschwitz on pääpaikka. Näin ollen meillä on iso ympyrä ”H”, ”Holokausti”, sen sisällä pienempi ympyrä; ”A”, niin kuin ”Auschwitz”. Entä mikä on Auschwitzin keskus? Se on ”K” krematorio, joista kuhunkin väitetään kuuluneen ihmisten tappamiseen käytetty kaasukammio. Mikä on ”K:n” keskus? Se voi ainoastaan olla se yksi krematorio, jonka väitetään olevan vahingoittumaton; ”restauroimaton”. Tällainen krematorion on nykyään krematorio numero kaksi Auschwitz-Birkenaussa. Epäilemättäkin Saksalaiset räjäyttivät sen (tai kukaties Venäläiset – sillä ei ole väliä). Vastustajamme sanovat: ”Tämä on se paikka”. Niinpä meidän täytyy matkustaa krematorio II:een, ja perillä meidän on etsittävä koko ”Holokaustin” episentri: Eli reiät krematorio II:n, oletetun, kaasukammion katossa, sillä ne ovat ne reiät, joiden kautta SS miesten oletetaan kaataneen Zyklon B pelletit. Menkää krematorio II:een. Etsikää noita reikiä. Ette löydä yhtäkään.

Charles Provan antoi minulle eilen tämän pamfletin. Hän tarkistaa revisionismiani, mikä on erittäin hyvä asia. Nyt minä aion käydä läpi hänen revisiointiaan minun revisionismistani. En valitettavasti ole vielä päässyt lukemisen loppuun, joten minun on oltava varovainen. Aion kuitenkin kertoa teille saamani ensivaikutelman. Kerroin Hra. Provanille, että aion sanoa muutaman sanan siitä.

Ajattelen, että teos on hyvä. Ensinnäkin se on lyhyt. Toisin kuin Berenbaumin kirjojen kohdalla, ette tarvitse lihasvoimaa pystyäksenne lukemaan sitä. Mitä tähän mennessä voin sanoa, se on hyvin tehty. Ilmiselvästi sen parissa on ahkeroitu kovasti. Silti tutkimuksen menetelmässä on paha virhe. Sanoakseni yksinkertaisesti; teidän ei tule sekoittaa todistusta (ihmisen antamaa todistuskertomusta) ja fyysisiä todisteita, mitä löydätte tapahtumapaikalta.

Te Hra. Provan aloititte todistuksella (todistuskertomuksella). Mutta sen sijaan, että olisitte erottaneet fyysiset todisteet todistuskertomuksen oletetuista reistä, te todistuskertomusta arvioidessanne puhutte siitä mitä sijaintipaikalta pitäisi löytyä. Tämä on asioiden sekoittamista. Toisin sanoen; sen sijaan, että olisitte tuoneet öljyä ja sitten etikkaa tehdäksenne vinaigrettea, toittekin ensin vinaigretten ja teette sitten kovasti työtä erotellaksenne öljyn etikasta, mikä – näettekö – on aivan liian vaikeaa?

Mutta Charles Provan on tehnyt todellista työtä ja meidän on otettava se vakavasti.

Revisionisti Menetelmiä Tulevaisuutta ajatellen

Nyt revisionistisiin menetelmiin uutta revisionistien sukupolvea ajatellen. Täytyy sanoa, että olin melko lailla liikuttunut saapuessani tänne ja nähdessäni German Rudolfin ja Jurgen Grafin työskentelevän tarmokkaasti yhdessä. Tämä on uusi sukupolvi. Yksi heistä, German Rudolf on karkotettu. Mikä häpeä, kaukana kotimaastaan, urastaan, vaimostaan ja kahdesta lapsestaan! Sveitsiläinen Jurgen Graf on tuomittu vankeuteen viideksitoista kuukaudeksi. Eikö se ole häpeä? Mutta olisittepa nähneet nämä kaksi. He työskentelivät iloisina ja ahkerasti. Heidän kaltaisilleen ihmisille haluan nyt puhua ja nostaa esiin useita ideoita tulevia tutkimuksia varten.

Antakaa kun aloitan Anne Frankin päiväkirjasta. Ehkä muistatte minun käyneen tapaamassa Anne Frankin isää, Otto Frankia, Baselissa, Sveitsissä seitsemänkymmentäluvulla. Kuten huijarit aina, hän oli miellyttävä, itse asiassa hyvin miellyttävä. Aina välillä kuulee ihmisten huudahtavan, ”Mutta hän on niin miellyttävä. Miten hän voisi olla huijari?” Huijarit ovat aina miellyttäviä!

Siispä menin tapaamaan Otto Frankia. Haluan katsoa ihmisiä silmiin. Kerroin hänelle, että epäilin vakavasti Anne Frankin päiväkirjan todenperäisyyttä. Hän sanoi ”No, ei se mitään. Olen valmis vastaamaan kysymyksiisi”. Olin onnekas sen suhteen, että hänen (toinen) vaimonsa oli paikalla. (Tulette huomaaman, että hän on tärkeä osa tarinaa). Frank oli sanonut olevansa valmis vastaamaan kysymyksiini, mutta hän oli hivenen kuin Michael Shermer, joka haastatteli minua vuonna 1994. Ehkäpä Otto Frank ajatteli, kuten ajatteli Shermerkin, ”Ahaa, ranskalainen intellektuelli. Seuraa henkevää keskustelua nuoren tytön psykologiasta, vuorovaikutuksesta kahdeksan, samassa piilossa elävän ihmisen kassa sekä tuolloin juutalaisia koskevasta poliittisesta ilmapiiristä, jne.”

Mutta, siinä minä olin perustieto-revisionismini kanssa. Sanoin ”Hra. Frank, te ette voineet pitää mitään ääntä, edes öisin. Jos teitä yskitti, otitte kodeiinia. Teitä oli Amsterdamissa, noissa pienissä huoneissa, kahden vuoden ajan kahdeksan ihmistä, muiden huoneiden ympäröiminä, jotka olivat ’vihollisten’ käytössä. ’Viholliset’ kuuntelivat”. ”Kyllä”, hän myönsi. ”Miten on siis mahdollista, että nuori mies, Peter, hakkaa ullakolla halkoja esitelläkseen Annelle voimiaan? Voitteko kuvitella sen melun? Peter jopa rakentaa huonekaluja ja joka aamu soi herätyskello. Siellä on radio, ja ne kiljunnat kun hammaslääkäri (yksi kahdeksasta on hammaslääkäri) hoitaa potilastaan jne. Miten selität kaiken tämän?” Hänellä ei ollut selitystä.

Seuraavaksi kysyin häneltä, ”Entä jätteet?” Kuunnelkaa nyt tässä ranskalaista intellektuellia! ”Entä jätteet? Sanoit, että ne poltettiin uunissa”. ”Kyllä”. ”Mutta muutitte kesäkuun 12. päivä ja sanotte sytyttäneenne uunin ensimmäisen kerran lokakuun kahdennentoista tai viidennentoista päivän aikoihin. Siispä mitä kesällä tehtiin jätteille ja mitä myöhemmin uunista tulevalle savulle? Asuitte paikassa, jonka oletettiin olevan asumaton. Mutta savu, etenkin öisin, tarkoitta sitä, että talossa on joku. Katselkaapa savua öisin.” Otto Frankilla ei ollut vastausta.

Kyselin miesparalta monia vastaavia kysymyksiä ja hänen vaimonsa huudahteli, ”Ihmeellistä! Niin, miten ihmeessä te pystyitte?” Tai, ”Miten se oli mahdollista?” ”Maul Zu (Ole hiljaa)! mies tuhahti hänelle Saksaksi. Jatkoin ja yhtäkkiä Otto Frank sai älynväläyksen. Hän sanoi minulle ”Hra. Faurisson, olen sataprosenttisesti samaa mieltä kanssanne. Tieteellisesti ja teoreettisesti tapahtumat ovat mahdottomia, mutta ne tapahtuivat”.

Sanoin hänelle, ”Hra. Frank, teette asian hankalaksi minulle. Jos olette samaa mieltä kanssani ettei ovi voi olla samanaikaisesti sekä auki, että kiinni, niin ei ole tarvetta ”tieteelliselle” ja ”teoreettiselle”, mutta jos jatkatte kertoen, että olette omin silmin nähneet sellaisen oven, niin minulla tulee olemaan hankaluuksia asian kanssa. Olkaa hyvä ja vastatkaa kysymyksiini”. Tietenkään vastauksia ei ollut.

Seuraavana päivän hän vei minut pankkiin. Se oli ensimmäinen kerta kun olin koskaan ollut Swiss pankin holvissa, tai minkään muunkaan pankin holvissa. Näin mieleenpainuvat säilytyslokerot, joihin voidaan tallettaa rahaa, koruja ja käsikirjoituksia. Otto Frank otti esiin käsikirjoituksen. Hän sanoi ”katso nyt, tässä se on”. Menimme takaisin hänen kotiinsa katsomaan sitä. Sanoin, ”Hra. Frank, en ole käsialaspesialisti. En ole kiinnostunut käsikirjoituksesta. Se mitä haluan, on, että selität minulle tarinan niin, että se pitää – mutta et pysty”. Tultuani kotiin Baselista, hahmottelin raportin päiväkirjaa koskevista kysymyksistä ja annoin sen saksalaisen ystäväni käytettäväksi, joka oli joutunut vaikeuksiin Saksan oikeuslaitoksen kanssa ilmaistuaan epäilyksiä päiväkirjan todenperäisyydestä.

Saksalainen tuomari tilasi käsiala-analyysin ”Anne Frank” käsikirjoituksesta. Tässä meidän revisionistien täytyy olla varovaisia. Kuulen usein ihmisten sanovan, ”Kuulakärkikynällä kirjoittaminen oli keksitty”. Olkaa varuillanne! Raportti oli täysin riittämätön. Se päätteli, että koko käsikirjoitus oli kirjoitettu samalla kädellä. Muistakaa se. Raportti kertoi, että kirjoitusta oli musteesta kuulakärkikynään, mutta tarkkaa tietoa ei annettu. Emme tiedä kuinka suuri osa ja missä kohdin, jne. Siispä, olkaa varauksellisia saksalaisraportin suhteen.

Otto Heinrich Frank kuoli vuonna 1980. 1986 oletetusta Anne Frankin päiväkirjasta julkaistiin Amsterdamissa ”kriittinen painos”. Seuraavien vuosien aikana ilmestyi saksalainen, ranskalainen ja englantilainen painos. Kaikki neljä olivat lähes yhtä paksuja kuin The Holocaust Chronicle (Berenbaumin saatesanoilla), jonka näytin teille. Ihmiset ajattelivat ”Ahaa, tämä on vastaus Faurissonille”. Kirja jopa sanoo niin: ”Tämä on vastaus Faurissonille.”

No, teidän pitäisi lukea mitä julkaisijat sanovat Otto Frankista. He kaikki kutsuvat häntä valehtelijaksi. Olin oikeassa! Kyseisen ”kriittisen painoksen” lopussa lukee ettei Otto Frankin olisi koskaan pitänyt väittää, että se mitä hän julkaisi oli Anne Frankin todellinen päiväkirja. Kaikesta huolimatta tämä ”opillinen painos” on pelkästään iso bluffi. He esittelevät käsialaa kautta koko tekstin ja sanovat, ”Kuten näette se on samanlaista”. Minun mielestäni se ei ole samanlaista, mutta en ole asiantuntija, joten minun on oltava varovainen. Eikä kysymykseni koskenut käsialaa. Kysymykseni oli: ”Voitteko selittää kaikki tarinan ongelmakohdat?” Sen sijaan, että olisin saanut vastauksen, kirjan alussa yksi julkaisijoita tekee yhteenvedon siitä mitä hän ajattelee minun kirjoittaneen. Yhteenveto on ilmiselvästi karrikatyyri. Jos olin sanonut jotain tyhmää he tietysti raportoivat siitä sanatarkasti.

Neuvon teitä olemaan varovaisia. Kysymys Anne Frankin käsialasta on jotain mitä kutsun ”savusilliksi” (harhaanjohtava toimenpide). Haluaisin jonkun, joka osaa, ja jolle Hollannin - ja Saksankielet ovat tuttuja tekevän tietokoneella vertailuja Anne Frankin päiväkirjan, jollaisena se julkaistiin – suosittu painos – ja uuden suositun painoksen (jonka on editoinut Mirjam Pressler) välillä. Minä itse olen löytänyt kaksi tai kolme eri Anne Frankia. Jos joku tekisi tällaisen vertailun nykyään, luulen, että hän löytäisi kahdeksan tai kymmenen Anne Frankia.

Nyt, koskien Einsatzgruppenia: Luulen, että tämä on kaikkein tärkein ehdotukseni tuleville tutkimuksille. Haluaisin nähdä työtä tehtävän tarkasti koskien niitä saksalaisia, jotka Saksan armeija teloitti juutalaisten tappamisen vuoksi. Kyllä, Marinkassa, Venäjällä, kaupunginjohtaja tappoi yhden juutalaisen naisen. Hän joutui Saksan armeijan sotaoikeuteen ja tuomittiin kuolemaan ja teloitettiin. Minulla on monia vastaavia esimerkkejä.

Kenttämarsalkat List, von Kuechler, von Mantein; Kenraali Otto Dessloch; Kenttämarsalkka von Kleist; Kenraali Kittel: jokainen heistä määräsi saksalaisen sotilaan, upseerin tai virkamiehen teloitettavaksi, tämän tapettua yhden tai useamman juutalaisen. Miten tämä oli mahdollista jos toimintaperiaate oli fyysisesti hävittää kaikki juutalaiset? Minun mielestäni von Mansteinille, Listille, von Kuechlerille, von Kleistille ja Kittelille pitäisi istuttaa puut Jerusalemin Oikeudentuntoisten (pakanoiden) Ei-juutalaisten Bulevardille (Avenue of Righteous Gentiles). Ja miksei yksi myös Adolf Hitlerille? Hitler määräsi ihmisiä teloitettavaksi juutalaisten tappamisesta.
Tämä on sellainen kysymys, jota revisionistin pitäisi tutkia.

Minulla ei ole aikaa puhua ”ruskeista juutalaisista”, juutalaislapsista Auschwitzissa eikä, siitä mitä kutsun ”Holocaust Memorial Museumin tiskin-alta-oppaaksi”; revisionisti-opastettu kierros kyseisessä museossa.

Ehkä olette kuulleet pessimismistäni. Haluan sanoa muutaman sanan siitä. Syistä, joita en ehdi nyt selittää, olen melko pessimistinen. Antakaa kun selitän. Vieraillessani ensimmäisen kerran tässä maassa vuonna 1979 ystäväni Gene Brugger oli minua vastassa Kennedyn lentokentällä. Eilen hän muistutti minua siitä kuinka saavuin mukanani Arthur Butzin kirja Hoax (Huijaus) ja tennismaila. Genellä, joka on saksalaista syntyperää, oli minulle tuolloin kysymys. Hän sanoi, ”Olet ranskalainen. Miksi teet tämän saksalaisten hyväksi?” Hän kertoo minun vastanneen, ”En tee mitään saksalaisten hyväksi. Lintu laulaa. Se ei voi muuta kuin laulaa, koska se on sen luonto. Lintu ei voi laululleen mitään. Niinpä, jopa pessimistisen linnun täytyy laulaa.”

Toissapäivänä kun olin lähdössä Ranskasta, Adrien, yksi lastenlapsistani, soitti ja sanoi, ”Sinä olet lähdössä”. Vastasin kyllä. ”Mihin sinä menet?” ”Yhdysvaltoihin”. ”Miksi?”. ”On töitä, jotka pitää tehdä”. Hän on hyvin kiltti minulle, tämä poika. Hän sanoi, ”Nyt isoisä, sinun täytyy lopettaa. Teet liikaa töitä. Yötä päivää. Olet hirveän vanha. Kohta sinä kuolet.”

Kuten näette, olen vielä hyvinvoiva ja elossa. Ja vaikka olenkin vanha lintu, luulenpa, että jatkan laulamista.